Lars Kepler on ruotsalainen kirjailijasalanimi, jonka takana on aviopari Alexander Ahndoril (s. 1967) ja Alexandra Coelho Ahndoril (s. 1966). Aikaisemmat suomennokset: Hypnotisoija 2010, Paganini ja paholainen 2011. Tulitodistaja 2012, Nukkumatti 2015."Poliisille lähetetäään linkki Youtube-videoon, jolla esiintyy salaa kuvattu nainen. Seuraavana päivänä aviomies löytää hänet raa'asti murhattuna. Sitten saapuu toinen video. Tapausta ryhtyy tutkimaan kuolleeksi uskotun Joona Linnan tilalle tullut komisario Margot Silverman. Hän on varma,
että aviomies on nähnyt rikospaikalla jotakin. Paha shokkitila estää kuitenkin miehen puhuttamisen, ja apuun kutsutaan hypnotisoija
Erik Maria Bark. Se, mitä transsiin vaivutettu mies paljastaa, saa kuitenkin Erikin mielenrauhan järkkymään. kaiken takana saattaa olla hänen uransa pahin virhe.
Virhe jonka tunnustaminen maksaa hänelle kaiken." (Kirjan takakansi)
Kirjan teemana on stalkkaus ja myös spree-killeriä sivutaan. Stalkkaus kohtaa meillä reilua
10%:a naisista ja puolta vähempää miehistä. Sen harjoittajana on valtaosin joku uhrin tunteva henkilö. Kohteeksi joutuminen on ankean ahdistavaa; ei niin lainkaan hilpeää...
Liki mahdotonta jäljitettävää ja erittäin vaikeasti totaalisesti eliminoitavaa. Tosi on.
Sitten itse asiaan: henkilökavalkaadista löytyy Krp:n uusi näihin erikoistunut, edesmenneeksi riittaillun komisario Joona Linnan saappaisiin astunut asiantuntija Margot Silverman aisaparinaan tutkintaryhmän jäsen Adam Youssef. Oma mittava roolinsa on psykotraumatologiaan ja katastrofipsykiatriaan erikoistuneella, syvähypnoosia käyttävällä ja pianotunteja ottavalla
Erik Maria Barkilla ja hänen kolleegallaan, hivenen mysteerisellä ja nauravaisella Nelly Brandtilla.
Tuo sytipäinen omien polkujensa tallaaja, varsinainen "Camel Boots Man", Joona Linna ottaa odotetusti pääroolin omakseen ja kantaakseen; hyvä niin. Kunkin kirjan avaavan oman lukukokemuksen vesittämisen välttämiseksi juonenkulkuun ei ole syytä enemmälti puuttua.
Porukka on reilunpuoleinen, silti hyppysissä pysyvä ja juonenkäänteitä tällä sivumäärällä toki riittää.
Vainoojan kanssa samanaikaisesti oli sattumoisin luvun alla Hannu Lauerman
kiintoisa teos: "Usko, toivo ja huijaus; rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin", enkä malta olla siteeramatta hänen toteamustaan s.76: "Vastaavasti esimerkiksi poliisin suorittamassa esitutkinnassa, jossa ei kuulusteluun haeta langettavia todisteita, vaan vasta johtolankoja,
voi hypnoosin käytöstä joissakin harvoissa tapauksissa todellakin olla apua. Tällöin tutkitaan puolueetonta todistajaa, eikä mielikuvan oleteta olevan todistusvoimainen, vaan ainoastaan suuntaavan esitutkintaa todisteiden löytämiseen. Tällaiseen olen joskus päätynyt poliisin pyynnöstä ja tarkan harkinnan nojalla, vaikka usein on paremmaksi vaihtoehdoksi todettu se, että hypnotisointiin ei ryhdytä. Joskus tulokset ovat olleet tutkinnalle hyödyksi."
Barkin levylautaselta:
Omien ammatillisten haamujensa kanssa kirppuroivan Erik Maria Barkin ja virkateitä oikovan, mutkat suoriksi silottelevan Joona Linnan tomerassa käs'kynkässä taittui tämä reilu 600-sivuinen taival ratevasti henkisittä hiertymittä, joskaan kevytkynäinen kursiminen loppuneljänneksellä ei tätä dekkaria olisi torsoksi typistänyt.
Tack för sällskapet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti