suomentaut Ulla Lempinen.
"Malmössä asuva Anna Lihammer (s. 1973) on arkeologi, kirjailija ja historiallisen arkeologian tutkija. Lihammer on väitellyt tohtoriksi Lundin yliopistossa vuonna 2007. Hänen tutkimuksensa ovat keskittyneet viikinkiaikaan, aikaiseen keskiaikaan ja modernin yhteiskunnan arkeologiaan. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, joista hän on saanut mm. vuoden parhaan historiateoksen palkinnon. Kun pimeys peittää maan on Lihammerin esikoisromaani." (Kustantaja)"On vuosi 1934, ja pimeys on laskeutunut Euroopan ylle. Saksassa natsit ovat nousseet valtaan ja Ruotsissa nuijitaan läpi sterilisaatiolaki.
Samaan aikaan Uppsalan yliopiston Anatomian instituutin kellarista löydetään huomattava tutkija kammottavasti murhattuna: uhrin kallo on porattu auki ja hänet on hukutettu ruumisaltaaseen. Tutkimuksia ryhtyy johtamaan omapäinen
Carl Hell apunaan radikaali poliisisisar Maria Gustavsson. Tappajaa jäljittäessään kaksikko joutuu astumaan yhteiskunnan ylimpiin piireihin, missä kumpikaan ei ole kotonaan ja missä heidän pitää tehdä tiliä oman menneisyytensä kanssa." (Teoksen takakansi)
Rodunjalostusta vierastan mitä syvimmin. Rotujen tai uskontojen paremmuus ja valta-asema ovat ikuisuuskysymyksiä ja ikiaikaisia ollen edelleen turhan ajankohtaisia vielä nyt a.D. 2015.
Keinoja kaihtamattomat ideologioiden/ääriliikkeiden läpivienti- ja toteuttamispyrkimykset ovat kerrassaan pelottavia. Jälleen kerran jään ihmettelemään ja peräämään vastausta kysymykseen, joka ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, kuinka koko muu maailma saattoi katsoa vierestä ja sievänsiveästi sulkea silmänsä holokaustilta?? Vaikken lähinnä spinozalaisena agnostikkona usko sen enempää taivaaseen kuin helvettiinkään; Dante Alighierin sanoin: " Helvetin pimmeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikana." Jämpti on näin...
Ruotsalainen rotubiologia v. 1934 perustuu kansallisten roturuominaisuuksien tutkimiseen ja tarkoitus on suojella kansanheimoa uhilta. Dosentti Hansenin mielestä sosiaalipolitiikan pitäisi pohjautua täysin rotubiologiaan, onhan sen ytimessä sentään tulevaisuuden suunnittelu ja rakentaminen. Kirjan prologi on suora isku lukijan palleaan, sen kauhun kuvaus on kiistaton!
Tarinan näyttämönä on makaaberi obduktiomiljöö ja sankareina, vai sittenkin konnina, nippu dosentteja ja professoreja. Polttarien merkeissä anno dazumal pyöräytti rakas, vaan tuossa kohdin kierohuumorinen ystävätärparvi minut mm. anatomian laitoksen kautta onnekseen jättäen kuitenkin suunnitellun kropankatsonnan toteuttamatta, ja uskomatonta mutta totta: kirjan alkulehtien myötä leyhähti tuon paikan ainutkertainen hajutuoksumuisto suoraan sieraimiin.
Poliisisisar-ammattiterminä aiheutti vinon hymyn, mutta kuvaa osaltaan hyvin naisen asemaa tuolloisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja hyvinhän Maria rajojen rikkojan ja muurinmuurtajan taakkaansa harteillaan kantaa rajanylityksiä harppoen ja muuriin koloja nakertaen.
Jo kypsään naisenikään ehtinyt ja eläköitynyt poliisituttuni törmäsi hänkin uransa ensimetreillä
sekä miespuolisten kollegoidensa että kuulusteltavien, silloisten rikosepäiltyjen nyk. asiakkaiden, taholta tytöttelyyn plus ensinmainittujen osalta myös enempi-vähempi hienovaraisiin kahvikeittokehotuksiin, kuitenkin varsin räväkkänä & kaikkiaan varsin katu-uskottavana naisena ja virkamiehenä ne tyystin torpaten.
Tekstin ehdoton vahvuus on todentuntuisen historiallisen miljöön ja uskottavien puitteiden luomisessa. Tarina virtaa uomassaan pysyen, myös vinkeästi akanvirtaan pyörähtäen.
Päähenkilöt komisario Carl Hell ja poliisisisar Maria Gustavsson, kuten muutkin persoonat,
on rakennettu huolellisesti kuin palapeliä kooten ja tarkkasilmäisesti piirteitä lisäillen,
eikä parivaljakkoa ole ylikirjoitettu tahi vesittävästi kääritty lemmenleiskunnan tai hönttihuumorin hilirimpsuspaperiin. Lihammer onnistuu pusertamaan vastenmielisistä aiheista eugeniikasta ja pakkosterilisaatiosta huolimatta, niillä mässäilemättömän, kelpo kirjan. Tämä "historiadekkari" onnistui vangitseman täyden mielenkiinnon ja tempaamaan minut pois omasta ympäristöstä pieneen aikamatkakuplaan. Jaan täysin Kirjasähkökäyrän toiveen jatkosta!
Menneisyys on käsitelty, historia kirjoitettu; mikä meille käteen jää on tulevaisuus ja uteliaisuus sen suhteen sekä toivo paremmasta. Toivo & uteliaisuus ovat hyviä matkakumppaneita, joista on ollut ja on yhä edelleen runsaasti iloa ja hyötyä elonpoluilla.
Näissä merkeissä:
Olihan hyvä kirja :)
VastaaPoistaJep; tässäpä kirja, jossa kaikki pohjatyötä ja kieliasua myöten kohdillaan, toivottavasti tosiaan jatkoa seuraa:)
VastaaPoista