Robert Seethaler: "Tupakkakauppias / Der Trafikant" - ex Libris...

"Tupakkakauppias", Robert Seethaler, Lurra Editions, 2017, 240 s., suomentanut Arja Rinnekangas.

Robert Seethaler  (s.1966, Wien)  on Berliinissä ja Wienissä asuva ja työskentelevä itävaltalainen kirjailija ja näyttelijä. Tupakkakauppias (Der Trafikant, 2012)  on hänen läpimurtoteoksensa.  Sen jälkeen  ilmestynyt Ein ganzes Leben -romaani oli samaten kritiikki- ja myyntimenestys niin saksankielisenä laitoksena kuin englanninkielisenä käännöksenä - ollen Man Booker -palkinnon lyhyellä listalla. (Lievelehti)

"Wien – vuosi 1937. Kaupunkiin saapuu maalta 17-vuotias Franz oppipojaksi tupakkakauppaan. Hän tutustuu vakioasiakkaaseensa Sigmund Freudiin, psykoanalyyttisen liikkeen keskeiseen luojaan. Tutustumisesta avautuu nuorukaisen mielen mullistava näkökulma Toisen maailmansodan alun ilmapiiriin, kansallissosialismin nousuun ja juutalaisvainoon.
Teos kuvaa Euroopan lähihistorian synkkää ajanjaksoa koskettavasta näkökulmasta. Samalla se on hyvin kipeä ja voimakas kuvaus nuoren ihmisen havahtumisesta tosiasioihin." (Takakansi)

Tämäpä mielenkiintoinen tuttavuus! Sota-ajoista ja natsismista kaikkinensa on tullut saturaatiopisteeseen asti luettua ilman, että se kuinka holokausti saattoi maailman silmien alla olla mahdollinen, olisi minulle auennut, joten hentoista aprikointia oli ilmassa tähän teokseen tarttuessani. Seethalerin tapa lähestyä tuota maailmanaikaa on kuitenkin kiintoisa: hän kuvaa tapahtumia yksilölähtöisesti Franzin kautta. Tämä saapuu äitinsä järjestämänä maalta
17-kesäisenä Wieniin tupakkakauppiaan apupojaksi, ihastuu palavasti iloluontoiseen tanssijatartyttöseen ja tutustuu kaupan vakiasiakas Freudiin, jonka isällisten neuvojen avittamana Wienin ahdistava ilmapiiri lukijalle avataan. 

                                               ©Anette Pohnert, Carl Hanser Verlag


Koti: -  Rajuilman vihdoin laannuttua, ja ensimmäisen hennon auringonsäteen väreillessä monen sukupolven raskaiden kalastajasaappaiden mustuttaman eteisen halki aina Franzin vuoteeseen saakka, tämä pyörähti kerälle hetkittäisessä hyvänolontunteen puuskassa, pistäen heti kohta päänsä ulos peiton alta katsellakseen ympärilleen. Mökki oli edelleen pystyssä. Jeesus roikkui yhä ristillä ja vesipisaroiden peittämän ikkunaruudun läpi loisti yksittäinen pelargonian kukan terälehti kuin hennonpunainen toivonvälkähdys.

Wien:  - Kun hän avasi silmänsä, häneltä pääsi  lyhyt , säikky naurahdus.
Kaikki olikin valtaisaa. Kaupunki poreili kuin vihannesmuhennos äidin hellalla. Kaikki ympärillä oli kuin alituisessa liikkeessä, jopa muurit ja kadut tuntuivat elävän, hengittivät, kaartuivat. Tuntui kuin hän kykenisi kuulemaan katukivien voihkaisut ja tiiliskivien kirskunnan. Ylipäätänsä se melu: ilmassa leijuva loputon kohina, käsittämätön äänien, sointujen ja rytmien sekamelskat, jotka vuorottelivat, sulautuivat toisiinsa, kilpailivat keskenään, huusivat toistensa ylitse, karjuivat toistensa ohitse.

Freud:  - Se puoskari. Professorin maine ei ollut kiirinyt ainoastaan maailman kauimmaiseen kolkkaan, vaan jopa Salzkammergutiin, jossa se oli herättänyt sikäläisissä ennen kaikkea välinpitämättömiä mielikuvia.
Puhuttiin kauhistuttavista vieteistä, rahvaanomaisista vitseistä, sudenlailla ulvovista potilaista ja vastaanotoilla tapahtuvista aina laajenevista tunnistuksista.
- Hän mukamas kykenee neuvomaan ihmisille, miten luoda elämään järjestys. - Hän käsittelee potilaitaan koskematta näihin päinvastoin kuin muu lääkärikunta tekee. Vaikkakin:  hän kyllä koskettaa heitä, mutta ei käsillään.  - Ajatuksillaan tai mielellään tai jollakin muulla typeryydellä. Joka tapauksessa se näyttää toimivan, ja se on pääasia. 

Seethaler ikäänkuin aluksi  kysyy, sopisiko, että kerron Sinulle erään tarinan?
Ja lopuksi: kuinka kävi, miellyttikö tarina? Kirjailija onnistuu kaikella kerronnallaan lähestymään lukijaansa aivan erityisellä henkilökohtaisesti puhuttelevalla tavalla ja hänen tyylinsä vie kuin itsestään teoksen kuvaamaan aikakauteen. 
Teksti on tasapainoista ja huolella kirjoitettua, loppuun asti vaivatta kantavaa, ja se -aiheestaan huolimatta - jättää rikkumattoman jälkitunteen valtaan. Kerrassaan tervetullut, bulkista edukseen erottuva, eheä ja lukemisen väärtti tuttavuus. Kaksi kertaa siis painokkaasti: kyllä!

Lohdulliseksi lopuksi kirjailija todentaa, että vaikka yksilöinä emme voi muuttaa maailmankulkua, voimme vaikkapa ilkikurisesti kohtaloamme uhmaten ilmaista konkreettisesti oman mielipiteemme nostamalla oman lippumme ylväästi liehumaan korkealle salkoon. Tästä on hyvä lähteä,

marraskuisia toivonvälkähdyksiä: