"Valkoisen pilven maa", Sarah Lark, Bazar, 2015, 892 s., suomentanut Sanna van Leuuwen.
"Saksassa vuonna 1958 syntynyt Sarah Lark on työskennellyt ala-asteen opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Hän on kirjoittanut useita Saksassa palkittuja kirjoja hevosista, niin lapsille kuin aikuisillekin. Nykyisin Lark asuu Almeríassa Espanjassa kissan ja neljän koiran kanssa. Kirjoittamisen ohella Lark hoitaa eläkkeelle jääneitä hevosia, soittaa kitaraa ja laulaa. Uuden-Seelannin kiehtova, monien huonosti tuntema historia sekä kaunis ympäristö innoittivat häntä kirjoittamaan sinne sijoittuvan trilogian, joka on noussut myyntimenestykseksi useissa maissa. Valkoisen pilven maa on sarjan ensimmäinen osa." (Lievelehti)"Varaton kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa Uuden-Seelannin kunnialliset naimattomat miehet etsivät vaimoa. Kirjeen perusteella herrasmieheltä vaikuttava viljelijä lähettää vastauksen Helenin kirjeeseen, ja matka uuteen maahan alkaa näyttää hienolta mahdollisuudelta. Samaan aikaan kaunis ja uskalias Gwyneira Silkham, rikkaan lampaankasvattajan tytär, on hävitty uhkapelissä vaimoksi uusseelantilaisen lammasparonin pojalle. Gwyn on innoissaan päästessään karkaamaan ennalta-arvatusta tulevaisuudesta tuntemattomaan maahan. Helen ja Gwyn ystävystyvät pitkällä laivamatkalla kohti Uutta-Seelantia. Kun uudet aviomiehet osoittautuvat perillä täysin erilaisiksi kuin kirjeet tai Gwynin isän puheet antoivat ymmärtää, on ystävyys ainoa pysyvä asia uudessa kotimaassa. Valkoisen pilven maa kuvaa upeasti ystävyyttä, rakkautta ja siirtomaa-ajan ihmisten unohtumattomia kohtaloita maorien maassa." (Takakansi)
Se, että teos kertoo Uudesta Seelannista, vähemmän kirjalllisuudessa maantieteellisesti esiintyneestä seudusta ja yhdestä omien matkakohdehaaveitteni top-3:sta, toistaiseksi toteutumatta jääneestä kohteesta, sai varaamaan kirjan. Tarinassa kietoutuvat toisiinsa kahden eri säätyisen naisen elämänlangat, taustalla kuvataan heidän mukanaan laivattujen, lähinnä piioiksi tarkoitettujen kirkon orpokotityttöjen elontaivalta uudessa maassa. Kirjailija käsittelee myös maorien kulttuuria ja uskomuksia sekä heidän maanomistuksellisia oikeuksiaan vs. siirtolaisten ostajaystävälliseen hintaan suoritetut maa-aluehankinnat. Maorit tulivat suunnilleen 1300-luvun alussa. Seitsemällä kahden melojan kanootilla. Jokainen perhe tietää, minkä kanootin miehistöstä heidän sukunsa on lähtöisin. Mutta : Kovan paikan tullen molemmat osapuolet luultavasti vetoavat löytäjän oikeuteen. Spekuloidaan maorien koulutus- ja sivistystason kohentamisen järkevyyttä; Helenin kohauttaessa olkapäivään Gwyneiran sitaatille maoreista: liian viisaat lapsethan voisivat muodostaa vaaran valkoihoisille ja loogisesti tokaistessa: jos minä en opeta heitä, sen tekee joku muu.
Ja jos tämä sukupolvi ei opi, niin sitten seuraava. Ihmisiltä on mahdotonta evätä sivistystä!
On karunkarheaa, brutaalihkoa tosimiestä ja taiteellista, epäkäytännöllistä teoreetikkoa sekä sankarimaista ja romanttisesti iltaruskoon ratsastavaa, isäpotentiaalia omaavaa karjanajajaa.
On lammasfarmareita lammaskoirien kasvatuksineen ja koulutuksineen, hevosia jalostuksineen, hylkeen- ja valaanpyynnissäkin käydään sekä tietysti kultakentät kutsuvat. Kulta, tuo ikiaikainen armoton viettelijätär ja seireeni...
Omakohtaisesti koen, että teoksen painoarvo olisi huomattavasti noussut ja sille olisi ollut eduksi laajempi historiallinen fakta ajanolon-, kulttuurin- ja tapainkuvauksineen, kaikki tämä toteutettuna ihmissuhdekiemuroiden, turhan draaman ja romanttisen hömpän kustannuksella, joilla ei tavoitettu suuren sukukronikan ilmapiiriä vaan jäätiin jotenkin alkumetreille. Massiivisuudestaan huolimatta kevyttä viihdekirjallisuutta kaamoksen ja sateenripsuttelun keskelle sekä tirkistysaukkoja 1850-luvun loppupuolen Uuteen-Seelantiin ja muotojaan etsivään siirtolaisten & maorien yhteiselämään. Kahden seuraavan osan varaan jää näyttö, josko Lark saa sinänsä kiintoisaan teemaansa & elementtien runsauteen syvyyttä ja
ryhtiä peliin:
Tämä on tulossa kirjastosta. Kiva kuulla, että se on sarjan ensimmäinen osa. Olen joskus palauttanut kirjan lukematta, jos se on myöhempi osa sarjaa.
VastaaPoistaAihepiiri ja maa kiinnostavat, samoin se romantiikka sopivasti siroteltuna, mutta ei hömppänä :)
Sama käytäntö sarjan keskeltä osuville ensimmäisille. Lee Tamahorin Alan Duffin teokseen perustuva rankka ja vaikuttava ohjaus "Once there were warriors/Kerran sotureita 1994 toimi laukaisijana kiinnostukselle Uutta-Seelantia & maoreja kohtaan. Toivottavasti kutittelee Sinulla mukavasti lukuhermoja:)
VastaaPoistaAika samanlaisia ajatuksia tämä kirja minussakin herätti. Kiintoisaa olisi nähdä, ovatko jatko-osat parempia, mutta en tiedä, tuleeko niitä luettua. 1800-luvun Uusi-Seelanti on kyllä kiinnostava.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi:) Jos tuo "hömppä" jäisi vähemmälle, niin tulos olisi mieluisampi, josko tuota jatkoa kurkistaisi, jää nähtäväksi....
VastaaPoistaMinä tykkäsin myös siitä hömppäosasta. Oli siinä rajoilla, että sitä alkoi olla liikaa, mutta ei sittenkään.
VastaaPoistaMukava kuulla! Ja tuohan on paljolti kulloisestakin lukuvireestä & mielentilasta kiinni... Aihepiirihän on mitä kiinnostavin ja vähemmän luettu, joten jatko-osia ootellessa pidellään talvea:)
VastaaPoista