Erling Kagge: "Kaikki paitsi käveleminen on turhaa/Å gå: Ett skritt av gangen" - ex Libris...

 

"Kaikki paitsi käveleminen on turhaa", Erling Kagge, Art House, 2020, 152 s., suomentanut Kari Koski.

"Erling Kagge  (s.1963) on norjalainen kirjailija, kustantaja, seikkailija, taiteen keräilijä ja juristi, joka on kävellyt etelänavalle, pohjoisnavalle ja Mount Everestille. Hänen kirjojaan on käännetty 38 kielelle."

 

                                                        ©Lars Petter Pettersen 

 

" Homo sapiens on aina kävellyt.
Käveleminen on välttämätöntä, käveleminen on terveellistä. Kävellen voi päästä vuorille, jäätiköille tai omaan sisimpään. Käveleminen on meditaatiota, eteenpäinmenoa, elinehto. Kävellessä ehtii huomata maailman ja elämä tuntuu pidemmältä.  Lyhyesti: kaikki paitsi käveleminen on turhaa.
Erling Kaggen viihdyttävä kirja on yhdistelmä tarinoita ja tietoa, historiaa, biologiaa, seikkailuja ja pohdintoja kävelemisestä. Se on kävelevän ihmisen, luonnon ja hitaamman elämän ylistys." (Takakansi)

 

 

Käveleminen on kivaa! Olen luonnoltani kävelijä. Olen aina ollut. Käveleminen on ollut oma liikunnan ykköslajini jo pitkään, ja se on tuonut iloa ja mielenrauhaa etenkin näinä aikoina. Kävelyn filosofiaan tuli tutustuttua Frédéric Grosin seurassa v. 2015 mm. näissä mietteissä: - Käveleminen on niiden todellisuuksien kokemista, jotka kestävät ääntä pitämättä, nöyrästi -  kalliolohkareiden keskelle kasvanut puu, ympäristöään tähystävä lintu, uomaansa avaava puro - eivätkä odota mitään. Se on liikkumaton ikuisuus, joka värähtelee paikallaan.

Olikin varsin kiintoisaa ottaa selvää siitä, millaisia mietteitä tämä varsinainen monitoimimies ja Telluksen tallaaja meille tarjoaa.

Kagge kyselee teoksessaan itseltään ja miksei myös meiltä lukijoiltaan:  

Miksi me kävelemme? Miksi minä kävelen? Mistä minä kävelen ja minne?

Ja toteaa, että asian selvittääkseen paras  sujauttaa kengät jalkaan ja 

alkaa reippaasti laittaa töppöstä toisen eteen.

 

-  Käveleminen luo vapauden tunteen. Se on vastakohta pyrkimykselle päästä "nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin". Kun kävelen, kaikki liikkuu hitaammin, maailma tuntuu pehmeämmältä, enkä enää hetken kuluttua hahmota elämääni pelkkinä päivittäisinä puuhina, kuten siivouksena, kokouksina ja käsikirjoitusten lukemisena. Käveleminen on vapaa vyöhyke. 

Perheen työtoverien ja tuttujen mielipiteet, odotukset ja tuntemukset menettävät 30 minuutiksi tai muutamaksi tunniksi kokonaan merkityksenä. 

Tunnen olevani oman elämäni keskipiste. Ja pian sen jälkeen unohdan itsenikin.

- Juuri tämä on kaikkein kävelijöiden yhteinen salaisuus: kävellen elämä kestää kauemmin. Käveleminen tekee hetkistä pitempiä. 

Paljain jaloin käveleminen on miestäni yksi elämän pieniä suuria nautintoja, kävelemisen kuninkuuslaji. Kaikensorttiset töppöset ja poposet  irtoavat jaloista oitis aina kun mahdollista:

-  Jalat ovat parhaat ystäväsi. Ne kertovat kuka olet. Jalat käyvät vuoropuhelua silmiemme, korviemme, nenämme, käsiemme, yläruumiimme ja tunteidemme kanssa. Vuoropuhelu tapahtuu niin nopeasti, ettei pää pysy mukana. 

Jalat kuljettavat meitä  täsmällisesti eteenpäin. Ne tunnustelevat alustaa. 

Ne rekisteröivät aistimuksia ottaakseen sitten askeleen eteenpäin tai sivulle.

 

Kagge heittä ilmaan myös mielestäni erittäin relevantin ja tervetulleen kysymyksen koskien vallanpitäjiä:

- Mitä tapahtuisi, jos vallanpitäjät joutuisivat kävelemään päivittäin tavallisen kansa keskuudessa? Uskoisin, että se tekisi hyvää kaikille. Demokratia perustuu siihen, että näemme toisemme lähietäisyydeltä. Että ihmiset  eivät jakaudu liiaksi "meihin" ja "niihin." Asiat mutkistuvat heti, kun joku saa liikaa valtaa. 

Häntä aletaan kuljettaa hienolla mustalla autolla...

 

Niinpä, tervetuloa todellisuuteen! Olisiko meillä vielä 1990-luvulla katukuvaan ilmestyneitä, tuolloin tilapäisiksi tituleerattuja ja yhä piteneviä ruokajonoja, huono-osaisuutta, terveyskeskuksissa ruuhkaa ja kasvavia hoitojonoja, makaisivatko vanhukset sidottuina ja hoitamattomin ns. hoivakodeissa? Heiluisivatko lapset, nuo armas-kulta-mussukkamme yötä myöten stiletit sukanvarsissa pitkin poikin  ostareita riekkumassa? Jne...

 

Kirjailja tietää varmasti vähintäinkin riittävästi kävelemisestä. Kaggen kerronta onkin laaja-alaista, kiinnostavaa ja hänen kokemusperäiset mielipiteensä sekä havaintonsa  ajatuksia herättäviä. Loppupuolella alkaa kirjailijan ote hieman herpaantua, ja tekstinkuljetus sirpaloitua, mutta kaiken kaikkiaan tervetullut ja mukava teos keleissä, jotka eivät viime päivinä juuri ole lenkille houkutelleet. Kaggen seurassa kelpasi kävellä ja löytää uusia ja tuttuja näkökulmia tähän harrastukseen tai oikeammin elämäntapaan.

Varteenotettava on Hippokrateen  neuvo monen konfliktin välttämiseksi ja

omien hermojen rauhoittamiseksi sekä sakkaamisen estämiseksi: Jos olet pahalla päällä, lähde kävelylle ja jos olet senkin jälkeen pahalla päällä, lähde uudelleen kävelylle.

- Käveleminen on ihmisen parasta lääkettä.

Kaggen seurassa taivalta on taittanut myös Kirjaluotsi millaisin askelin,

selviää klikkaamalla:)

Jahka kelit tässä lämpenevät, taidanpa tehdä Shinrin-Yokun eli kotoisesti ottaa metsäkylvyn. Etsiä ja löytää mieluisan rauhallisen paikan metsän siimeksessä odottavalta nurmikolta, niityltä tahi lämpimältä rantakalliolta, heittäytyä selälleni makaamaan, katsoa ympärilläni olevia puita, merta, nuuhkia ilmaa ja käydä reporankana pilvipaimeneen.

Keveisiin kävelemisiin: