maanantai 12. syyskuuta 2016

Federico Axat: "Viimeinen mahdollisuus / La última salida" - ex Libris...


"Viimeinen mahdollisuus", Federico Axat, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2016, 503 s., suomentanut Taina Helkamo.

"Federico Axat  (s. 1975) on argentiinalainen jännityksen mestari, jonka tarinat eivät koskaan ole sitä, miltä ne aluksi vaikuttavat. Viimeinen mahdollisuus on Axatin kolmas romaani ja kansainvälinen menestys – kirjan käännösoikeudet on myyty yli kolmeenkymmeneen maahan." (Lievelehti)


"Ted McKay on menestynyt mies – hänellä on rahaa ja ihana perhe, mutta myös aivokasvain. Ted on päättänyt tappaa itsensä, mutta juuri kun hän on toteuttamassa synkän aikeensa, ovikello soi. Seistessään miettimässä miten päästä eroon häiritsevästä vieraasta Ted huomaa tavaroidensa joukossa pienen lapun, jolle on kirjoitettu hänen omalla käsialallaan sanat: AVAA OVI. SE ON VIIMEINEN MAHDOLLISUUTESI. Oven toisella puolella on tuntematon mies nimeltä Lynch ja hänellä on tarjous, josta Ted ei voi kieltäytyä. Alkaa makaaberi tapahtumien sarja, joka johtaa odottamattomaan lopputulokseen." (Takakansi)

Ensinnäkin: eipä juohdu  ens'hätään mieleen luettua argentiinalaista dekkaria.  Toisekseen: tämä setti ei ennen ole tullut vastaan: napakka alku ketjutettavasta murhateemasta, leviää toistuviksi takaumiksi, ulottumattomiin etääntyviksi  shakkilaatikoiksi ja shakinpeluuksi, vaimon jalkaa jyrsiväksi ja kuistin pöydällä kököttäviksi, sekä autonrenkaassa piileskeleviksi opossumeiksi  niin ettei tiedä, mitä pitäisi ajatella. Tarinan kulun realFeel kuin vastentahtoisesti kiskoisi kikkanaoita ennenvanhaisia pässinpökkimiä tytönkinttuihinsa: kutittaa ja kirputtaa...

- Ted avasi lasioven. Opossumi vetäytyi pöydän kauimmaiseen kulmaan. 
Nyt se vaikutti hermostuvan Tedin läsnäolosta, muttei sentään niin paljon 
että olisi jättänyt saaliinsa. Se jäi odottamaan kyyristellen ja paljastaen hampaansa, valmiina tarpeen tullen pakenemaan paikalta. Ted yritti säikäyttää sen äkkinäisellä liikkeellä, mistä ei ollut mitään hyötyä, ja tähyili sitten ympärilleen löytääkseen jotain, millä karkoittaa elikko tiehensä. Grillin vieressä oli puulaatikko, jonka hän tunnsiti välittömästi. Vaikka hän oli varmaan yllättynyt löytäessään esineen. jota ei ollut nähnyt sitten lapsuutensa, tuntui täysin luontevalta löytää se sattumalta kotoa nyt aikuisena. Hän meni lähemmäksi ja tarttui laatikkoon kuin mihinkin reliikkiin, mikä se tavallaan olikin. Laatikon kanteen ja pohjaan oli maalattu shakkilauta niin, että kun laatikon avasi, siitä muodostui kokonainen pelilauta. Sisus oli vuorattu vihreällä sametilla ja jokaisella nappulalla oli oma paikkansa.

Tedin mielen luomia vaihtoehtoisia todellisuuksia, jäämämuistojen järjestely-yrityksiä tahkotaan terapeutti Laura Hillin vastaanotolla, jonne hän on rantautunut lääkärinsä tri Carmichaelin, vaatimuksesta: kun ihmisellä on kasvain, jota on mahdoton leikata, kun saa kuulla tällaisia uutisia, siitä täytyy voida puhua. Edelleen Bostonin kaupungin Lavender Memorialin psykiatrisessa sairaalaan C-siivessä vaarallisten potilaiden sekaan pakkohoitomenetelmällä pyörätuolissa rötköttäen kärrättynä epäelegantti sylkinauha suupielestä valuen.

- Se mitä sanoin on oikeasti totta, Ted. Pääsi paranee vielä ja se suljettu ovi aukeaa, kun on sen aika. Muistat taas sen ystäväsi ja miksi mukiloit hänet. 
Kaikki ne syklit, joista olet puhunut, on mielesi yrityksiä rakentaa sinua suojelevia harhakuvioita. Ne ovat vähän kuin teatterin taustakangas. Mutta kulissit muuttuvat, ennemmin tai myöhemmin., ja sitten näet, mitä ne kätkevät taakseen. Se opossumi saattaa johdattaa sinut kulissien taakse liian aikaisin, ja se voisi olla vaarallista.

Axat kiehnää ja kutoo hienoinen virne suupielissään juonta kuin taiturilukki verkkoaan kietoen lukijan pauloihinsa pyristelemään. Kirjailija sipaisee pieniä harhautusliikkeitä lukijansa iloksi ja valppauden ylläpitämiseksi  pitäen tiukasti juonen juoksutuksen hanskassaan. Koska psykologiset juonet tykästyttävät enemmän kuin brutaalit suolenpärskeet, tässä tuli nautittua rautaisannos näppärää juonenkudontaa.

Argentiinalainen tango säväyttää sielua, sen esitys hivelee silmää ja Axat, vaikka välillä nostattaa hiusjuuria, kutittelee kiitettävästi lukunystyröitä!
Taina Helkamon suomennos taipuu notkeasti Axatin tahtiin.

4 kommenttia:

  1. Luin juttusi vain silmäillen, sillä ostin tämän ihan hiljattain lukulaitteeseeni mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan. Kirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta, ja enpä minäkään muista lukeneeni argentiinalaisia dekkareita. :) Mutta hyvä vaan, että meille käännetään muitakin kuin pohjoismaisia dekkareita, joista on aivan ylitarjontaa (vaikka hyviä toki ovat nekin).

    VastaaPoista
  2. Tismalleen samaa mieltä ja on avartavaa saada kiilaa ruotsalaisrintamaan, niin laadukasta kuin sen dekkarigenre pääsääntöisesti onkin. Odotan kiinnostuneena postaustasi, kiitän kommentistasi, joka ilahdutti ja toivottelen Sinulle onnistunutta alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  3. Olihan tämä melkoinen paketti, mutta hienosti kirjailija piti langanpäät käsissään. Minusta ihan parasta oli loppuratkaisu. Jätti mukavasti häiritsevän olotilan...

    VastaaPoista
  4. Annika, kyllä vaan oli pakettia purettavaksi, mutta poikkeavuus massasta oli suorastaan riemastuttavaa ja piristävää:)

    VastaaPoista