perjantai 6. tammikuuta 2012

Kuin kaksi laiskanpulskeaa...

kissaa olemme  pari kulunutta päivää köllötelleet ja venytelleet altailla nauttien aaltojen kohinasta, ja tuoksusta sekä raukeasta, unenomaisesta tunnelmasta. Erilaisia sijoittumisrituaaleja ja paikanvalintoja on hauska ajankuluksi seurailla: yksi on asemissa kepallaan alta aikayksikön, toisille ei riitä leirinluontiin puoli päivääkään.

Herkullisesti hyllyen, hernekeppimäisesti hentoilleen, kultasandaaleilla sirosti sipsutellen, pitkin voimakkain kulauksin, tennareilla aikaa juosten tai pienet kintut iloisesti vilisten liikumme. Kaikki kropanmuodot tahi niiden puute ovat sallittuja, hyväksyttyjä ja sulassa sovussa näkösällä, joten piru periköön stressaavat, kompleksejaluovat kokomokomat kauneusihanteet. Ihanne on ihanne ja sellaisena pysyköön, totuus on Dooris, - toisenlainen.... Ehdottomasti hellyyttävin näky oli liki kahdeksankymppinen ukki pikkuruisissa pinkeissä tangoissaan. Asennetta!!!

Lago Martianezin merivesialtaat on suunnitellut lanzarotelainen taiteilija-arkkitehti Cesar Manrique. Alue sijaitsee San Telmon, keskuskävelykadun ja meren välissä. Keinotekoisessa meressä on vettä peräti 27.000m3. Sen keskellä komeilee vesisuihkulähde, oikeammin vesipatsas, joka aika ajoin näyttävästi täyttää allasta. Neljä allasta aikuisille, myös lämmitetty ja kolme lapsosille. Laavakivijärkäleet jakavat auringonottopaikkoja ikäänkuin ilmaviin looseihin. Monet palmut luovat armollista varjoaan ja hämyisyyttä osassa aluetta. On baareja, kioskeja ja ravintoloita hiukopalan nokintaan ynnä janon liennytykseen.

Alue on avoinna joka päivä 10.00 - 17.00. Kertamaksu on 3,50/aikuinen ja 39,-/15-kerran kortilla. Aurinkotuoli ja patja kuuluvat hintaan, varjosta peritään 1,50.

Alueella on vuodesta 2006 sijainnut myös Casino Taoro, yksi PdlC:n pitkäikäisimpiä instituutioita. Casino sijaitsi aiemmin Taoron mäellä puistossa komealla näköalapaikalla. Buena Suerte siellä visiteeraaville!

Loppiaista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti