sunnuntai 1. elokuuta 2021

Jo Nesbø: "Mustasukkainen mies/Sjalusimannen og andre fortelliner" - ex Libris...

 

"Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia", Jo Nesbø, Johnny Kniga, 2021, 
301 s., suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen.
 
"Norjalainen Jo Nesbø  on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. 
Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.
Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa.
Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)

                                                          ©Stian Broch

"Motiivina mustasukkaisuus, ratkaisuna murha - seitsemän variaatiota.
Epäilys. Kateus. Teeskentely. Valehtelu. Jännityksen mestarin tiiviit rikostarinat vievät pimeyden ytimeen.
Mustasukkaisuus on murhan motiiveista kiehtovimpia. Siihen kietoutuu  tunteita, jotka suistavat varomattoman täysin  raiteiltaan. Ja seuraamukset voivat olla peruuttamattomia.
Jo Nesbø lataa eteemme hengästyttävän hienosti kudottuja tarinoita, joissa mustasukkaisuudesta voi seurata vain pahin mahdollinen lopputulos – murha." (Takakansi)
 

Nesbø on tuttu, mukava ja mielentkiintoinen dekkaristi jo vuosien takaa alkaen  Jano  (2017) ja viimeisin Valtakunta  (2020),  josta lopputulemana: on vaikea sijoittaa yksiselitteisesti mihinkään genreen, eikä se Nesbøn  kohdalla ole tietty tarpeenkaan.  Ikään kuin kirjailija olisi halunnut teemoilla leikitellen kokeilla jotain uutta, haluamatta lukita teostaan minkään tietyn genren alle. 
Tässä tuoreimmassa on yksi teema, mutta monta tarinaa. Luvut: Lontoo, Mustasukkainen mies, Jono, Jätteitä, Tunnustus, Odd ja Korvakoru :
 
Lontoo:  - Lentomatkalla istua pönötetään businessluokassa ja psykologi Shaunin ja Marian välille puhkeaa eloisa ja syväluotaava keskustelu ihmisen arvosta/arvottomuudesta. Shaunin todettua, että Freud oli oikeassa siinä, 
että ihmiset muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, eivät ole paljonkaan arvoisia... Minkä arvoinen on ihmishenki, selviää matkan päättyessä.

Mustasukkainen mies:  -  aavikonvärisen saaren meressä ja auringonpaisteessa kylpevän Kálymnoksen saarella ja  1100-luvulta, bysanttien perua olevassa Palaióchorassa  Ikaroksen myytin voimalla pohditaan kadonnen kaksoisveljen - mutta kumman -  arvoitusta ja opitaan rautaisannos vuorikiipeilyn ennestään tuntematonta terminologiaa sekä otetaan alle lento yksiysiysi.

Jono:  -  Teemassa sivutaan närkästyneinä kuninkaallisten oikeutta etuilla rokotejonossa ja ihmetellään kaupan kassan ilmaiseksi etuilijalle metroa varten antaman maskin suojavaikutusta ja voiko kuolemassakin etuilla...

Jätteitä:  - Kiertyy relevantin toteamuksen ja totuuden ympärille: Pitäähän jonkun hoitaa homma ja siivota pois jätteet.
 
Tunnustus:   Onko kyseessä crime passionel ? Mikä merkitys on  epäillyn ja kuulustelevan ylikonstaapelin jutustellessa heidän   kulhosta suun täydeltä ahmituilla Twist- makeisilla - etenkin banaanikreemisillä -  kahden ruumiin keissiksi kallistuvassa tapauksessa??

Odd:  - Rimmen alias Odd Dreamin' ihailee Camus'ta ja Saramagoa ja kirjoittaa seksifantasioita. Hänellä on hiukan keskinkertaista parempi kielitaju ja huomattavasti keskinkertaista kehnompi itsekriittisyyden ja impulssien hallintakyky eräänlaisena mottonaan Herkkä mieli, jolla on aseenaan kirjailijan kynä, on kuin Uzilla varustettu lapsi. Ratkaiseeko Odd Rimmen ristiriitatilanteensa kertojan viimeisellä riemuvoitolla eli Put your gun where your pen is -tyyliin?

Korvakoru:  -  Amundin ajamassa taksissa  pullahtaa takaistuinten välistä ilmoille arvokas korvakoru, kiemurainen arvoitus, jonka ratkaisu on melkoisen kekseliäs ja se poikii myös äkillisen, tervetulleen taksiluvan siirtymisen.  Tarinassa pätee Ukin viisaus karkuun nousseen ilmapallon tiimoilta: Jotta opit, että kun olet ollut niin onnekas ja saanut jotain, mitä toivoit, kun olet saanut tilaisuuden, siitä kannattaa pitää kiinni, sillä tässä elämässä ei jaella uusia tilaisuuksia...
 
Mitä mustasukkaisuus  (klik) moninaisin syineen oikein on? Kuinka on, luikerteleeeko Sinun sielusi syövereissä  mustasukkaisuuden mato matala? Omakohtaisesti: joskus on tullut noottia menovuosina annettua, mutta mustia sukkia pidettyä vain pakon edessä, mustat leggingsit ja Lee Cooperit sen sijaan kuuluvat vakiovarusteisiin;)

Novellimainen tapa tuottaa krimiä sopii erinomaisesti Nesbøn kaltaiselle vanhalle ketulle, jonka käsistä eivät kerronnan ilmaisuvoimaisuus eikä juonenlanka  karkaile. Mukavalukuisia, suorastaan nautinnollisia ja edukseen poikkeavia  näin helteiden jälkimainingeissa luku kerrallaan napsittavina, - jos malttaa:) 
Ylivoimaisiksi suosikeiksi nousivat näppärät Lontoo ja Tunnustus, joissa Nesbøn taituruus ja kikkailu lukijan eduksi ovat uskomattoman mukaansatempaavasti ja yllättävästi toteutetut!!

-  Armollinen herra, varokaa mustasukkaisuutta!
Se on vihreäsilmäinen peto, joka pilkkaa
lihaa, jota syö.
William Shakespeare, Othello
 
Pidetäänpä visusti mielessä:

8 kommenttia:

  1. Luin kirjan kaksi ensimmäistä novellia ja ne eivät imaisseet mukaansa, joten vein kirjan takaisin kirjastoon. Lukijoita ja tykkääjiä löytyy varmasti ihan riittävästi ilman minuakin.

    Mustasukkaisuus on vahva aihe, jota kirjallisuus vallan pullistelee. Se laittaa ihmisen tekemään ihan älyttömiä juttuja. Muistan kun olin kerran vanhempainillassa, ja opettaja puhui siitä, kun lähikaupan iso ikkuna oli säretty. Kaupalla oli kamera, joka kuvasi tekijän selvästi. Se oli yläasteikäinen poika. Poika oli kertonut, että tyttökaverin kanssa oli tullut bänät sinä päivänä ja tyttö oli jo uuden poikakaverin kanssa. Vahvat tunteet vaativat vahvan teon. Ihminen voi käyttäytyä ihan pöljästi, kun mustasukkaisuuden mato jyllää sydämessä. Itekkin voin tunnustaa, että olen tuntenut vahvasti mustasukkaisuutta ja käyttäytynyt nuorempana tosi tyhmästi kyseisen tunteen vallassa. En tosin ole särkenyt mitään, enkä satuttanut ketään, mutta ne suulliset ja kirjalliset jutut olisin voinut jättää tekemättä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä päätös ja näin on kuluneena vuonna tapahtunut useammin kuin koskaan myös itselleni huojuvien kirjapinojen keskellä: jos ei kirjan imu vedä, kannet kiinni ja palautukseen. Onneksi tuo kesken jättäminen vihdoinkin onnistuu;)

      On aina mukava kuulla erilaisista lukujäljistä, ne avaavat toisen avartavan näkökulman itse teokseen.
      Jep: on aikasen kaluttu, vahvalla tunnelatauksella varustettu aihe tosiaan, josta kertomasi on erinomainen esimerkki.
      Kyllähän sitä tuli nuoruudessa käyttäydyttyä tosi typerästi ja rumastikin poikakavereita kohtaan; tavalla, joka nyt nostattaa häpeänpunan poskille ja jolla - onneksiko - ei saanut rikki muita kuin sydämiä... Elämä onneksi opetti.

      Kommentistasi kiitos, hyviä lukutuokioita ja leppoisaa hyvänmielen kesän jatketta Sinulle!

      Poista
  2. Nesbo ei näköjään petä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke, ei petä eikä toivottamasti myöskään (lukijoitaan) jätä:)

      Poista
  3. Niin loistavia teoksia että alkaa varmaan jo olla ruuhkaa pohjoismaisen rikoskirjallisuuden huipulla 📚

    Mustasukkaisuus lienee niitä maailman vanhimpia motiiveja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut todella mainio kirjavuosi ruotsalaisdekkaristienkin annin suhteen.

      Totta: mustasukkaisuuden vallassa on sivu historian urakoitu yhtä jos toista, ja sama meno tuntuu jatkuvan, uskomattoman vahva motiivi...

      Kiitos kommentistasi ja oivia elokuun alkuviikkoja Sinulle:)

      Poista
  4. Tämä kuulostaa jännittävältä kyllä. Joskus minulla on ollut mustasukkainen poikaystävä, se on sairas tunne. Minä olen aivan pihalla pohjoismaisten dekkaristien suhteen. Nesbolta olen jotain yrittänyt lukea vuosia sitten, mutta kesken jäi. Antoisaa elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nesbø on taitava ja tasalaatuinen, en muista ainoaankaan floppiin hänen tuotannossaan törmänneeni. Mutta näinhän se menee, että itsekukin keskitymme paljolti luottokirjailijoihimme ja niihin sitten uusia tuttavuuksia sopivasti kuin kirsikoita koristeeksi kakkuun. poimimme. Lisäksi nykytarjonta on niin runsasta, ettei aika eikä mielenkiinto riitä kaikkeen, hyvä niin... Onneksi myös kanssabloggaajilta saa hyviä esittelyjä, jolloin hyppy tuntemattomaan luonnistuu kuin itsekseen;)

      Jep, mustasukkaisuus on taatusti kelju kaveri, eikä siihen ole lääkettä.

      Kommentistasi kiitos sekä kauniita, kuulaita elokuun päiviä, uusia kokemuksia ja rentouttavia lukuhetkia Sinulle!

      Poista