"Tiranan sydän", Pajtim Statovci, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2016, 271 s.
"Pajtim Statovci (s. 1990) on suomalainen kirjailija. Hän on kansallisuudeltaan albaani ja hän muutti Suomeen kaksivuotiaana Jugoslavian Serbiaan kuuluneesta Kosovosta. Statovci opiskelee yleistä kirjallisuutiedettä Helsingin yliopistossa sekä elokuva- ja tv-käsi- kirjoittamista Aalto-yliopistossa. Hänet palkittiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla romaanistaan
Kissani Jugoslavia (2014)". (Wikipedia ja lievelehti)
"Romahtaneen Albanian raunioituneilta seuduilta, joilla kuolemaa ovat tehneet vuoroin valloittajat ja vuoroin uskomukset, nuori Bujar ja hänen ystävänsä Agim päättävät lähteä tavoittelemaan uutta alkua. Heidän mukanaan maailmalle lähtevät esi-isien ikiaikaiset kertomukset, joissa albaanin kunnia selättää ihmisluonteen heikkoudet. Vuosia myöhemmin nuoren miehen pitkä vaellus suurkaupunkien kuiluissa on päättynyt kylmään maahan pohjoisen meren rannalle. Saako rikkinäinen tarina siellä vihdoin huipennuksensa, ja voiko luhistunut mieli koskaan löytää rauhaa?" (Lievelehti)
Ensikosketus kirjailijaan heitti maantieteellisesti ja kulttuurisesti aivan uusille turuille ja toreille; mielenkiintoista. Historiaosuus avasi uusia ulottuvuuksia tuohon sekasortoiseen ja runsaasti uutisoituun tilanteeseen sekä jätti piukkaa pohdiskeltavaa, kuten koko monikerroksinen teoskin. Isän ikivanhat kunniatarinat rulettavat, hukassa ovat niin sukupuoli, seksuaalinen identiteetti kuin myös kansallisuus ja sen poikima häpeän ja vierauden tunnekin. Kuka ja mikä ne määrittää? Kuka ja mikä olen? Miten minusta tuli minä? Tulenko hyväksytyksi, hyljätyksi tai tuomituksi? Mistä tulen juurineni ja mihin menen reppuineni?
Kuinka muotoutuvat itsen ja ympäristön keskinäiset suhteet, siteet ja rajat?
Mikä on paikkani maailmassa ja onko sitä? Ja jos, niin kuinka pysyvä?
- Kun mietin omaa kuolemaani, sen tapahtumahetki on aina samanlainen. Minulla on ylläni yksivärinen nappipaita ja samasta kankaasta valmistetut housut, jotka on helppo pukea päälle, ja kuoleminen käy kevysti kuin kävelisi loivaa alamäkeä. On aikainen aamu ja olen onnellinen, tunnen samaa mielihyvää ja tyyneyttä kuin suosikkiateriani ensimmäisistä suupaloista. Tietyt ihmiset ovat ympärilläni, en tunne heitä vielä mutta jonakin päivänä tunnen, ja olen tietyssä paikassa, makaan sairaalan sängyssä omassa huoneessa, kukaan ei tee vieressäni kuolemaa, ulkona päivä nousee hitaasti jaloilleen kuin kotonaan kaatunut vanhus, tietyt sanat kuuluvat rakkaimpieni suusta, tietty kosketus kädessäni ja suukko poskellani tuntuvat kodilta, jonka olen rakentanut ympärilleni kuin pyhätön...
Juuret ja siivet. Tulkitsemme nykyisyyttä ja visioimme tulevaa juuriemme, eletyn elämämme ja vallitsevien olosuhteiden pohjalta. Ratkaiseeko siipiemme kärkiväli sen, kuinka pitkälle ihmisinä kannamme, mihin kaikkinemme rantaudumme, - takaisin kotiinko?
Asian vierestä ja sukupuolia erottelevasta ristiinpukeutumisesta:
kolme-nelikymppisenä elämänvaiheessa, jolloin sosiaalinen elämä oli vilkkainta ja kaikenmaailman kissanristiäisiä riitti, huvitin itseäni - ja epäilemättä myös ympäristöäni - tälläytymällä mittojen mukaan räätälöityyn miesten smokkiin kaikkine tykötarpeinensa. Käytäntö, josta moninaisine suhtautumisine ja hilpeine, pidäkkeettömine kommentteineen sekä peittelemättömän pöyristyneine katseineen muodostui monen tylsän ja puuduttavan tilaisuuden ja illan pelastus. Mitä se viestitti, - josko mitään; paitsi omaa turhautumista....
Itse asiasta: Harvoin olen lukenut näin antoisaa tekstiä, joka jätti mietintämyssyn tiukasti päähän ja teemoissa viipyilevän jälkitunnelman valtaan. Nuorelta kirjailijalta hämmästyttävän kypsää ja moniulotteista kerrontaa, joka muodostaa kiinteän ja jämptin kokonaispaketin. Oma tyyli ja sanankäytön näpsäkkyys säilyvät hienoisesta etupainotteisuudesta huolimatta vaivatta kannesta kanteen. Ennen kaikkea vahva ja suorasanainen kertomus raivostuttavasta häpeästä, ihmisen (perus-)tarpeesta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Sopii jatkaa kirjailijanuraa!
- Kun tarina päättyy, kuulija ymmärtää albaaneista
olennaisimman: että äidin surulla on voima herättää lapsi kuolleista, ja
että albaanit nousevat haudoistaan asti pitääkseen kiinni
lupauksistaan.
Tervetuloa lukusille Tiia&Tommi/Karavakasakirjat , ilahduin että pomppasitte mukaan vaihtamaan mielipiteitä:)
Tiranan sydämen sykkeen ovat kuulleet: bleue, Kaisa Reetta, Krista, Mai, Omppu Martin ja Tuijata Mutta ovatko heidän sydämensä lämmenneet Statovcille ja Tiranalle? Ota ja kurkista!
Oli ilo liittyä lukijaksesi :) Kissani Jugoslavia on vielä lukematta, pitääkin tarkastaa se jossain vaiheessa.
VastaaPoistaIlo on minun puolelellani, sillä te nuoret mielenkiintoisine ja avoimine mielipiteinenne sekä visioinenne olette ikkuna tuevaisuuteen; arvostan teitä suuresti:)
PoistaTämä oli hämmentävä kirja identiteetin etsimisestä...kuka loppujen lopuksi etsi ja mitä?
VastaaPoistaHämmentävä - kyllä. Relevantti kysymys, johon en löytänyt yksiselitteistä vastausta. Jokin häivähdys vierauden teeman tuttuudesta kurkisti omien evakkotaustaistemme sukujuurien, ryssittelyn, irrallisuuden ja kantaväestöön integroitumisen tiimoilta...
VastaaPoistaEhkä teema on käsitettävä universaalisesti: me kaikki etsimme itseämme, henkistä ja fyysistä kotiamme, ihmisenä olemisen ja elämän tarkoitusta? Eksistentiaalinen kriisimme?
Avasit kirjan minulle, tosi hieno juttu <3
PoistaOlen kuule etsinyt itseäni sekä isän suvusta, että äidin suvusta, ja täytyypi todeta, että ollen oikeasti maailmankansalainen. Sukua löytyy joka maasta. Nuo rajat ovat ihan turhia.
Mai, maailmankansalainen kuulostaa hyvältä ja väljältä! Ja juu, tiedä häntä noista rajoista ja rajoituksista tahi kategorisoinneistakaan...
VastaaPoistaMutta juuret (ja siivet) ovat tärkeitä, vaikka jotenkin positiivisella tavalla tuntuu siltä, että vaikka kuinka reuhtoisi ei itseään eikä tätä maailmaa valmiiksi saa, joten jätetäänkös suosiolla jotain tulevien polvienkin varaan? Paljon herätti kysymyksiä ja mietteitä tämä kirja, joten somia sellaisia loppuviikkoosi:)
Statovci on hengästyttävän hieno kirjailija, olen täysin hänen kerrontansa lumoissa!
VastaaPoistaHienosti avaat teoksen teemoja, kuinka ne hämmentävät - ja samalla avautuvat silmien edessä yhä uusiksi kysymyksiksi...
<3
Kiitos Kaisa Reetta kommentistasi, joka poiki rypäyksen hyvän mielen hyrinää:) Roppakaupalla ajatuksia ja kysymyksiä herättelevä kypsä teos, Statovcilla on reppu täynnä makoisia eväitä pitkään kirjailijauraan.
VastaaPoista