perjantai 16. syyskuuta 2016
Hannu Hautala: "Palokärki" - ex Libris...
"Palokärki", Hannu Hautala ja Metsäkustannus Oy, 2016, toimittaja
Seppo Parkkinen, Ulkoasu ja repro: Petri Kuokka / Aarnipaja Ky, 135 s.
" Hannu Hautala (s. 1941) on kuvannut palokärkiä koko uransa ajan, ja ne lukeutuvat hänen suosikkilintuihinsa. Palokärjessä on kuvia Hautalan pitkän uran varrelta, ja mukana on myös aivan tuoreita otoksia. Teksteissään Hautala kertoo kuvien syntytilanteista ja ikimuistoisista kuvausretkistään. Hannu Hautala on luonnonsuojelija, kirjailija ja maamme luontokuvauksen grand old man.
Hän on julkaissut yli 50 luontokirjaa, joita on käännetty yhdeksälle kielelle. Hautalalle on myönnetty filosofian kunniatohtorin arvo Oulun yliopistosta vuonna 2002, tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto 2012 ja Pro Finlandia mitali 2014." (Kustantaja)
Palokärki: "Suurin tikkalajimme on ollut suomalaisen luontokuvauksen mestarin, Hannu Hautalan, kiintymyksen ja mielenkiinnon kohde jo vuosikymmenten ajan. Erämaisen metsäluonnon uuttera väripilkku on mitä kiitollisin kuvaamisen kohde sekä elintapojensa että ulkomuotonsa vuoksi. Ei ihme, että sen asema sekä kuvataiteessamme että kansanperinteessämme on niin merkittävä. Mutta myös ihmisen nykytoimiin palokärki on sopeutunut yllättävän hyvin. Nyt jokainen pääsee ihastelemaan tuon kiehtovan lintulajin elämää ja värikylläistä maailmaa.
Se on kuvattu kärsivällisesti, kaikkina vuodenaikoina vaivaa ja mielikuvitusta säästämättä Pohjolan metsäluonnon hehkuvissa sävyissä." (Takakansi)
Teos pitää sisällään luvut: Ensimmäiset palokärjet, Jäljen jättäjä, Hääpäivä, Pesintä, Myrskyn jälkeen, Uudistava tuli, Uusiokäyttäjät, Kesäpörinää, Syksy tulee ja Tulevaisuuden näkymiä. Hautala tarinoi ja turinoi lepppoisasti sekä avaa lintu- ja valokuvaushistoriaansa alkaen Töysästä 1950-luvun alkuvuosina ja ensimmäisestä omasta linnunpöntöstään, johon asettui leppälintu. Hän valottaa eloisasti ja monipuolisesti palokärjen elinehtoja, käyttäytymistä ja ruokailutapoja.
- Samoilin kotiseutuni erämetsiä, ja mieleen hiipi ajatus tehdä ehkä joskus oma kirja. Metsät olivat perämetsiä, polkupyörällä ja sittemmin mopolla tavoitettavissa. Näillä retkillä innostuin, kiinnostuin ja viisastuinkin palokärjen pesäelämästä. Elämän mittainen kiintymys palokärkeen oli syntynyt. Edelleen palokärki on minulle yksi todellinen sielunlintu siellä omassa lokerossaan salaperäisten pöllöjen, ylvään kotkan ja aikoinaan harvinaisen joutsenen kanssa.
Oma sielunlintuni on västäräkki, joka löytyy myös exlibriksestä. Miksi näin onkin sitten jo pitkempi tarina...
Mukaan mahtuu myös muita lintuja ja eläimiä kuten hiiripöllö, joka on päivällä liikkuvan karvakansan kauhu, samaten kuin mainio kuva omasta lintumaailman suursuosikistani puukiipijästä, hämmästyttävän pienestä kiipeilymestarista sekä vanhoja palokärjen koloja uusiokäyttävistä nisäkkäistä. Metsäkuvia, joissa valo siivilöityy ikipuiden lävitse katsellessa pään hälinä rahoittuu ja mieli seestyy. Lukiessa ja kuvien ääreen pysähtyessä palautuu mieleen omia mukavia muistoja perämetsissä kulkemisista ja niistä ikimuistoisista tähtihetkistä, jolloin on saanut lähietäisyydeltä seurata puukiipijän vipeltämistä puunrungossa tai palokärjen tarmokasta nakutusta lähihaavassa säleiden singotessa ylt'ympäriinsä.
Palokärjellä, kuten kaikilla rakkailla lapsilla on monta kutsumanimeä: hongankolistaja, konkelo. metsänhaltija, palohullu ja vanhapiikalintu jne.
Kertakaikkisen upea jokaisen luonnonystävän toiveteos, joka kestää ja ansaitsee useammankin luku- ja katselukerran!
- Luonto muuttuu, osa sopeutuu muutoksiin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi, ihana. Saaressa on tosi paljon lintuja merikotkasta lähtien, mutta pihapiirin mekastajat ovat palokärkiä. Pikkutikkoja on myös ja harmaapäätikkoja. Siinä meillä on seurattavaa pihapiirissä. Välillä pitää kuunnella äänikirjasta, että mikä lintu sirkutteli. Haikarat, meriharakat, valkoposkihanhet ja liejukanat ovat uusimpia tulokkaita. Onneksi merimetsojen kanta on vähentynyt.
VastaaPoistaMai, no onpa teillä upea aitiopaikka ja runsas sortimentti saaressa! Meri, nuotiotuli ja linnut niistä ei näkymät parane ja seuraillessa on kulunut ja kuuluu toinenkin tovi ja tuokio. Kommentistasi kiitän; siipienhavinaa ja sirkutusta viikonlopullesi:)
VastaaPoistaVoi, tämä lintukirja olisi ihan ehdoton omaankin kirjahyllyyn. Palokärjen huuto liittyy minulla erityisesti syksyisiin metsähetkiin ja puolukkareissuihin...
VastaaPoistaRaikasta syyssunnuntaita sinulle! :)
Kiitos Kaisa Reetta! Palokärjen keväinen tiukka rummutus ja lievästi sanoen miehekäs huuto pysähdyttävät kyllä metsän hiljaisuudessa kuuntelemaan. Kerran pidempään seuratessani voimaperäistä säleiden singottelua vanhasta hapapuusta, sain omat niskalihakset kipeiksi silkasta myötätunnosta. Komia kaveri ja oli hienoa lukea, että kuuluu sopeutujiin:)
VastaaPoista