Pentti Haanpää, 1905 - 1995, kuuluu niihin kotimaisiin, aikanaan ristiriitaisiakin tunteita herättäneisiin kirjailijoihin, jotka eivät esittelyjä kaipaa."Pentti Haanpää kirjoitti pienoisromaanin Kauneuden kirous ensimmäisen version heti jatkosodan päätyttyä vuoden 1944 lopulla. Aiheen romaaniin hän sai isältään Mikko Haanpäältä (1875 - 1954).Vaikka kertomuksen tapahtumat sijoittuvat niinkin kauas kuin 1900-luvun vaihteeseen, tarinassa on jotain tuttua. Se kertoo ihmisistä, joille mikään ei riitä ja jotka luulevat voivansa tehdä elämässään mitä tahansa pelkästään pinnallisten arvojensa ajamina." (Esipuhe, Matti Salminen)
Teos koostuu 16:sta eri vuosina kirjoitetusta ja osittain eri lehdissä julkaistusta novellista, jotka muodostavat yhtenäisen kertomuksen.
Ja Salminen toteaakin, että siinä missä isä jaarittelee Pentti tiivistää eli käsikirjoituksia vertaamalla amatöörin ja ammattilaisen ero on selvä ja edelleen, että voidaan huoleti kutsua Kauneuden kirousta Haanpään 11. romaaniksi. Kairisalon kannessa jatkuu viimeaikaisten lukuvalintojen kaunis lintuteema...
Päähenkilönä on neitokainen Anna Ansala, joka on "kaunis, elävä ja liukas liikkeissään."
Kuvauksen seuraukset lienevät ilmiselviä, etenkin kun juonessa saapastelee niin äveriästä isäntämiestä kuin elämän ilon maljoja tyhjentelevää ronttikörilästäkin. "Ihmisen kauneudesta sukeutuu elämän rumuus." Seesteistä, siivoa ja suloisesti vanhahtavaa, vaan ei ummehtunutta luettavaa, jonka sanomaa ei ajanpatina suinkaan ole haalistanut. Teema on ikiaikainen tarina kauniista tytöstä ja minkään maallisen riittämättömyydestä. Arvot, jotka edelleen laajalti ja yleisesti, suorastaan turhan tutusti ajanhenkistä elämää valtaosin arvottavat, mutta joiden todelliseen, kestävään arvoon on lupa suhtautua vähintääkin skeptisesti ellei peräti kielteisesti...
Haanpää omaa myös paitsi yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyn ja hienoviritteisen tunnelmanluojan myös veijarimaisen kerronnan taidon ja hänen riemastuttava sanavalintansa ilahduttaa kekseliäisyydellään ja poikkeuksellisuudellaan! Pitkästä aikaa tapetille nostettuna Haanpää sai aikaiseksi kipityksen omalle kirjahyllylle, josta löysin monien muiden lailla leposillaan olevien joukosta Haanpään "Jutut. Uusittu valikoima", Otava 1952. Teos sai odottajan paikan yöpöydän lukutelineeltä. Elikkä jotakin menneiden maittavien lukutuokioiden heleänkaihoisaa kieltä Haanpää nyt onnistui teoksellaan soittelemaan ja näppäilemään!
Ikääntynyt Anna aatostelee: "Heillä oli aarre, jota hän ei mitenkään takaisin saanut, nuoruus..."
Ja hyvä niin, sillä se jos mikä oli riemukas & hehkuvan kultainen, mutta Elämä on tätä päivää!
Toteaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti