"Tulen varjot", Pierre Lemaitre, Minerva Kustannus Oy, 2018, 522 s.,
suomentanut Susanna Hirvikorpi.
"Pierre Lemaitre (s. 1956) on yksi Ranskan suosituimpia kirjailijoita,
jonka romaaneja on myyty yli 20 maahan. Lemaitren edellinen historiallinen romaani Näkemiin taivaassa sai ilmestymisvuonnaan 2013 Ranskan arvostetuimman kirjallisuuden alan tunnustuksen, Goncourt-palkinnon,
ja se on myynyt yli 1 140 000 kappaletta. - Lemaitrelta on julkaistu suomeksi myös rikosromaanit Alex, Camille, Irène, Rosie, Silmukka ja viimeksi Verihäät." (Takakansi)
"Eletään vuotta 1927. Pariisin kerma tasavallan presidenttiä myöten on kerääntynyt pankkiiri Marcel Péricourtin hautajaisiin. Juuri ennen kuin väkijoukko alkaa siirtyä hautausmaalle, vainajan tyttärenpoika, kahdeksanvuotias Paul, heittäytyy Péricourtin palatsin kolmannen kerroksen ikkunasta ja halvaantuu. Pankkiirin tytär Madeleine perii isänsä suunnattoman omaisuuden.
Aikana, jolloin naisilla ei ole oikeutta edes allekirjoittaa šekkejä, on pankki-imperiumin johtaminen Madeleinelle kuitenkin ylivoimainen tehtävä. Madeleinella on myös vihamiehiä, ja hän joutuu käymään omaa taisteluaan vihollisiaan vastaan samalla kun talouskriisi uhkaa koko Eurooppaa ja tulevan maailmanpalon ensimmäisiä liekkejä viritellään jo Saksassa." (Takakansi)
Yllä mainituttujen suomennosten lukeminen on tuottanut silkkaa mielihyvää ja tehnyt minusta vannoutuneen Lemaitren tuotannon ihailijan; kirjailijan, joka ei vielä kertaakaan ole tuottanut pettymystä. Ja mitä voimmekaan odottaa tässä häneltä, joka toteaa: - Hän aisti kateellisten juorujen synnyttämän raittiin ilman herkullisen tuulahduksen...
Osansa, täyslaidallisen saavat paitsi henkilöt, pankit, korruptoitunut lehdistö ja muut yhteis- ja ihmiskunnan "mätäpaiseet". Kaikki tämä riemukkaalla tavalla ilman syntisäkin kiinnisolmimisen pahansuopaa vivahdetta. Selviää myös yltääkö lentokoneen suihkumoottorin kehitysvaihe läpimurtoonsa ja miksi kuuluisa Solange Gallinato päätyy laulamaan istualtaan.
- Näemme tässä kolme kirjan henkilöä Berliinin oopperan tyhjällä päänäyttämöllä. Oikealla seisoo Wlladyslawa Ambroziewicz, jota myös Vladiksi kutsutaan. Hän on kokenut kaikenlaista, mutta mikään ei ole koskaan järkyttänyt hänen uskoaan elämään ja nautinnonhaluun. Hän ei ole välittänyt muiden mielipiteistä, hän on rakastanut miehiä, seksiä, kiihkeitä syleilyjä ja järisyttäviä orgasmeja, hän on lähes kolmenkymmenen, vartaloltaan vankkatekoinen,
hänellä on aistillinen suu ja pääskysen sydän...
- Vasemmalla näemme Paul Péricourtin pyörätuolissaan. Hänenkin elämässään on tapahtunut paljon sen jälkeen kun hän heittäytyi kolmannen kerroksen ikkunasta isoisänsä ruumisarkulle. Olemme nähneet hänet mykkänä, turtana, kuoleman porteilla ja todistaneet, kuinka eräänä yönä joulukuussa 1929 hän huusi tuskasta iljettävimpien muistojen tähden, mitä lapsuuteen voi sisältyä; olemme nähneet hänen verhoutuvan musiikkin kuin päällystakkiin, rakastuneen tähteen, jonka ääni lävisti hänen elämänsä...
- Heidän välissään kävelykeppi kummassakin kädessään seisoo Solange Gallinato, joka poistuu raskain askelin näyttämöltä uransa ikimuistoisimman konsertin jälkeen.
- Kolme pakahtumaisillaan olevaa sielua. Tämä ilta muuttaa heidän elämänsä.
Lemaitre tykittää kepeän runsasta, historiallisesti värikkääseen aikakauteen tempaavaa kerronnallista ilottelua. Henkilögalleria on ihastuttavan kirjava ja elävaksi luotu toinen toisensa päänmenoksi tähtäävine juonitteluineen.
Lukija tempautuu luontevasti mukaan kerrontaan viihtyen - ja jälleen kerran - ihaillen ja ihmetellen sekä kunnioittaen kirjailijan kykyä yhä uudelleen ja uudelleen tuottaa erivivahteista, viihdyttävää ja antoisaa ykkösluokan tekstiä. Tämä lukunautinto oli mitä mainioin päätös monisärmäiselle lokakuulleni!
Tulen varjoihin on tuijoteltu myös blogeissa: Kirja Vieköön ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja:)
- Loppujen lopuksi ei ole hyviä eikä pahoja, ei rehellisiä eikä roistoja, lampaita eikä susia, on vain rangaistuksen saaneita ja rankaisematta jääneitä.
(Jacob Wassermann)
Niinpä:
Jahas, olet juuri blogannut tämän hurmaavan kirjailijan uusimmasta! Tässä oli niin mainiota huumoria mm. Madeleinen ja herra Duprén seksisuhteesta :) Pidin tästä ehkä enemmän kuin Näkemiin taivaasta. Vähempi julmuus maistui, toki se oli hurjan dramaattinen.
VastaaPoistaJep; tämä oli mukavalukuinen ja Lemaitre osoittaa taitonsa myös tuossa kosto-on-suloinen teemassaan, vaikken siihen henkilökohtaisesti uskokaan, niin Madeleinen näppäryyttä ja määrätietoisuutta ei voinut kuin ihailla:)
PoistaLaitoin tämän kirjaston varauslistalle. Alkoi jo herran kirjallinen tuotanto kiinnostaa meikätyttöäkin. Tähän asti olen vastustellut Alexia, Ireneä, Rosieta, Camillea ym. Nyt aihe on sen verran kiperä ja kiinnostava. Rikkauksista ryysyihin ja sitten sitä kostomeininkiä...
VastaaPoistaKiva kuulla, että annat Lemaitrelle mahdollisuuden!
PoistaTämä uusin kun sijoittuu vielä historiallisiin kehyksiin, niin saattaisit jopa parhaassa tapauksessa tykästyä; lukuhetkiä:)
Samoilla mennään taas. Kiitos kiintoisasta arviosta. Tykkäsin tästä ehkä eniten, olen nuo aiemmat Lemaitret lukenut myös.
VastaaPoistaKuin myös, tämä oli ehkä Lemaitren ällistyttävän tasalaatuisesta tuotannosta se toistaiseksi "helppolukuisin" ja teemaltaan kevein, mutta yhtä kiinnostava.
PoistaOnpa vahvaa ja elämäntäyteistä kerrontaa. Pidän siitä kun sanot että ei ole pahansuopuutta mukana. Kirja alkaa aikamoisen synkästi ja sävähdyttävästi; hautajaiset ja ikkunasta hyppääminen.
VastaaPoistaSinulla muuten lukee otsikossa "Puerre" 🙂 Lystikästä; se voisi olla Pierren espanjalainen serkku.
Hauskaa marraskuuta, uutta alkavaa kuuta 🖤
Tervetuloa takaisin linjoille! Ja lämmin kiitos hauskasta Puerresta, sillä vaikka hän varmasti ihan mukava spanjoori-serkku ja tuttavuus, niin oikeinkirjoituksen puolesta liputan.
PoistaMuhevaa ja mehevää marraskuuta, kynttiläin loistetta ja mainiota mielentilaa Sinulle:)