lauantai 4. helmikuuta 2012

Kolmaspäivä ja mantelipuut....

Klo 9.05 / 16,5 / 61%, pilvistä ja illalla SADEkuuroja ja yöllä sitä kaivattua sadetta.

Mantelipuiden kukinta-aika on tammi  - helmikuu ja tarkkaa aikaa on mahdoton tietää, mutta etenkin tuulisella kelillä se jää varsin lyhyeksi. Mantelipuun hedelmä on luumarja, jonka sisässä oleva siemen muistuttaa pähkinää. Sato korjataan elo - syyskuussa puun ravistinta käyttäen ja pudottaen alustoille samaan tapaan kuin menetellään oliivien kanssa.

Koska eilisaamu oli tihkusateinen ja tuulinen poissulkien Las Teresitas hiekkarantapäivän, suuntasimme uudelleen Mascan vaikuttavalle reitille kohti Vilafloria. Olimme saaneet oivan  vinkin alueen runsaasta kukintatarjonnasta, mikäli ajoitus sattuu nappiin.

Länsirannikon Puerto Santiago antoi jo esimakua tulevista Las  Americasin ja Los Christianoksen hotellikolossihirvityksistä loppumattomine baari- ja kappakkakatuineen sekä turistiroinamyymälöineen. Oli helpottavaa taasen varmistua siitä tosiseikasta: sopii varmasti jossain elämänvaiheessa ja joillekin ja johonkin lähtöön, mutta vielä varmemmin kiitos, mutta ei kiitos meille.

Motarilta puikahdimme San Miguelin kautta Vilafloriin ja sitten toissapäivän ihmetyksen saimme todeta tämän huikean kukintakauneuden kaiken karuuden ja kuivuuden ja silkan ruskean eri sävyjen keskellä todeksi. Fantastico!! Etenkin, kun jo ensimmäiset pudonneet terälehdet muodostivat valkoisia ja vaalenpunaisia mattoja puiden alle.

Näin ollen tulivat myös kaikki  neljä Teidelle johtavaa tietä ajaa pöristellyiksi ja aina vaan yhtä vaikuttaviksi todetuiksi. Kilometrejä kertyi kolmessa päivässä 693, ajotunteja 18 ja kokonaiskulu oli 125,-.

Näissä vaihtelevissa maisemissa lepäävät sekä sielu että sydän. Niin paljon rumaa ja sietämätöntä kuin maailmassa löytyykin, on siis myös runsaasti kauneutta ja hyvää sekä spinozalaisittain kun ajattelen: suurta, ehdotonta ykseyttä ja täyteyttä tämän huimaavan, äärettömän kaikkeuden kanssa yhtenä sen mikroskooppisen pienenä, mutta itseisarvoltaan tärkeänä osasena. Tällöin koen ehdottoman ihmisyydden toteutuvan, siten kuin se parhainta ja täydellisintä olla voi!

Filosofoi:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti