"Punainen merkki" - ex Libris...

"Punainen merkki / Døderummet (2010), Susanne Staun, WSOY, 2014, 308 s.,
 suomentanut Kari Koski.


"Susanne Staun (s. 1958) on Tanskan arvostetuin jännityskirjailija.
Hän debytoi 1998 ja on sen jälkeen julkaissut jo toistakymmentä teosta. Romaanilla Punainen merkkihän voitti 2011 Tanskan parhaalle jännitysromaanille myönnettävän Harald Morgensen-palkinnon.
Teos oli ehdolla myös pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon voittajaksi. Punainen merkki on Susanne Staunin ensimmäinen suomennettu teos." (Etulievelehti)

"Oikeuslääkäri Maria Krause on kova nainen. Hänellä on käsivoimia avata ruumit itse, eikä häntä saa töissä kiinni tunteilusta. Hänen vaarallisen haavoittuvaa puoltaan ei tunne kukaan muu kuin Nkem, nigerialainen oikeuskemisti, ja juuri Nkemin perässä Maria vaihtaa työpaikkaa Kööpenhaminasta Odensen oikeuslääketieteen laitokselle. Sitä päätöstä hän saa katua.
Marian uudella alueella Fynin saarella liikkuu kauhistuttavan raaka sarjamurhaaja.
Punainen jälki murhattujen iholla on viesti, jonka vain Maria osaa lukea. Sen vetämänä hän joutuu rikosvyyhteä selvittäessään itsekin lähelle kuolemaa, musta metsän uumeniin." (Takakansi)

Ehdottoman positiivista antia teoksessa ovat  (fyysisesti) voimakkaat  naishahmot, jotka eivät hiiristä pöydille hypi eivätkä pienistä kirkaise. Persoonainkuvaus kaikkine omituisine piirteineen on onnistuneen syvyistä ja rehevääkin; Kari Kosken käännös on jälleen laatuluokkaa!
Juonen kaksoiskerronta toimii tässä teoksessa poikkeuksellisesti moitteetta eikä aiheuta lukijalle päänsärkyjä siitä, missä kulloinkin mennään.

Mutta, vaikka tarinassa tavoitellaankin tietynasteista rempseänomaista, uutta ja brutaalihkoa  otettakin, en sitten niin millään jaksa innostua, hätkähtää tai saada kiksejä sairaiden mielten aikaansaannoskavalkaadista, kuten irtileikatuista nänneistä, kymmenistä veitsenviilloista, irtonaisista  jäsenistä, pomojen paneskeluista, saksalaisissa metsissä suoritetuista tyyriistä prostituoitujen jahdeista ja lahdeista, sen enempää kuin seksipalvelusta pilkkopimeään  puistoon tilatuista raiskaajistakaan...  Lapsilla esiintyy joskus varsin todentuntuisia mielikuvitusystäviä, mutta päähenkilö Krausen Emilia on outo sellainen, överin epäuskottavaa on myös se, että oikeuslääkäri muina naisina  ykskaks  ajaa hurauttaa autollaan Odensestä Freiburgiin rikollisjahtiin...

Kyllä Staun sujuvasti kirjoittaa osaa ja tälläkin dekkarityypillä on tietty lukijansa; minulle tästä jäi kuin lapsuuden pakollisen kalanmaksaöljylusikallisen jäljiltä  tuolloin konkreettisesti tahmea ketto kieleen ja kitalakeen, nyt vastaava tahmaannus mieleen. Silti seuraavaankin suomennokseen kyllä aion tarttua saadakseni tietää mihin suuntaan Staunin  kerronta ja sisällöllinen anti jatkossa painottuvat.

Tämän valssin kuitenkin
passasin: