"Ikuisuusvuonon profeetat", Kim Leine, Tammen Keltainen kirjasto, 2014,
631 s., suomentanut Katriina Huttunen.
"Norjalainen Kim Leine (s.1961) muutti teini-ikäisenä Tanskaan,opiskeli sairaanhoitajaksi ja pakeni menneisyyttään Grönlantiin.
Siellä hän eli 15 vuotta, mutta kirjailija hänestä tuli vasta, kun alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttö vei häneltä liki kaiken. Ikuisuusvuonon profeetat on Kööpenhaminassa asuvan Leinen neljäs romaani. Lukuisten tanskalaisten kirjallisuuspalkintojen lisäksi se on voittanut vuoden 2013 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon:" (Takakansi)
"Kööpenhamina 1787. Norjalaispappi Morten Falck lähtee lähetystyöhön Grönlantiin. Taakse jäävät purkautunut kihlaus ja tahrainen menneisyys, mutta Sukkertoppenin siirtokunnassa valistusfilosofiasta kiinnostunutta maisteria odottaa järkytys. Jos alkuasukkaat ovat sivistymättömiä villejä, siirtokuntaan asettuneet tanskalaiset vasta kunniattomia ovatkin. Erityisesti kirkonmiehet.
- Kunpa maisteri vain itse jaksaisi pysytellä moraalin kaidalla polulla. Mutta Grönlanti on leppymätön ja moraalin polku iljanteinen." (Etulievelehti)
Huh-huh oli ajatusvälähdys, kun tämän mammutin käsiini sain. Onko tässä nyt taas kyse siitä,
että on annettu Pegasoksen lentää, menty senttimetrimitalla ja sivumäärällä?? Ei suinkaan.
Tämä Leinen eepos Grönlannista onnistui tekemään sen harvinaislaatuisen tempun, että siirsi minut Grönlannin jäätiköille vuonojen syliin, tuuleen ja pakkaseen, traanintuoksuun ja vallinneeseen "kulttuuriin".
Grönlannissa ei kertomakirjallisuudessa liiemmälti ole viivytty eikä viihdytty, joten tämä oli sikäliskin uteliaisuutta herättävä ja kiehtova kurkistus tuohon maailmankolkkaan, -aikaan ja -menoon. Kun lukukokemus oli sanoja ja sivuja kokonaisvaltaisempi ajan ja paikan kadotessa, oltiin oivilla poluilla.On vaikea tismalleen ruotia yksittäisiä seikkoja, jotka tähän vaikuttivat. Kertomus eteni rauhaisan vetreästi ja pysyi kasassa, henkilökuvaus oli rehevää ja suorasanaista, luonnon elementit kauniinkarusti kuvattuja, tanskalaisten sortoa ja siirtomaaherruutta sekä ruumiinrappiota tahi sielunrapautumista unohtamati. Tunnelmaltaan jotain tutunoloista, kauasjuurista reilun seikkailukertomuksen ja itseironisen veijaritarinan makua!
Katriina Huttusen vankka kääntäjäkokemus näkyy jäljessä ja ansaitsee kiitosmaininnan!
Ranteitaan verrytellen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti