Colson Whitehead: "Nickelin pojat/The Nickel Boys" - ex Libris...

"Nickelin pojat", Colson Whitehead, Otava, Otavan kirjasto, 2020, 222 s., suomentanut Markku Päkkilä.

"Colson Whitehead   (s. 1969)   on monikertaisesti palkittu newyorkilainen kirjailija, kriitikko ja esseisti. Hän kasvoi Manhattanilla ja opiskeli Harvard Collegessa. Hän on opettanut kirjoittamista lukuisissa yliopistoissa Yhdysvalloissa. Whitehead on kirjoittanut yhdeksän kauno- ja tietokirjaa, joista on  aiemmin ilmestynyt suomeksi romaani Balladi John Henrystä (2002)." (Lievelehti)

                                                         ©Michael Lionstar

"Elwood Curtis on vakuuttunut Martin Luther Kingin sanoista: hän tietää olevansa yhtä hyvä kuin muutkin ja aikoo kirjoittautua collegeen. Rotusortolakien aikaisessa Floridassa viaton virhe voi kuitenkin maksaa mustalle pojalle hänen tulevaisuutensa, ja Elwood tuomitaan Nickelin koulukotiin.
Vaikka laitos osoittautuu painajaismaiseksi vankilaksi, Elwood yrittää pitää kiinni tulevaisuudenuskostaan. Hänen kohtalotoverinsa Turner pitää häntä auttamattoman sinisilmäisenä. Turnerista maailma on kiero, ja ainoa tapa selviytyä on jäljitellä sortajien julmuutta.
Kun Elwoodin idealismi ja Turnerin kyynisyys joutuvat törmäyskurssille, seurauksen vaikuttavat vielä vuosikymmenien päästä." (Lievelehti)

Uppo-outo kirjailija, - kiinnostavaa ja nimi, jonka nopeasti katsoen niittasin nikkeliin ja kaivosteollisuuteen, - vähemmän kiinnostavaa. Nuiveana pysyi ennakkoasenne vielä lukiessani sanat rotusorto ja koulukoti.
Sanat, joiden negatiivissävytteisyyttä ei tähän uutiskaaokseen todellakaan kaivannut. Mutta sitten avautuivat avainsanat: toivo, omasta fokuksesta kiinnipitäminen, selviytyminen ja totuuden rahina,  ja  kappas: lukuote muuttui oitis innostuneeksi:

Elwood:  -sai elämänsä parhaan lahjan jouluna 1962, vaikka sen herättämät ajatukset koituivatkin aikanaan kohtalokkaiksi. Martin Luther King  at Zion Hill  
jäi hänen ainoaksi levykseen, eikä hän ottanut sitä levylautaselta koskaan. 
 -  Kuukausien kuluessa levyyn tulleet rapsahdukset ja poksahdukset kertoivat hänen valistumisestaan ja kaikista niistä kerroista, kun pastorin sanat avarsivat hänen ymmärrystään. Se oli totuuden rahinaa...

Martin Luther King:  - Sieluissamme meidän on uskottava, että jokainen meistä on jotakin, että meillä on arvomme, että olemme tärkeitä ja että meidän on kuljettava elämämme polkua tietoisina arvostamme, tietoisina että olemme jotakin.

Isoäiti Harriet Johnson:  -  oli siro kuin kolibri, mutta hänen kaikista otteistaan paistoi vimmainen määrätietoisuus. Tekemisen arvoiset asiat - työnteko, syöminen, keskustelu jonkun kanssa - piti tehdä kunnolla tai jättää tekemättä. Murtomiesten varalta hänellä oli tyynyn alla sokeriruokomachete, eikä Elwood voinut kuvitellakaan, että isoäiti pelkäisi jotakin. Yhtä kaikki, pelko oli Harrietin polttoaine.

Turner:  - Ruokalassa raikui poikamainen hulina ja pulina, mutta tämä poika kellui ikiomassa rauhan kuplassaan. Myöhemmin Elwood tajusi, että poika oli kuin kotonaan joka tilanteessa ja toisaalta sen näköinen kuin olisi täysin väärässä paikassa. Hän oli länsä ja samalla ulkopuolella, osallinen ja irrallaan. 
Niin kuin puron poikki kaatunut puu - sen paikka ei ole siinä, mutta pian se näyttää piirtäneen jälkeään veden virtaukseen aina.

Tämä todellisuuspohjainen teos on puhutteleva kertomus erilaisten poikien ystävyydestä ja yhteenkuuluvaisuuden tunteista rankoissa olosuhteissa: tunteesta, joka kantoi pitkälle sekä poikien kohtaloiden yhteen nivoutumisesta ylitse ajan.

Niinhän tässä iloisesti kävi, että Whitheadin kirjailijanote puri lujasti ja sydämeenkäypästi, ja oma mieli kiertyi voimakkaasti Elwoodin tarinan haluamiselle voittajapuolelle. Uudenoloinen tyyli ja kirjailijan tapa käsitellä henkilöidensä tuntemuksia ja mielenliikkeitä sekä karujakin kokemksia jotenkin vinkeällä tavalla neutraalisti ja todeten ilman revittelyä tai säälipisteiden keruuta lukijan puolelta asenteellaan: Sinä päätät...
Painokas kyllä; tykästyin suuresti  tähän sivumääräänsä suurempaan teokseen ja Whiteheadin tapaan lähestyä lukijaansa!

Teoksesta löytyy mainio postaus  Kirjaluotsin blogissa The Nickel Boys:)


P.S. Elispäivän ilonpisara: Puhelin soi ja näytössä näkyi yllättäen etäkoulua käyvä Pikku-Ite, 8-v. Yleensä pidämme yhteyttä whatsappin kautta.
Iloisesti rupattelimme hetken viimeaikaisia kuulumisia vaihtaen, ja sitten hän kertoi tämänkertaisen yhteydenoton kimmokkeen: ussanope oli antanut tehtäväksi ilahduttaa jotakuta läheistä puhelimitse. Lähetin opettajalle lämpimän, positiivisen palautteen oivasta ideasta, joka toimi!
Etäkoulu on kuulemma kivempaa kuin normi, sillä voi usein pitää välituntia ja opiskellessa välillä kurkistaa puhelintaan:))


Tulevaisuudenuskoa & totuuden rahinaa: