Raymond Carver, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2015, 158 s., suomentanut Seppo Lahtinen.
Raymond Carver (1938-1988) on yhdysvaltalainen novellikirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun jälkipuolen keskeisistä kirjailijoista ja novellin 1980-luvun nousun vauhdittajista. Hänen aiheensa tulivat usein työväenluokan elämästä, mikä samoin kuin alkoholismin kuvaaminen heijasti Carverin omaa taustaa. Carverin tyyliä ja aiheita on on kuvattu vähäeleiseksi mutta vaikuttavaksi tšehovilaiseksi. (Wikipedia muk.)"Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
on novellikokoelma, jossa pikkukaupunkien enemmän tai vähemmän yksinäiset naiset ja miehet juovat, kalastelevat ja pelailevat ajankuluksi, lämpimikseen ja pitääkseen pimeän loitolla.
Tarinat sisältävät rakkautta, ystävyyttä, menetyksiä ja selviytymistaistelua. Tämä on ensisuomennos tästä klassikkokokoelmasta. Suomalainen lukija saattaa hätkähtää: moni tarinoista voisi tapahtua tämän päivän Suomessa. (Kustantaja)
Herttainen, yleisinhimillinen, jokapäiväisyydessään ajaton 17-pikkunovellin kooste Matti ja Maija Meikäläisistä kaikkine vihan, ystävyyden, katoavuuden, lemmen ja elonloiston sekä raadollisuuden riemuineen ja kurjuuksineen/syövereineen, jota elämäksi tapaamme kutsua. Koko kattava kirjo suupaloja kepeällä tarjottimella, jota vaivattomasti pitelee Carver, jonka moninainen elämänkokemus katkelmien aromeista aistejamme herkistää.
- Miksi te ette tanssi? Tyttö puhua pälpätti. Hän kertoi kaikille. Mutta jotain jäi sanomatta,
ja hän yritti puhua siitäkin. Vähän ajan päästä hän lakkasi yrittämästä.
- Yleistä mekaniikkaa. Mutta mies ei luovuttanut. Hän tunsi vauvan lipeävän käsistään ja
vetäisi takaisin todella rajusti. Tällä tavalla asia tuli ratkaistuksi.
- Kestävät muistot. He olivat nauraneet. He olivat nojautuneet toisiaan vasten ja nauraneet niin että vesi valui silmistä, kun kaikki muu - kylmyys, ja se minne hän olisi siinä mennyt - oli ulkona jonkin aikaa.
Carverin kiistämätön nokkeluus ja lahjakkuus ei niinkään piile hänen kerronnassaan niin sutjakaksti kuin se sujuukin, vaan juju on nimenomaan sanomatta, lukijan varaan jättämisessä. Teos loppui ehdottomasti ennen aikojaan jättämättä huomiseksi riviäkään, mutta siitä jäi perusvireeksi muheva mieli!
Tammen Keltaisessa kirjastossa julkaistiin vuonna 1986 suomennosvalikoima Carverin novelleja nimellä "Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta", jonka lukujälki jäi kutkuttelemaan. Tuo valikoima sisältää kolme novellia alkuteoksen 17 novellista. Suketus toteaa, että kirja tarjoaa myötätuntoa ja pienen toivonkipinänkin, kuin myös että ihminen voi rikkoinaisuudestaan huolimatta selvitä eteenpäin.
Ajaudun pähkimään rakkauden käsitettä: meillähän on ensinnäkin Paavalin ensimmäisen korinttilaiskirjeen teesit. Platon on suorittanut rakkauden kolmijaon: eros = erottinen rakkaus,
filia = veljellinen rakkaus ja agape = jumalallinen rakkaus, joskin neljäntenä voidaan mainita
amor = romanttinen rakkaus. On äidin- ja vanhempainrakkaus tuo haastamaton ja ainoa varmasti elämänmittainen sitoumuksemme; on nuoruuden rakkaudet, leiskuvat intohimot ja parisuhde,
joka pidemmällä perspektiivillä on tahto- ja kestävyyslaji; ovat sydämellämme kantamamme lapsenlapset nuo kirkkaat jatkuvuuden ikkunat tulevaisuuteen. Rakastan luontoa; luontoäidin syli on yksi elämäni tukipilareista. Olen eläinrakas. On sielunkumppanuus: jotain sanomatta selvää pakottettonta, luontevaa ja itsestäänselvää yhteyttä jne. Niin että: mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta??
Ihmettelee:
Huomasin kirjakaupassa tämän uuden suomennoksen ilmestyneen. Menee lukulistalle ehdottomasti, sillä ensinnäkin voisin oikein hyvin lukea sen Tammenkin julkaiseman kokoelman uudelleen ja toisekseen kun tämä kerran on se alkuperäinen. Carveria en ole kuitenkaan saanut luettua tuon kerran jälkeen, vaikka hän suuresti vakuuttikin. Hienoja novelleja!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Näitä novellja ei tosiaankaan ajan hammas ollut järsinyt, vaikka lukukertojen välille jäi vuosikymmeniä, vaan ne edelleen tuntuivat raikkailta ja jättivät ilahtuneen tunnetilan. Oivaa viikonloppua:)
VastaaPoista