lauantai 28. toukokuuta 2016

"Hylätyt / De underkända" - ex Libris...


"Hylätyt", Hjorth & Rosenfeldt, Otava, 2016, 476 s., suomentanut Jaana Nikula.


Hjorth & Rosenfeldt: Michael Hjorth (s. 1963)  on käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän on käsikirjoittanut televisioon mm. Wallanderia.
Hans Rosenfeldt (s. 1964)  on käsikirjoittaja ja yksi Silta-televisiosarjan tekijöistä. (Lievelehti)

"Osaisitko vastata? Saisitko elää? Mikä on alkuluku? Minkä nimisellä aluksella Christoffer Kolumbus purjehti Amerikkaan? Mikä on fosforin kemiallinen merkki? Tunnettu tosi-tv-tähti löytyy murhattuna koulusta. Hän istuu luokkahuoneen nurkassa tuoliin sidottuna, päässään narrinlakki. Hänen selkäänsä on niitattu monisivuinen koepaperi, joka mittaa yleissivistystä. Uhri ei ole läpäissyt koetta. Pian uhreja tulee lisää,
ja poliisi on ymmällään. Sebastian Bergman ja Torkel Höglundin henkirikosyksikkö alkaa jäljittää harvinaisen kylmäveristä murhaajaa." (Takakansi)

Parivaljakon edellinen "Mykkä tyttö" ja sen rouheanrosoinen tutkijakvartetti: Sebastian, Torkel, Vanja ja Billy oli mukavaa luettavaa kaikessa sympaattisessa reppanuudessaan. Ja sama tahti jatkuu edelleen. Tutkijat kipuilevat kukin tahoillaan omien siviilisuhteidensa, addiktioidensa ja riippuvuuksiensa kanssa, Sebastianin ja Vanjan kollegiaalisuuden lisäksi uusi ja yllättäen paljastunut isä - tytär-suhde ei tahdo saada luontevaa tuulta siipiensä alle, äskettäin avioliiton satamaan toiveikkaasti purjehtinut Billy kaipaa vaimonsa Myn ohella räväkämpiä Jenniferin suomia sylikokemuksia kattiraasujen hengenpelastamiseksi, eikä työorientoitunut Torkel tahdo saada uutta parisuhdetta muokatuksi mieleisekseen Ursulan eikä liioin viriteltyä vanhan luokkatoverinsa Lise-Lottenkaan kanssa. Kaikki tämä elämänmakuista kulkua.

- Arvoisa päätoimittaja Källman,
Olen lukenut lehteänne jo vuosia. Ensin paperilehtenä ja nyt muutaman vuoden ajan nettiversiona. En ole suinkaan aina samaa mieltä kanssanne ja olen toisinaan kyennyt jossain määrin  nauttimaan lehtenne lukemisesta. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että on kysyttävä Teiltä, vastaava päätoimittaja, miksi lehdessänne ylistetään silkkaa typeryyttä? Milloin on päätetty painottaa puhdasta typeryyttä siinä määrin, ettei se ole enää edes normi vaan sitä pidetään tavoiteltavana ja kadehdittavana ominaisuutena? Miksi te kirjoitatte ihmisistä, 
jotka eivät tiedä minä vuonna toinen maailmansota syttyi, miksi annatte palstatilaa niille,
joilla ei ole edes alkeellisia tietoja matematiikasta ja jotka puhuessaan onnistuvat vain poikkeustapauksissa muodostamaan kokonaisen lauseen. He ovat juuri niitä, jotka eivät kykene muuhun kuin mutristamaan huuliaan niin kutsutuissa "selfieissä", ja joiden ainoa meriitti on itsensä julkinen häpäiseminen harrastamalla seksiä joissakin niistä tosi-tv-ohjelmista,
joita meille syydetään ilta illan perään. 

Tätä perää konnanroolia teoksessa kantava, pulttipistoolilla pamauttava, suivaantunut nimim.
Sven Cato, jonka persoona  haastaa profiloinnin, jonka  motiiveissa  riittää tutkijoille perkaammista ja sielunliikkeissä ennakoimista.

Ansioksi teokselle luen ilman muuta sen julkisuudenpalvontaa kyseenalaistavan teeman:   hömppäjulkisuuden tavoittelemisen medianäkyvyyksineen -  koulutuksen kustannuksella - muodustumisen nuorille tärkeäksi, jopa tavoittelemisen arvoiseksi ammatiksi sarjasta isona-minusta-tulee-julkkis. Näitä tähdenlentoja, mitä oudoimmin ja monasti varsin kyseenalaisin keinoin ja tempauksin esille pyrkiviä tapauksia on mediakenttä riesaksi asti pullollaan. Mitä tämä hetkellinen medianäkyvyys yhteiskunnassamme palvelee? Olen lööpeissä, olen tärkeä, olen joku, olen olemassa? Mistä arvoista tai niiden puutteesta se viestii? Kuinkas sitten suu pannaan kun tähti on hetken loistettuaan sammunut ja näkyvyys unhon suohon painunut? Ulkokultaista, lyhytjänteistä ja ehdottoman surullista... Edellä mainitun marmatuksen ulkopuolelle toki jäävät määrätietoisella työllään ja kestävillä meriiteillään ansioituneet henkilöt.

Kyllähän kirjailijapari huutonsa vastaa ja asiansa osaa. Kerronta kulkee kauttaaltaan  vaivatta ilman yskimisiä tai tyhjäkäyntiä ja pysyy jäntevänä loppuriveille asti,  personainpiirto on edelleen positiivisesti tukusammaksi kehittynyttä ja sopivasti särmää löytyy. Kelpo kesädekkari, jonka himpun verran rihvelinomaisen, mutta vainukoiran innolla ja sitkeydellä tutkinnassa jälkiä seuraavan kvartetin seurassa ei pääse pitkästymisen synnillä hekumoimaan, vaan lukiessa aika sujuu juoheasti ja hyvällä meiningllä. Arvon herrat Hjorth & Rosenfeldt tästä on hyvä jatkaa:)

Nellu / Rinkka ja nojatuoli: isosti tervetuloa, mukaan näille poluille, rinkka pykälään ja mars matkaan:)

Luonto on hurmaavimmillaan, siispä pihlajain- ja sireenientuoksuista
vehmasta viikonlopunjatkoa::


7 kommenttia:

  1. Sain eilen luettua tuon. Ihan kelpo, mutta pikkasen jo kyllästyttää ne isyys-jutut.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Vanjan suhtauminen vaikutti tosiaan enemmän teini-ikäisen tuittuilulta, musta-valkoisuudelta ja ovien paiskonnalta kuin aikuisen ihmisen asian käsittelyltä. Kiitos kommentistasi ja leppoisaa sunnuntaipäivää Sinulle omenankukkain tuoksussa:)

    VastaaPoista
  3. Tämä sarja kuuluu niihin pohjoismaisiin, joihin en ole vielä tutustunut, vaikka ole pari osaa hyllyyni hankkinut, kun on niin paljon luettavaa.

    Mielenkiinnolla luin postauksesi!

    VastaaPoista
  4. Tämä sarja kuuluu niihin pohjoismaisiin, joihin en ole vielä tutustunut, vaikka ole pari osaa hyllyyni hankkinut, kun on niin paljon luettavaa.

    Mielenkiinnolla luin postauksesi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kaisa Reetta! Tämän parivaljakon kynänjälki sopii mainiosti lukuun kesäkeleissä: riittävän kiintoisa, vaan ei liian vaativa dekkari.

    VastaaPoista
  6. Hih, täytyy myöntää, että Vanja on inhokkini, mutta sarja oikein mainio :)

    VastaaPoista
  7. Jep, tämä daami jäi tilkan keskenkasvuisesti ovia paiskovaksi, mutta saattaapi hyvin olla kaksikon tietoinen inhokkiveto:)

    VastaaPoista