"Sisämaa", Elin Willows, Teos & Förlaget, 2018, 190 s., suomennos
Raija Rintamäki, ulkoasu Camilla Pentti.
"Elin Willows (s.1982) on kasvanut Ruotsissa mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Hän on kulttuuritoimittaja ja työskennellyt muun muassa Kulturtimmenissa sekä Yleisradiossa Turussa ja Pohjanmaalla. Vuodesta 2012 Willows on asunut Vaasassa. Sisämaa on hänen esikoisromaaninsa, joka ilmestyy samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa." (Lievelehti)
"Nuori nainen muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen kuitenkin jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään ymmärrä." (Takakansi)
Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta? Hyvä kysymys, johon jokainen meistä vastaa omalla tavallaan. Itse en usko alusta aloittamiseen, sillä omaa henkilöhistoriaani kannan mukanani aina. Entäpä Sinä? Asiaa voi pohtia kunnellen: Guy Lombardon "Enjoy yourself, It's later than you think"
Hilpeä laulu kuulokkeissa. Alan itkeä... toteaa kertoja tässä kolmiosaisessa teoksessa.
Revontulet: - Näen täällä vain yhdet revontulet. Silloin heti alussa muutettuani tänne. Ne ovat huikeat ja ulottuvat koko taivaan poikki väreissä joita en ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Muut eivät voi ikinä vetää vertoja niille. Muut eivät ole haaleita kopioita eivätkä jäljitelmiä, ne eivät pääse lähelllekään. Aina välillä luulen että ne voisivat leimuta niin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, mutta muutaman kuukauden jälkeen lakkaan toivomasta.
Miksi - lähden sieltä mistä lähden, miksi jätän sen tämän takia? Ja ennen kuin meille tulee ero, vastaus ensimmäiseen kysymykseen on hän. Ja toinen vastaus on, ettemme ole edes harkinneet päinvastaista. Että meille jotenkin sopi tehdä näin. Meille. Meitä ei ole enää. Siksi ihmetys vain kasvaa kun jään tänne,
kun päätänkin olla palaamatta. Mutta ei ole mitään paluuta. Olen tehnyt valintani ja elän sen kanssa seuraavaan valintaan saakka. Ja mihinkään sellaiseen en ole vielä valmis....
Pakkanen: En muista nähneeni pakkasta tällä tavoin ennen kuin tulin tänne. Pakkasta joka tarttuu ihoon ja hiuksiin, maalaa hiukset jääkitein valkoisiksi, harmaiksi, Pakkasta joka saa kaiken liikkumaan vähän hitaammin ja näyttämään vähän kirkkaammalta. Pakkasta jonka näkee kun tietää mitä katsoa.
Willows kuvaa käsittämättömällä tarkkasilmäisyydellä ja hienovaraisuudella sitä irrallista oloa ja vierauden tunnetta, kun olet muuttanut vieraaseen paikkaan ja tunnet olevasi tyystin yksin ulkoavaruudessa vailla ainuttakaan kiinnittävää säiettä, - mihinkään, kehenkään edes itseesi. Nollatilanne. Päämäärätön.
Kuljet pitkin teitä ja katuja, yksin ja ihmetellen avautuuko tämä seutu ihmisineen ja infrastruktuureineen minulle konsanaan? Opinko koskaan tuntemaan ketään, kiinnitynkö kuunaan mihinkään? Löydänkö uudelleen kadottamani punaisen langan? Saanko kiinteää maata jalkojeni alle?
- Metsä on välitila. henkireikä, tauko, vaikka se ei tarjoakaan minulle mitään sellaista. Vielä. haluan ajatella että niin on, että niin tapahtuu, että löydän puiden välistä polkuja joita ei näy, jotka eivät edes ole polkuja, tunnen tien, asetan jalat oikeaan kohtaan ja tunnen olevani kotona...
Jännä juttu: Willowsin kerronta on vähäeleisyydessään vastustamatonta, ei tapahdu juuri mitään ja silti en malttanut laskea teosta käsistäni vaan epätyypillisesti suorastaan hotkaisin sen yhdellä ahmaisulla. Pelkistetty kerronta riitti ja kantoi: intensiteettiä, vangitsevuutta, erikoista ja erilaista. Laatua.
Potra esikoinen, vaan ei keskonen!!
Camilla Pentin tyylikäs kansi on ilo silmälle:)
- Juuri siksi että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna ja voin kulkea minne tahansa, tuntuu tasan päinvastaiselta...
Sisämaassa on poikettu myös blogeissa Nannan kirjakimara ja Oksan hyllyltä.
Jääkiteiden keskeltä:
Kiinnostava kirja, menee ehdottomasti varaukseen. Kiitos arviosta.
VastaaPoistaMinä kyllä uskon, että alusta aloittaminen on mahdollista. Jossain määrin itse jouduin alusta aloittamaan kun muutin täysin vieraaseen kaupunkiin ylioppilaana yliopistoon opiskelemaan. En tuntenut tampereella etukäteen ketään. Kesti aika pitkään ennen kuin lähipiiriä muodostui ympärille, syynä ehkä sekin, että tein opintojen ohella koko ajan myös töitä. Ei oikein ollut aikaa tutustua opiskelupiireihin kuin pikkuhiljaa. Mutta tiesin ja uskoin, että asioilla on tapana järjestyä.
Ollos hyvä ja kiitos kommentistasi alusta aloittamisen suhteen!
VastaaPoistaIlmaisin itseäni kömpelösti ja epätarkasti: ajatuksen idea oli, että paikkakunnalta toiselle muutot, joita on osunut kohdalle ovat sujuneet juuri kuten totesit; asioilla on tapana järjestyä.
Sen sijaan se, että muutoksen äärellä ikäänkuin päätät nollata "nuppisi", nyt olen uusi nainen ja nyt aloitan puhtaalta pöydältä ilman menneisyyden painolasteja ja jo todeksi elämääni elämää on vaikeampaa jos ei, kuten itse koen, suorastaan mahdotonta toteuttaa.
Hupsista, toivottavasti ei mennyt vielä enemmän sykkyrälle ja solmuun koko ajatusketju:)
tän haluan lukee
VastaaPoistaHauskaa, että kiinnostuit! Mukavia lukuhetkiä sisämaassa:)
PoistaTuon haluaisin lukea ! Kuvaat sitä puoleensa vetävästi. Rakastan juuri
VastaaPoistatuollaista kerrontaa missä "ei tapahdu mitään mutta kerronta vangitsee intensiteetillään ja muulla lumovoimalla 💕Ravontulet olisi ihmeellistä nähdä, oi sentään! Itse en nykyään välitä matkustella joten saattaa jäädä kokomatta 😀
Rannikolla asuminen on erilainen kokemus kuin sisämaassa, ja laaksossa asuminen erilaista kuin vuorilla. Tulipa taas mukavaa ajateltavaa 🖤
Rita A; tämän vikkakoiran jännä ydin oli siinä, että se häntäänsä vispaamatta "puri".
PoistaOlisi varmaan upeaa seisoa piukassa pakkasessa ja kuikuilla pipon alta taivaalla leiskuvia revontulia! Vaikka Muoniossa talvisin tavattiin hiihtelemässä käydäkin, ei luonto tuota ihmettä täyteydessään tarjonnut, paljon muuta kaunista kylläkin.
Tuo asuinpaikan kokemuksellinen merkitys on vissisti suuri: olisikohan laaksossa asuessa kuin turvassa mummin/äidin sylissä ja korkealla vuorella taas arjen yläpuolella aatoksetliidellen vapaina ja villeinä!? Vapaata ja villiä viikonloppua pipo tiukasti korvilla:)
Olin jättänyt huomiotta tämän teoksen aivan totaalisesti, kunnes kuuntelin Sivumennen-podcastin uusimman jakson, jossa tätäkin käsiteltiin! Ja nyt kun tähän heräsin, huomaan törmääväni siihen hieman joka paikassa. :) Täytynee laittaa kirjaston varausjonoon, sait ihan viimeistään tämän kuulostamaan siltä, ettei sitä tosiaan kannata ohittaa. :)
VastaaPoistaKelpo esikoinen, joka rauhallispojenteisena ei aiheuttanut lukijana pitkästymistä haukotuksineen: toivottavasti viihdyt sisämaassa:)
PoistaVoisin lähes sanasta sanaan toistaa omalta kohdaltani Lauran edellä olevan kommentin. Tätä kirjaa en ollut pannut merkille, mutta nyt tosiaan se on tullut paljon vastaan ja sun teksti on tosi kiinnostava, joten joten. Voi voi. Lukulistaparka!
VastaaPoistaTuo lukulistaparka tuntuu sikiävän pituutta ihan omia aikojaan. Jotenkin vallitsee harhainen käsitys ehtimisen suhteen, mutta kaikeksi onneksi olen pitkän väännön jälkeen oppinut jättämään epäkiinnostavan kirjan kesken, apu se on pienikin apu...
PoistaToivon, ettei tämän lukulistalle pääsy aiheuta päänsärkyä vaan mielihyvää; mukavaa viikonloppua:)
Kiitos esittelystä, kirja kuulosti mielenkiintoiselta! Muutaman kerran olen muuten nähnyt sellaiset "oikeat" revontulet lapissa..pauke ja värien loimotus oli uskomattoman hieno kokemus:) Ihanaa talvipäivää ja alkavaa viikonloppua❤
VastaaPoistaTuo on helppo uskoa, kun ne pienemmätkin väreilyt ovat olleet upeita katsoa. Kommentistasi kiitos ja pakkasen pauketta ynnä auringonpaistetta viikonloppuusi:)
Poista