"Varjojen kujat", Arnaldur Indriðason, Blue Moon Oy, 2015, 294 s., suomentanut Seija Holopainen.
"Arnaldur Indriðason on Islannin luetuin kirjailija, jonka teoksia on käännetty parillekymmenelle kielelle. Hän on siinä missä toiset kukkia, napsinut roppakaupalla palkintoja:Räme - Lasiavain 2002, Haudanhiljaista - lasiavain 2003 ja Kultatikari 2005, Ääni kuin enkelin - Martin Beck--palkinto 2005, Varjojen kujat - RBA Internationa Prize for Crime Writing 2013. Suomen dekkariseura myönsi 2009 Arnaldurille ulkomaisen rikoskirjallisuuden kunniakirjan."
(Lievelehti ja takakansi)
"Huolestunut nainen ottaa yhteyttä poliisiin, kun hänen naapuriaan ei ole näkynyt aikoihin.
Poliisit löytävät vanhuksen kuolleena vuoteestaan, ilmeisesti tyynyllä tukehdutettuna. Kirjoituspöydällä on vanha lehtileike vuodelta 1944: kuristettu nuori nainen löytyi Kansallisteatterin takaa Reykjavikissa. Alkaa tarina, jossa välillä ollaan vuodessa 1944, välillä nykyajassa.
Vanhuksen kuolema saa eläkkeellä olevan poliiisin alkamaan kaivella sodanaikaista rikosta
- jolloin esille nousee toinenkin tapaus. Jälleen aikatasot liittyvät toisiinsa tavalla, jonka Arnaldur Indriðason niin hyvin hallitsee. - Kirja sai käsikirjoituksena vuonna 2013 RBA International Prize for Crime Writing -palkinnon." (Kustantaja)
Varjojen kujat on Indriðasonin tuotannosta neljästoista suomennos. Edellinen Reykjavikin yöt, 2014
oli lukukokemuksena kerrassaan sympatiaa herättävä ja tasokas. Kirjailijalla on hyvä psykologinen silmä, rauhallinen ja konstailematon kerrontatyyli, jonka varmaotteisuus ei keinotekoiseen kikkailun tai rönsyilyn sudenkuoppiin sorru ja joka mahdollistaa juonenkuljetuksen notkeasti kahdella eri aika-alustalla kummankin ajan hengessä ilman, että lukija ajautuu kiusalliseen
eestaas-pläräilyyn. Rikostapausten kimpussa ahertavat yhtäällä aisaparina Marta ja eläkeläispoliisi Konrád sekä toisessa ajassa yhteistyössä Flóvent ja Kanadasta Islantiin tulkiksi ja sotapoliisiksi työskentelemään lähetetty Thorson.
"Heidän tilanteensa ei ollut mitenkään ainutlaatuinen. Reykjavikissa oli ollut neljäkymmentätuhatta asukasta toisen maailmansodan alkaessa ja sinne virtasi heti ensimmäisinä sotavuosina kymmeniätuhansia liittoutuneiden sotilaita. Heidän ja islantilaisten naisten kohtaamista ei voinut välttää. Rakkaussuhteita syntyi ensin naisten ja engelsmannien välille, ja sama jatkui entistä kiihkeämpänä, kun maahan tulivat jenkit, jotka olivat edeltäjiään komeampia ja varakkaampia, eivätkä yhtä maalaismaisia. He olivat melkein kuin filmitähtiä. Kieli ei ollut ongelma.
Sänkykieltä ymmärsivät kaikki. Asiaa pohtimaan perustettiin lautakunta. Kuohuttavasta tilanteesta alettiin käyttää tiettyä sanaa, ástandið. "asiaintila."
Tämä "asiaintila" liitevaikutuksineen luonnollisesti on eräänlaisena punaisena lankana kerronnanvirittelyssä. Rahalla saa ja hevosella pääsee: kuinka paljon rahalla, yhteiskunnallisella asemalla ja vaikutusvallalla voi ostaa hiljaisuutta tai painaa tekosia villaisella? Missä määrin perheiden ja sukujen kolistelevat luurangot, hiljaisiksi ja mykiksi vaietut salaisuudet, ne joista ei puhuta vaikka tiedetään, pysyvät kaapeissaan? Entä mitkä ovat ne impulssit, jotka nämä padot laukaisevat? Ja näitähän riittää; FT Kari Matti Piilahti aikanaan pilkesilmäisesti kehoitti meitä silloisia sukututkimuksen syviin vesiin sukeltavia noviiseja varautumaan matkan varrella melko varmasti jalan alla räjähtävään miinaan; eikä turhaan...
Kirjan henkilöillä on tyhkäisesti lihaa luiden päällä, personallisuudet erottuvat ominaispiirteillään ja teeman kuljetus on pikemmin vastauksia etsivää kuin reippaanriehakasta actionia; piristävä poikkeus ilman turhia etovuuksia. Sivut kääntyvät hallitun kynänjäljen ansiosta kuin piiruntarkka metronomin tikitys pianon päällä: tarkasti tarinaa nakuttaen ja lukijaa hemmotellen!
Varjoisia kujia ovat kompuroimatta kolunneet:
Henna/Hemulin kirjahylly,
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ulla /Ullan Luetut Kirjat
Zephyr: olet isosti tervetullut kulkemaan kirjallisilla ja muilla kujilla kanssani:)
Jos nyt kuitenkin, vaikka näin viikonlopun kunniaksi, pysyteltäisiin kujien & katujen
aurinkoisella puolella:
Olen nyt lukenut kaksi Indridasonin dekkaria ja pitänyt molemmista paljon. Hänen tyylinsä on surumielistä ja puhuttelevaa, enkä yhtään ihmettele, miksi hän on niin suosittu ja palkittu. Laatukitjallisuutta.
VastaaPoistaKiitos Elina! Jaan tasan & mieluusti mielipiteesi laatukirjallisuuden suhteen ja postauksesi "Hyytävä kylmyys" adjektiivit kipeää, kaunista ja lohduttavaa. Olen lukenut "Mestaruusottelun" 2013 ja "Reykjavikin yöt" 2014 ja kuten jälkimmäisessä, kirjailija onnistuu kääntämään lukijan myötätunnon myös laitapuolen kulkijain puolelle ja ottamaan eriarvoisuuden yhteiskunnassa ylenkatsotut heikommat lenkit omine tarinoineen omakseen; kaikenkaikkiaan selkeäsävyistä, hyväntahtoista ja rauhallista, vaan ei puisevaa kerrontaa.
VastaaPoista