tiistai 12. huhtikuuta 2016

"Kaksi vanhaa naista / Two old women" - ex Libris...


"Kaksi vanhaa naista", Velma Wallis, Like, 2002, 88 s., suomentanut Tuomas Kilpi.

Velma Wallis (s. 1960) on syntyperäinen amerikkalainen ja kuuluu Gwich´n-heimoon.
Tämä heimo on yksi Alaskan Athabaskan-kansan yhdestätoista ryhmästä, ja sen jäsenet liikkuvat alueella jota nykyään kutsutaan Fort Yukoniksi ja Chalkyitskiksi. Gwich´n-heimo asuttaa osavaltion länsiosan sisämaita Yukon-, Porcupine- ja Tanana-jokien varrella.

"Alaskan intiaanien ajaton legenda petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä.
Vaeltava intiaaniheimo on vaikeuksissa. Ruokaa ei riitä kaikille ja heimo päättää hylätä kaksi vanhaa, hyödyttömäksi käynyttä naista. Väjäämättömältä näyttävän kuoleman edessä naiset alkavat kamppailla. Neuvokkuutensa ansiosta he selviytyvät ankarasta talvesta. Lopulta koko heimo ajautuu nälkäkuoleman partaalle ja joutuu hakekaan apua yllättävältä taholta.Tämä koskettava kaikenikäisille sopiva tarina on käännetty kuudelletoista kielelle ja palkittu mm. Western States Book Awardilla 1993" (Takakansi)

Tarinat ovat lahjoja, joita vanhemmat antavat nuoremmilleen. Valitettavasti tätä lahjaa ei nykyään anneta tai oteta vastaan yhtä usein kuin ennen, koska monia lapsiamme kiinnostaa televisio ja nykymaailman nopeatempoinen elämä. Ehkä ne tämän päivän nuoret, jotka ovat olleet tarpeeksi kärsivällisiä kuunnellessaan vanhempien ihmisten viisautta, muistavat tulevaisuudessa perinteiset tarinamme. Ehkä tuleva sukupolvi kaipaa sellaisia tarinoita ymmärtääkseen paremmin menneisyyttään, heimoaan ja toivottavasti myös itseään.

Heimo vaeltelee Alaskan arktisilla alueilla, karibujen mailla ja jättää saaliseläinten puutteessa, nälänhädän uhatessa  ilman jännittyessä tiukkana, hiljaisena ja kylmänä laajan maan ylitse, korkeiden kuusien oksien roikkuessa raskaaan lumen painamina odottaen kaukaisia kevättuulia ja jäätyneiden pajujen näyttäessä tärisevän kylmässä jälkeensä Chídzigyaakin "tiaisen" ja
Sà:n "tähden"; naiset, joilla oli tapana valitella vaivojaaen ja haurauttaan korostaakseen käyttää kävelykeppiä. Naiset istuivat vanhoina ja pieninä nuotion edessä leuka ylpeästi ylhäällä, kätkien kauhunsa.  Nuoruudessaan he olivat nähneet kuinka vanhuksia hylättiin, mutta he eivät olleet koskaan odottaneet itselleen sellaista kohtaloa. Niinpä niin...

Yhdessäollessaan ja selviytymistaistelussaan naiset voimaantuvat toinen toisistaan ja löytävät kypsän iän mahdollistaman ystävyyden kalliin lahjan.  Tämän lahjan olen minäkin saanut, kohdannut sielunsiskon ja se  vasta arvokas asia onkin. Teemoista rohkeus ja ystävyys, kaksi oleellista hyvinvointiimme vaikuttavaa elementtiä notkahtelevaa ja natisevaa aasinsiltaa, pienin helposti noustavin askelin, pitkin tämän kirjasen tuottamasta mielihyvästä toiseen, musiikilliseen, duon äskettäisen konsertin valitettavasti missasin, mutta kirjan sävyyn sopivasti:





Minä opin tästä tarinasta sen, ettei ihmisen kyvyillä ole rajaa - ainakaan ikä ei ole sellainen - joka estäisi meitä pystymästä siihen mihin meidän on pakko pystyä. Tämän laajan ja monimutkaisen maailman kaikissa ihmisissä on hämmästyttävä suuruuden mahdollisuus.
Mutta vain harvoin kohtalo tuo esiin nämä salatut lahjat.

Eleettömyydessään iätön, opettavainen, kaunis ja proosallinen, mutta vahva kertomus tilanteista,
jolloin elämässä ajaudutaan vapaasen pudotukseen. Pohjakosketuksen saatuaan voi joko urautua uhrin säälittävään asemaan tai sisuuntua ja urheasti päättää taistella... Kumman tien Sinä valitsisit??

Tästäkin oivasta lukukokemuksesta kiitän lämpimästä Ullaa!

Tuntemattoman sotilaan sanoin:
"Ei saa jäädä tuleen makaamaan"

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pidit. Purin tuon kirjan paloihin joskus opinnoissani. Minuun tuo kirja teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sinulle Ulla; kyllä vaan pidin! Tässä oli jotain sellaista vanhan hyvän tarinan ikiaikaista kiehtovuutta ja siihen ei ajan patina iske:)

    VastaaPoista