Markku Ropponen: "Koirapuistoromaani" - ex Libris...

"Koirapuistoromaani", Markku Ropponen,  Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 391 s, Kannen suunnittelu & kuvitus Ilja Karsikas.

"Markku Ropponen (s. 1955) on Jyväskylässä asuva kirjailija. Hänet tunnetaan eritoten kiitetyistä ja palkituista dekkareistaan. Dekkaristina Ropponen on mehevän kielen ja henkilökuvauksen mestari, jonka rujon kauniita henkilöitä ei voi olla rakastamatta. Vuonna 2009 ilmestynyt Kuhala ja hautausmaan risteys on Ropposen kahdeksas Otto Kuhala -romaani. Ropposen esikoisteos, vuonna 1990 ilmestynyt rikosromaani, Pronssijuhlat sai lukijoilta ja kriitikoilta lämpimän vastaanoton ja on esitetty neliosaisena kuunnelmadramatisointina. Vuonna 1991 ilmestynyt dekkari Kuolemanuni sai Vuoden johtolanka -palkinnon" (Kustantaja)

                                                          ©Mikko Vähäniitty

"Kaupunki etsii erikoisen testamenttilahjoituksen turvin Suomen ensimmäistä koirapuisto-ohjaajaa, Unelmapesti miehelle, jolla on matti kukkarossa! Vauhkonen, löysänahkainen luppakorva, ei ota kantaa, raottaa vain toista luomeaan." (Takakansi)  "Suvantovaiheeseen elämässään ajautunut mies hakee Suomen ensimmäiseksi koirapuisto-ohjaajaksi tukenaan Vauhkonen, vetelä kirpunkantoteline Tallinnasta. Vakanssi kiinnostaa satoja, jo valintamenettely kysyy neuvokkuutta." (Kustantaja)

Tästä pääsemmekin reippaasti ja koiramaisesti liikkeelle kertojaminän,
tuon sympaattisen koirapuisto-ohjaajan paikkaa havittelevan ja elämänlingossa vauhdilla pyörivän surullisen hahmon ritarin sekä kanssakulkijoiden:
puistopuolen johtavan virkailijan Sirpa Alttarin, terapeutti Dolores Talvenselän, Ulox-koirankakkapussiedustaja Trygve Hinkkasen ja koulukaveri, monitoimimies Nuuskavaaran, kotoisasti Nuuskiksen hilpeässä ja värikäspersoonaisessa seurassa. Luvassa on kommelluksia, koiruuksia ja hauskahetkiä kuin myös pohdintaa synnyistä syvistä romantiikan ruusunpunapilveä tyystin unhottamatta.
Kaikki tämä hurtilla huumorilla ja ymmärtäväisellä hyväntahtoisuudella elämänmaton kirjavia raitoja kohtaan.

Kertojaminä: - Jos koiran kuuluu näyttää valppaalta, se tuskin merkitsee, 
että koirapuisto-ohjaajan. Rentoutin poskiani, pudotin olkapäitäni ja rakensin huoleton veikko-tyyppisen asennon, jota ryyditin poikamaisella hymyllä.
Koska en ollut enää poika, peilistä minua katsoi luonnevikainen mies, joka oli juuri pudottanut isoäitinsä avantoon.
Vauhkonen jyrytti eteisen kynnyksellä ja hyväksyi kolmannen vaihtoehdon poistumalla paikalta. Vauhkosen mielestä olin parhaimmillani omana itsenäni, arjen antisankarina, joka liukuu kohti tuhoaan kuin curling-kiekko.
 
Vauhkonen:  -  oli löysänahkainen, usean eri rodun luppakorvainen sekoitus,
jolla oli surumielinen ilme ja käheä haukku. En tiennyt ystäväni ikää.
Se oli lyöttäytynyt seuraani eräällä Tallinnan-reissulla Vanhassa kaupungissa ja seilannut muina koirina kanssani Suomeen.
- Vauhkonen oli opetellut ulkoa pääkohdat passiivisen vastarinnan käsikirjasta ja ripusti naamalleen umpimielisen ilmeen, joka merkitsi, ettei se suostuisi yhteenkään ehdotukseeni vaikka sirottelisin sen reitille painesylttykimpaleita. Vauhkonen oli tallinnalaisen koulukunnan pesunkestävä jurnuttaja.

Kun itse olen vannoutuneita koiraimmeisiä ja vuosikymmeniä erirotuisten hännäheiluttajien sielunelämän kautta omaani peilaillut, on vaikea arvioida, kuinka, missä määrin tai mistä vinkkelistä tämä mainio romaani koirain koiruuksia tuntemattomalle avautuu. Itse nautin näistä hervottomuuksista ja kohelluksista täysin rinnoin. Lukuvirekin oli mitä otollisin edeltävän pariviikkoisen tietoliikenneyhteyksien yllättäen (??) komplisoiduiksi osoittautuneiden uudelleenjärjestelyjen  aiheuttaman huolihatun kiristävän pannan ja suoranaisen stressin - poistamisesta suurkiitos Amigolle !! - jälkimainingeissa.

Ropponen kirjoittaa kieliasultaan sujuvaa ja sutjakkaa tekstiä hulvattoman kepeällä huumorimausteisella tyylillä. Tapahtumat seuraavat toisiaan lennokkaasti, eikä tilannekomiikkaa puutu. Kirjailija hallitsee myös sanoilla leikittelyn taidon, kuten synkeän kallonkutistajan nimi Talvenselkä jo todistaa.

 Kontaktipintaa löytyi luonnollisesti runsaasti, sillä koirat nyt vaan ovat paitsi uskollisia, luotettavia, parasta mahdollista seuraa jnpp. aikamoisia jurnuttavia sytipäitä, joilla on mitä yllättävimmissä tilanteissa - kuten Messarin tottelevaisuuskokeen voittajaluokan loppumetreillä, jossa koiramme, edellispäivän ykkönen, kyllä tuli matkan päästä kutsuttaessa mallikelpoisesti sivulle ja asianmukaisesti istuutui Kanssakulkijan vasemmalle puolelle - takaperin - ja aiheutti valtavan naurunpuuskan yleisössä  selkeästi itsekseen tyytyväisenä virnuillen -  luontainen ja luova kyky selkeästi osoittaa, mitä mieltä asian saamasta käänteestä ovat plus esitellä vähintäinkin kornia ja kieroutunutta huumorintajuaan...

Erinomaista ja viihdyttävää luettavaa, jonka herättämän nostalgiahäivähdyksen ja luoman positiivisen mielentilan vallitessa oli hauskaa puiston nurkkia koluta ja ykkösohjaajan ammatillista kehittymistä ynnä kommellusten täyteisiä elämänvaiheita sivusta suurella empatialla seurata.
Räväkkä & rattoisa teos, josta kynäniekka Ropposelle kiitos & Vauhkoselle rapsutukset sekä molemmille

Hau-haut: