keskiviikko 12. marraskuuta 2014

"Kutsuin häntä Solmioksi" - ex Libris...

"Kutsuin häntä Solmioksi" ("Ich nannte ihn Kravatte", Verlag Klaus Wagenbach. Berlin, 2012),
Milena Michiko Flašar, Lurra Editions, 2014, 173 s., suomennos Olli Sarrivaara.
Kannen paljonpuhuva kuva: Josef Kramer, Itävalta.

Milena Mischiko Flašar: Kutsuin häntä Solmioksi"Milena Michiko Flašar (s.1980. St. Pölte) on itävaltalais-japanilainen kirjailija. Hän on opiskellut vertailevaa kielitiedettä ja Romaanisia kieliä Wienissä ja Berliinissä. Kutsuin häntä solmioksi on hänen kolmas teoksensa. Teos on käännetty useille kielille, mm. englanniksi ja ranskaksi
(Alpha-palkinto, Itävalta 2012) ja siitä on valmistunut myös näytelmä (Maksim Gorki Theatre, Berliini).

Teos on hienovarainen ja samalla huumaavan voimakas psykologinen kuvaus ihmisten ulkopuolisuudesta ja omanarvontunnosta tämän päivän Japanissa. Kaksi eri ikäistä miestä - kahdeksi vuodeksi kotinsa huoneeseen sulkeutunut opiskelijanuorukainen (hikikomori) ja muista syistä elämän ulkopuolelle joutunut vanhempi toimistotyöläinen (salaryman) - tutustuvat puistossa, Toistuvat kohtaamiset avaavat miesten menneisyyksien piirejä tavalla, joka muuttaa heitä molempia vääjäämättä." (Esittely)

Keskiössä ovat puiston penkki, hikokomori Taguchi Hiro ja  salaryman Ohara Tetsu.
Ei kovin mittavat raamit tarinalle eikä aihio polveilevalle juonenkululle. Tämä pienimuotoinen romaani osoittautuu minimaalisuudessaan - ja juuri sen vuoksi -  uskomattoman koskettavaksi ja hienoviritteiseksi ollen samalla tarkkanäköinen ja syväluotaava. Teos on kuin rakosellaan olevasta akkunasta viriävä raikas, vieno tuulahdus, joka kantaa mukanaan häivähdyksenomaisen  näköalapaikan japanilaiseen kulttuuriin, työmoraaliin, kunniantuntoon ja häpeäkokemukseen sekä yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin.

Tetsu on joutunut työttömäksi, seikka jonka hän häpeissään salaa vaimoltaan, on käyvinään töissä ja lounastaa puiston penkillä. Tämä oli tuttua meilläkin 1990-luvun hurjassa liu'ussa,
jolloin kengänkuva takalistossa palkannauttijoita passitettiin kilometritehtaalle ja tuputettua valuuttaluottoa ottanutta yrittäjäkuntaa karsittiin isolla viikatteella, jälkimainingeissa viikatemiehenkin hoitaessa kiiitettävästi oman osuutensa apuharvennuksesta...
Työ on miehen ja naisen kunnia, sanotaan, mutta opittiinko tuosta  savotasta mitään??

Myös hikimorin perhe häpeää ja eristäytyy: "Siinä me istuimme kaikki yhdessä ja keskustelimme epäolennaisuuksien avulla olennaisuuksista. Sain tietää, että myös isä ja äiti olivat olleet hikikomoreita. Minun takiani hekin olivat olleet sulkeutuneena kotiinsa koska elämäni oli heistä riippuvainen. Isän vähäiset lomat he olivat viettäneet kotona. Ei retkiä meren rannalle.
Ei viikonloppuja O:ssa, äidin kotiseudulla. Silloin tällöin elokuviin, sitä kyllä. Istumista pimeässä. Istuttuamme yhdessä ja keskusteltuamme epäolennaisuuksien avulla olennaisuuksista tuntui kuin me olisimme vetäneet ilmaa keuhkoihin oltuamme sitä ennen kaikki kolme veden alla.
Me nousimme pintaan. Pärskimme vielä."

Viehko teos!

Sayonara:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti