tiistai 23. maaliskuuta 2021

Colson Whitehead: "Maanalainen rautatie/ The Underground Railroad" - ex Libris....

 

"Maanalainen rautatie", Colson Whitehead, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021, 347 s., suomentanut Markku Päkkilä.

"Colson Whitehead  (s.1969) on newyorkilainen kirjailija, kriitikko ja esseisti. 
Hän kasvoi Manhattanilla. opiskeli Harvard Collegessa ja on sittemin opettanut kirjoittamista lukuisissa yliopistoissa. Maanalainen rautatie nousi ilmestyessään The New York Timesin bestseller-listan kärkeen ja toi Whiteheadille hänen ensimmäisen Pulitzer-palkintonsa sekä National Book Awardin." (Lievelehti)
 
 
                                                           ©Chris Close 
 
 
"Cora oli raatanut koko elämänsä orjana Georgiassa. Kun olot puuvillaplantaasilla kovenevat entisestään, jokin liikahtaa tytön sisällä. Hän päättää ottaa hirvittävän riskin ja pakenee toisen orjan kanssa. Cora ja Caesar suuntaavat kohti maanalaista rautatietä, salaisten kulkuyhteyksien ja turvatalojen verkostoa.
Perässään heillä on karanneiden orjien jäljittäjä Ridgeway, jota ajaa palkkion lisäksi henkilökohtainen katkeruus Coraa ja tämän äitiä kohtaan. Kiinni jääminen tietäisi varmaa kuolemaa." (Lievelehti) 
 


 
Whiteheadin kanssa tuli lämpimästi puristettua kättä ensisuomennoksen Nickelin pojat tiimoilta: "Uudenoloinen tyyli ja kirjailijan tapa käsitellä henkilöidensä tuntemuksia ja mielenliikkeitä sekä karujakin kokemuksia jotenkin vinkeällä tavalla neutraalisti ja todeten ilman revittelyä tai säälipisteiden keruuta lukijan puolelta asenteellaan: Sinä päätät..." 
Ja jää murtui alkuepäröinnistä huolimatta kerralla:)
 
Mainittakoon heti alkuun, ettei kuten tässä teoksessa,  mitään varsinaista maanalaista rautatietä ole ollut olemassa vaan se on tässä kielikuva. 
Kirjailija käsittelee aihettaan kolmen sukupolven naisten:
Afrikasta tuodun Isoäiti Ajarryn, äiti Mabelin ja Coran - kokemusten kautta ympäten kerrontansa historiallisiin orjuuden  "kukoistuksen aikakauteen" ja ihmisen ikiaikaisen pyrkimykseen kohti vapautta.
 
- Mitä se maailmasta kertookaan, Cora mietti, että ainoa turvapaikka on elämä vankilassa. Oliko hän päässyt orjuudesta vai oliko hän  täälläkin sen ikeessä, 
ja mikä oikeastaan oli karkulaisen osa? Vapaus muuttui kun sitä katseli tarkemmin, niin kuin metsän puut näyttivät loputtomilta kun seisoo niiden keskellä, kun taas avoimelta niityltä katsottuna metsän rajat erottuvat. 
Vapaus ei liittynyt kahleisiin  tai käytettävissä olevaan tilaan.

Orjien määrä oli miehen mitta, mutta toisaalta pelko "puuvillan orjien" liiallisesta sikiämisestä, johon myös isännillä oli etuoikeutettu osansa,  aiheutti pelkoa kahleiden rikkomisen vaarasta ja määrällisen ylivallan lisääntymisestä saaden aikaan mitä kekseliäämpiä lääketieteellisiä keinoja kuten naisten "strategisen sterilisaation" ja miehille puolestaan kuppataudin ymppäämisen tieteellisen tutkimuksen nimissä.

Cora työskenteli "vapauduttuaan" ensin lähinnä kotiapulaisena ja sittemmin Luonnonihmeiden museossa ei suinkaan siivoojana vaan tutustuttamassa kävijöitä "maan asukkaisiin" sellaisiin kuin Cora. Hän osallistui talkoisiin kolmessa eri huoneessa: Näkymiä pimeästä Afrikasta istua kököttäen majapahasessa, Orjanlaivan elämässä- ylöspanossa puolestaan pasteeraillen fregatin kannella pikku tynnyrien ja köysivyyhtien keskellä ja Tavallinen päivä plantaasilla  -tilassa hän puolestaan sai tilaisuuden istahtaa rukin ääreen lepuuttamaan jalkojaan ja teeskennellä heittelevänsä sahanpuruilla täytetyille kanoille jyviä.
 
Asuinaan vastaavasti kirjava kietaisuvaate, paita, housut ja saappaat sekä tavallisen päivän vermeiden ollessa samaa karkeaa kangasta kuin orjan vaatteet. Kaukana ulottumattomissa  pehmoiset, pumpuliset mekot...
- Coralla ei ollut huomautettavaa tavallisen päivän vaatteista, mutta häpeä kirveli mieltä kahdesti päivässä kun hän riisuutui ja pukeutui rooliasuihinsa...

Vahva teos! Raastavaa ja sydämeenkäypää luettavaa, mutta Colsonin kerronnallinen taitavuus luo tästä mukaansatempaavan "selviytymistarinan" ja erään aikakauden, jonka olemassaolon oikeutuksesta voimme olla eri mieltä, eläväisen, värikkään kuvauksen luoden uskoa siihen, että sielläkin, missä on paljon pahuutta, julmuutta ja alistamista, voi olla jotain hyvääkin, ihmisyyttä ja auttamisen sekä olosuhteiden parantamisen halua, - ihmisyyttä. 
 
Erityisen mielihyvän ailahduksen tuotti täysin yllättäen, murhanhimoisuus kun on varsin kaukana luonteenpiirteistäni - se, että Cora loppujen lopuksi vei Ridgewayn verkkaiseen kuolemantanssiin sulkien intohimoisen lujasti syliinsä kuin kauan kaivatun rakastetun.  Lapsellista ja moraalisesti aivan ala-arvoista, mutta: ähäpiti!
 
Whithead tarjosi jo toisen kerran rikkaan lukukokemuksen, joka taaskin jätti hiljaiseksi ja jotenkin hyvällä tavalla nöyräksi. Hänen persoonainpiirtonsa on kauttaaltaan onnistunutta, mutta ylitse muiden nousi sitkeän ja urhean, periksiantamattoman Coran hahmo, joka sukelisi suoraan ihon alle. 
Whitehead on kertojana ja kuvailijana ehdottoman lahjakas ja onnistuu vaivattoman oloisesti säilyttämään tasapainon sisällön monien elementtien ja juonenkuljetuksen kesken niin, että lukijan vire ei hetkeksikään herpaannu, 
vaan hänen uteliaisuutensa  sivujen kääntyillessä vain entisestään kasvaa. 

Suomentaja Markku Päkkilältä jälleen kerran varsinainen taidonnäyte.

Whiteheadin junayhteyteen on tutustunut myös Kirjaluotsi, kuinka ja missä mietteissä matka sujui, selviää klikkaamalla;)

BLM: kyllä ja  näinä priorisoinnin kulta-aikoina A(ll)LM: kyllä, kyllä... 

 

Kiskoilla puksutteli::

18 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Tämä kirja todella kiinnostaa, koska pidin niin paljon Nickelin pojista. Kiitos muistutuksesta, että tämä kirja on ilmestynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, ja tämä on mielestäni vähintään samaa tasoa kuin edeltäjänsä eli vei mennessään, toivottavasti myös Sinut!

      Kiitos kommentistasi, aurinkoisia kevätpäiviä ja lukuiloa:)

      Poista
  2. Tämä oli laadukas teos, vaikka kyseessä oli orjuudesta kertova tarina, pidin siitä valtavasti, vaikka alussa tuntui, että pakahdun tuohon kauheuteen. Pulizer meni oikeaan osoitteeseen. Kirja on huipputeos.
    Kaaduin ulkona ja oikea käsi murtui, joten bloggaus tulee olemaan tynkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, tismalleen samaa mieltiä! Paljon on aihetta sivuttu ja tongittu sitten Setä Tuomon aikojen, mutta Whitehead tekee sen omalla laadukkaalla ja mukaansatempaavalla tavalla.

      Voi paha kurki, mitä Sinulle sattui(:
      Meneekö arvioidusti pitkään kunnes tervehtyy?
      Kelit ovat olleet haasteelliset ja IceBugit rahisten kieli keskellä suuta on täälläkin pingviinityylillä menty. Hassu tunne, kun kotiuduttua niska on maahantuijottelusta kipeämpi kuin jalat ja alaselkä.

      Kevätaurinkoa ja pikaista kuntoutumista kädellesi:)

      Poista
    2. Kiitos toivotuksista. Kolme murtumaa, joten voi olla vuoden tervehtyminen edessä kuntoutuksineen. Alkuun 5 viikon kipsi.

      Poista
    3. Mai, ikävä kuulla onkin ollut kunnon muksahdus(:
      Onneksi kuuluu hoidettaviin ja paraneviin asioihin, joten Sinulle kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja paranemisia, askel askeleelta sitä ja kesää kohden:))

      Poista
  3. Tästä oli Hesarissakin juttua ja alkoi kyllä kiinnostaa. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki! Harvinaista kyllä Hesarissa tosiaan oli koko sivun juttu Whiteheadista, ja kyllä vaan sekä hän että tämä teos sen mielestäni ansaitseva. Kiintoisa kirjailija, jolta on lupa odottaa vielä paljon:)

      Poista
  4. Tiedän että lukiessani nauttisin nimestä Cora, pitkäaikainen suosikkini nimissä, ties vaikka lievittäisi ahdistusta. Eilen ajattelin orjuutta kun se tuli esiin jossain yhteydessä. Kammottava konsepti, mutta tuo kirja kuulostaa ihan mielettömän vetävältä. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

    Voi kurjuus, Mai on kaatunut ja loukannut itsensä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A, Corassa on tosiaan jotain korallimaisen viehkoa!

      Mutta orjuudessa ei. On vaikea ymmärtää, että kuten Amerikoissa ensin viedään alkuperäisasukkailta, intiaanelta maat ja sitten kirjaimellisesti nyhdetään vauraus orjien selkänahasta...
      Se siitä amerikkalaisesta unelmasta.

      Maille laulakaamme duettona pikainenparanemislaulu ja toivottakaamme siihen asti kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa:)

      Poista
    2. Joo, korallikin on kiehtova sana. ♥

      Amerikkalainen unelma on kyllä hyvä ja kaunis, kuten monet korulauseet ja juhlapuheet. Käytännön tasolla sitten aina tulee niitä keinottelijoita ja ahnehtijoita ja hyväksikäyttäjiä.

      Kärsivällisyyttä tarvitaan paranemista odottaessa. Lauleskellaan tosiaan paranemislaulua. :)

      Poista
    3. Kiitos Rita A, näinhän se valitettavasti elävässä elämässä menee, etteivät ideologia ja realiteetit, pyrkimykset läheskään aina kohtaa. Kaikeksi onneksi päänsisäinen maailmamme on itse kullakin se ikioma.

      Usvan keskeltä: rattoisaa päivää ja loppuviikkoa!

      Poista
  5. Onpa kiinnostava teos orjuudesta, kiitos esittelystä. En ole lukenut kirjailijan ensimmäistäkään suomennosta, mutta tämän varaan heti.

    Tuoksuu keväältä, räystäät tippuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara,a ilo oli puolellani!

      Whitehead on osoittautunut yllättävän kiinnostavaksi ja uudenoloiseksi kertojaksi, jonka teksti - myös Nickelin pojissa - on mukaansatempaavaa.
      Toivottavasti tuottaa myös Sinulle lukuiloa.

      Kevättä ilmassa ja tuulenpuuskat vimmattuja, mutta se tulee sittenkin eli päivän bongaukset: neljä lokkia, kahden joutsenen uljas ylilento ja yllättäen takapihan kyyhkynkujerrus;)

      Lumikolaasi taitaa uhata kauan kaivattu liiteriin/vajaan arestiinlaitto, mutta kestä kuin nainen; keväistä viikonjatkoa Sinulle!

      Poista
  6. Yhdysvaltojen orjuus kuulosti täydeltä hulluudelta tämän päivän näkövinkkelistä. Hieno teos, joka toi orjien kärsimykset liki. Kyllä tämä pitkään mielessä pyörii. Upea kirjailija ja tosiaan Pulitzerinsa ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää paikkansa ja mieliin pyörimään jäi myös se, onko tästä mitään opittu??
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Upea romaani, joka tuntui luissa ja ytimissä asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus, Colson Whitehead tuntuu painelevan ihan omassa luokassaan, joten lisää suomennoksia pls;)

      Poista