286 s., suomentanut Jyrki Kiiskinen. Ihastuttava, vanhanajan julistemainen päällys: Sara R. Acedo.
"Horace Engdahl , (s. 1948) on ruotsalainen esseisti, kirjallisuuskriitikko ja -historioitsija. Maailmanlaajuisesti hän tuli tunnetuksi ollessaan Ruotsin Akatemian sihteeri vuosina 1999–2009. Sihteerin tehtäviin kuuluu kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan nimen julkistaminen.Engdahl on myös toiminut muun muassa Skandinaavisen kirjallisuuden professorina Aarhusin yliopistossa Tanskassa. Cigaretten efteråt ilmestyi Ruotsissa vuonna 2011. Se on hänen kymmenes teoksensa." (Kustantanja)
"Sen jälkeen savuke. Tarkoittaako se sitä, mitä arvelet sen tarkoittavan?
Vai luuletko vain tietäväsi mitä se tarkoittaa? Aforismeissaan, pienoisesseissään ja fragmenteissaan Horace Engdahl tarkastelee niin ajan henkeä kuin arki-ilmiöitä, kirjallisuutta ja kritiikkiä, historiaa, unia, musiikkia ja taidetta. Engdahlin terävät fragmentit tarjoavat pitkiä perspektiivejä ja syviä luotauksia.
Hänen omaleimainen ajattelunsa yllättää, hänen huumorintajunsa vapauttaa. Käsitteellinen täsmällisyys, hyväntuulinen oppineisuus ja sanomisen halu ilahduttavat lukijaa." (Takakansi)
Viimenmainittu pitää eksaktisti paikkansa tämän yksiin kansiin sidottujen sanomisen varmuutta huokuvien aforismi- ja lyhytproosateoksen kohdalla. Ja tarkoittaako tuo sen jälkeinen savuke
sitä asiayhteyttä, mikä eittämättä ensiksi ilkikuriseen mieleen pelmahtaa vai vallan jotain muuta ulottuvuutta, kuvastaa hyvin kirjailijan aatoksenrientoa. Engdahlin teksti on älykästä, suorastaan pirullisen oivaltavaa, mutta yht'aikaisesti hienoviritteistä, suvaitsevaa, avaraa ja hilpeää.
Ja se jos mikä, on vastaansanomaton osoitus kirjoittajan taidoista.
Lukijalle jää reippaasti omaa ajatus- ja oivallustilaa sekä avaruutta mielikuvituksen riennnolle.
"Oikea sana muistuttaa nopeaa ja syvää aironvetoa, joka kuljettaa eteenpäin repimättä vedenpintaa." "Kirjallisuuden olemus on herakliittinen. Emme ikinä lue samaa kirjaa kahdesti." "Olet yksin tekstisi kanssa samalla tavalla kuin olet yksin lisäverojesi kanssa. Summa vaikuttaa aina selittämättömän suurelta, täsmälleen samoin kuin se työmäärä, joka tarvitaan, kun kirjoitat sitä minkä luulit jo kirjoittaneesi." Arvelen, että paikka paikoin riikinruotsalaisuus olisi ollut avain perinjuurisen ymmärryksen saavuttamiselle, sen puutteesta huolimatta antoisaa ja inspiroivaa luettavaa, mistä kiitos lankeaa myös Jyrki Kiiskisen ammattitaitoiselle ja sävykkäälle suomennokselle!
Teoksessa vilistävä nimekkäiden, historiallisten ja ajan patinaa kestäneiden persoonien kavalkadi on mittava. Fernando Pessoaa Engdahl siteeraa useampaan otteeseen. Teokset Hetkien Vaellus ja Anarkistipankkiiri, jossa Pessoa on Álvaro de Campoksen valepuvussa, ovatkin kiintoisia tutustumiskohteita.
Engdahl pyörittelee herkullisen näppärästi & nasevasti kiukun olemusta ja syntyjä syviä sekä sen meissä aiheuttamia yksinäisyyden tuntemuksia todeten, ettei ole mitään koleerisempaa kuin ergo.
Kiukku iskee kokemusperäisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä sen esiinpullahduksiin suinkaan tarvita mitään maatajärisyttäviä kokemisia tai kohtaamisia; salakavala veijari!
Engdahl arvioi sen olevan jäänne selkäytimeen iskostuneesta paniikkireaktiosta, kun ihminen havaitsee alkavan syrjäytymisen ryhmästä, mikä ihmiskunnan alkuaikoina oli yhtä kuin yksilön tuho.
Kiukun sopimattomuudesta ja useimmiten turhuudesta muutoin kuin matalan verenpaineen kohottamisen hyötymekanismina ja patomiseen verraten mahdollisten fyysisten nysveröiden osaltaanehkäisijanä oltaneen yhtä mieltä. Pysähdyinkin pähkimään: mikä itseä kiukustuttaa,
mikä on kulloinenkin oma toleranssini ja mitkä tekijät riemastumiseeni vaikuttavat ynnä miksi??? Epäoikeudenmukaisuus ja kaltoinkohtelu saavat kyllä poikkeuksetta ponnahtamaan kirkuvan paloauton punaiselle aina & tilanteesta riippumatta aiheuttaen verbaalista ilotulitusta hamaan urvahtamiseen asti...
Pari helmeä:
Hyvityksen jaloin muoto on olla tulematta vihollisensa kaltaiseksi,
Marcus Aurelius sanoo. Mutta eikö ole epäkristillistä kostaa tällä tavoin?
Menestykset ja takaiskut ovat oikeastaan yhtä vastenmielisiä. Ne häiritsevät sitä harvinaista tasapainoa ja selkeyttä, joka syntyy, kun unohtaa oman itsensä.
Elitismin ongelma on se, että se tempaa mukaansa vain toisiksi parhaat. Parhaat samaistuvat yleisöön ja pitävät itseään tavallisina.
Niin pysyvät nämä kolme: hyvä maku, huono maku ja ehdoton varmuus. Mutta pahin niistä on ehdoton varmuus.
Mielenrauha on ihmeellistä kyllä aktiivinen tila: voiman virtausta, jota ei käytetä mihinkään. Nääntynyt ei tunne mielenrauhaa.
Uni muistuttaa sukupäivällistä, joka ajautuu väärille urille. Valvemaailma on paikka, jossa oliot kätkeytyvät naamioihin. Unessa ne irtoavat rooleistaan ja muuttuvat piinallisen puheliaiksi.
Pöytä pitkäksi & perhepäivälliset vuorossa reilun viikon perästä; toivottavasti juoheammin tunnelmin ja oikeilla urilla matkaten..
Nyt kesäviikkkoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti