"Laudatur", Peter Sandström, S&S, 2016, 227 s., suomentanut Outi Menna.
"Peter Sandström (s. 1963) on suomenruotsalainen kirjailija, kirjallinen mestari ja hurmuri, jonka tekstissä yhdistyvät realismi, absurdius, surumielisyys ja huumori. Hänen edellinen romaaninsa Valkea kuulas oli ehdolla Pohjosimaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän on kirjoittanut myös novelleja. Laudatur on hänen kolmas suomennettu teoksensa." (Lievelehti)
"Peter on aikuinen mies. Hänen vaimoaan kutsutaan Seepraksi. Seepra rakentaa uraa ja käy kotona vain kääntymässä, ja teini-ikäisiin lapsiinsakin Peter törmää harvoin, useimmin kaupungilla kuin kotona. Kesällä 1988 oli toisin. Peter oli nuorempi ja hänellä oli morsian. Elokuu kului lapsuudenkodissa, ja oikea elämä häämötti kesän päässä. Yhtäkkiä vanhemmat näyttäytyivät aikuisina, itsenäisinä ihmisinä, joiden liitossa oli kaunista mutta myös säröjä. Oliko isä rakastunut johonkuhun toiseen?" (takakansi)
Kaikki kiitos ja kunnia sotaveteraaneille! Mutta voi näitä sodan läpikäyneiden miesten malleja ja meidän urheita soturipoikiamme, jotka ovat isilleen toimineet ukkosenjohdattimina! Sandströmin teksti sisältää runsaasti kysymyksiä ja ajatuksenkulkuja. Kirjailja ikäänkuin jutustelee kotoisasti lukijalleen. Kerronta on kuulasta ja vivahteikasta kuin ikimetsän puiden latvusten lävitse siivilöityvä syysvalo.Teksti on selkeää, runsassanaista ja miellyttävää. Kirjailija liikkuu ketterästi Isä - poika -akselilla pikemminkin toteavasti kuin puhkianalysoiden. Teos sisältää kornia symboliikkaa; miestä hilataan lipputankoon, sianruhoa tähdätään sotapistoolilla, aikamieskilpakosijat ajelevat (elämän) karusellissa.
- Niin , elämä oli luikerrellut pienenä purona läpi lumikinosten ja pudonneiden lehtien, kimmeltänyt keväisin, kuohunut ja sen jälkeen kuivunut ihanina uneliaina kesäpäivinä auringon ja revenneiden sadepilvien alla, mutta koko ajan se oli ollut olemassa, eksyneenä puropahasena, joka ei osannut päättää minne se oli menossa mutta pyrki aina yhtymään isompiin, tummempiin vesiin, jotka kietoivat kaiken tieltään turvalliseen syleilyynsä ja jatkoivat matkaansa kohti merta ja kaikkea sitä, minkä laajuus oli tuskin järjellä ymmärrettävissä mutta kenties kuitenkin aavistettavissa lyhyinä hetkinä valveen ja unen välillä.
Kiintoisa teos pulppuaa rikkaita kielikuvia ja silkkaa hyväpoljentoista ja omaleimaista kerrontaa, jota Outi Mennan käännöstaiturointi iloksemme tuo. Isä muistelee suunnittelemiaan puutarhoja, jotka hoitamattomina mätänevät, kuihtuvat ja kuolevat, mutta hoidettuina kukoistavat ja tuovat tyytyväisyyden ja ilon tuntemuksia, - kuin itse elämäkin...
Tämä Laudatur ansaitsee kirjaimellisesti arvosanan laudatur.
- Lyhyesti sanottuna: olin alkanut ymmärtää, ettei koskaan voisi olla olemassa vain yhtä totuutta vaan totuuksia oli aina yhtä paljon kuin ihmisiäkin, ja toisinaan se ällistytti minua mutta samaan aikaan sain siitä lohtua ja rohkeutta jatkaa eteenpäin...
Arvosanansa ovat antaneet mm.
Jonna / Kirjakaapin kummitus
riitta k /Kirja vieköön
Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi
Katja / Lumiomena
Tuijata / Kulttuuripohdintoja
Ulla / Ullan luetut kirjat
Huililla tai huseeraten, syyspäiväin lumoa:
Pidin tästä. Varsin monitahoinen. Eli siksi ehkä mitään selkeää kirjan sanomaa ei muistiini jäänyt.
VastaaPoistariitta k, kiitos kommentistasi! Monitahoinen on oikea ilmaus; tämä oli tasavahva vaan ei tasapaksu ja miellyttävä teos:)
VastaaPoistaSainpahan luettua, kyllä minä mieluummin luen kirjaa, jossa on axöniä.
VastaaPoistaMai, totta: "Laudaturin" kyydissä eivät hippulat vinkuneet eikä tukka taipunut... Mitä pidit Sandströmin tyylistä ja kieliasusta? Leppoisaa Pyhäinpäivää Sinulle:)
VastaaPoista