68 s., suomennos Tarja Härkönen.
Hyväksi aluksi reipas hatunnosto suomentaja Tarja Härköselle, jolla lienee ollut melkoinen ja kiintoisa urakka sekä runsaasti pähkittävää näiden säröjen kanssa! Oivallista ja lukijaystävällistä on myös sekä alkutekstin että käännöksen asettelu samalle aukeamalle, jolloin näin brasilianportugalin alkeetkin omavalla oli mahdollisuus lukemalla nauttia äänneosioista ja poljennoista.
"Wilmar Silva de Andrade (s. 1961) on Brasilian johtavia nykyrunoilijoita, jonka luonnonläheinen, elämäniloa pursuava ja absurdin eroottisia kuvia vilisevä lyriikka on tuonut tälle sademetsän keskellä kasvaneelle taiteilijalle kosolti ystäviä niin latinalaisessa Amerikassa kuin myös muualla läntisessä maailmassa. Säröjä purppuranpunaisessa järvessä on hänen ensimmäinen suomeksi ilmestyvä kokoelmansa. Se on kolmenkymmenen runon sarja, jonka jokainen säe ja sana hengittää. Silva on korostanut Paranaiba-joen luonnon keskeistä merkitystä kasvussaan runoilijaksi.
Värikkäät linnut, monenkirjavat nisäkkäät, puut ja kivet sulautuvat hänen runoissaan eläväksi, yhdeksi purppurajärveksi, jossa runoilija ui - kotonaan." (Takakansi)
Jälkipuheessaan Vesa Tompuri toteaa, että osa suomalaisista tuntee Brasilian 200 miljoonaisen kansan lyriikkaa lähinnä bossa nova-sanoitusten kautta. Tavallaan toista ääripäätä hillittyyteen nähden edustaa viidakkokylässä kasvaneen, Belo Horizontessa nykyisin asuvan Wilmar Silva de Andraden runous. Hänenkin runojaan voi tosin luonnehtia "musiikillisiksi" - onhan tuo performansseillaan ja pukeutumisellaan yllättävä runoilija esiintynytkin paljon muusikoiden kanssa. Kuten myös hänen viime elokuisella Suomen-kiertueellaan tapahtui.
Koska olin löydöstä innoissani tarmokkaasti tehnyt tästä kirjasta kirjastolle hankintahdotuksen perustellen, että brasilialaista runoutta on hyvin vähän suomennettu, ja vaikka jo ensimmäiset sivut pelmahduttivat odottamattomat jauhot suuhun ja häivähdyksen hattarapilveä otsanseutuville, niin kyllähän tästä nyt postaus piti nakutteleman etenkin kun on saatu paikalliselta kehutkin:
"You are true brasilian soul" ja sielunosanen muutoinkin jäi yhdestä reissusta praioille flaneeraamaan eikä tässä nyt suinkaan tiukkapipoisten sukuun ja heimoon kuuluta...
minä sinun särkemäsi olen säröinä purppurajärvessä/
siellä meidän ja känsien kesken, olen tämä tulva joka valtaa
minä/hän joka tulee fauneineen, huiluineen ja nuolineen
olen se sama wilmar silva tuhat timanttia silmissään...."
"minä mansikka- ja karhunvatukka-amalgaamissa jäähdytetty
kyllä: tekisin liaanin jotta tavoittaisin narkissoksen
ja tekisin kädet, nyrkit, kyynärpäät, käsivarret ja olkapäät
meripihkasta ja kvartsista jotta pääsisin virralle
joka sykkii laajempaa kuin leopardi arapapukaijoissa
jotka huutavat kallioilla ja lähteissä...
Estilhaço suomentuu: kivenliuska, sirpale, puunlastu, -säle. Ja kyllä tässä hulvattomassa ulosannissa säleet suruttoman irtonaisesti sinkoavat pirstaleiksi korkealla taivaalle, ylös avaruuksiin asti.
Aivoja ja aisteja höykyttävää surrealismia, eläin- ja kasvikunnan runsaudensarvea, yhtä erotiikaan ja viiltävien sirpaleiden ilotulitusta. Ei ehkä ensilukemalla avautuvaa riimittelyä, ei ehkä ennakkoasenteisille, mutta erilaisuudessaan itse asiassa erinomaista!
Syväluotaavammin ja asiantuntevammin: Kiiltomato.net
Mielleyhtymänä meikeläisittäin hieman jäyheämmin ja pidättyväisemmin, mutta samankaltaisella alkuvoimalla ja positiivisella sanomisen vimmalla riemastutti viimeksi Harry Kiianen, Hola! Runoja - koosteellaan.
Kokoelma näemmä kirvoitti omia ajatuspolkujen luikerteluja poikien teemanmukaisen pirstaleisen postauksen, siispä niin tai näin:
Junnu Vainion kuolemattomin sanoin:
Elämää , Erotiikkaa & Retoriikkaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti