"Muuan loppuaan odottava mies", Martin Walser, LURRA-Editions, 2017, 332 s., suomentanut Olli Sarrivaara.
"Martin Walser (s. 1927) lukeutuu saksankielisen modernin kaunokirjallisuuden
ehdottomaan aateliin. Suomalaiset lukijat ovat voineet tutustua hänen
taidokkaaseen kieleensä ja psykologiaansa mm. Johann Wolfgang von
Goethen elämään liittyvässä, ”toista rakkautta” eli vanhan miehen
hullaantumista nuoreen naiseen käsittelevässä romaanissa Muuan rakastava mies. Aiemmin Walserilta on julkaistu suomeksi novellikokoelma Vaarallista oleskelua ja nykyihmisen identiteettikriisejä ja vieraantumista käsittelevät romaanit Pakeneva hevonen, Rakkauden tuolla puolen ja Tyrsky." (Lievelehti)
Vahva teos paitsi Theon/Franz von M:n tarinasta, itse kirjoittamisesta ja tulkinnoista. Walser esittää väittämiään vain oitis kyseenalaistaaksen ne jättäen tyhjää tilaa lukijan oman päättelykyvyn ja harkinnan varaan.
Teos on erittäin kiintoisalukuinen ja verbaliikaltaan laadukas, ehdottomasti hitaasti ajatuksella nautittava herkku kuorrutuksenaan Olli Sarrivaaran huima käännös. Parasta ja laadukkainta eteen tullutta pitkään aikaan!
Vapaasti mukaillen: elämä ja lukeminen eivät ole ohitse ennen kuin ne ovat ohitse:)
Lopuksi Sina Baldaufin, - joka käy milonga-tapahtumissa ja vannoo tandan nimiin -, tapaan ja Osvald Fresedon Vida Queridan tahtiin todeten :
- Tango on kaunein korvike sille, mitä ei ole olemassa...
Walserin kanssa henkistä kuurupiiloa mielikseen leikki:
"Muuan loppuaan odottava mies on saksalaisen nykykirjallisuuden kärkinimen Martin Walserin huima oodi ihmisen ikääntymiselle ja viimeisille rakkauksille.
72-vuotias yritysjohtaja Theo joutuu karkean petoksen uhriksi. Hän haluaa pois maailmasta, jossa sellainen on mahdollista, mutta hän rakastuu räjähdysmäisesti. Rakastuminen johtaa kierteeseen Theon puolison ja salaperäisen naisen välillä. Moraali ja sovinnaiset käytöstavat kadottavat merkityksensä. Martin Walser on luonut kuolemankaipuun täyteisen rakkausromaanin, jossa ikääntyminen ja nuoruus esittävät uusia rooleja. Elämä ei ole ohitse ennen kuin se on ohitse." (Takakansi)
Aihe on erikoinen, sillä harvoinpa näinä ageismin auvoisina/ankeina aikoina päähahmona on aikuinen ihminen kuten tässä Theo Schadt 72-v ja harvemmin
- niin yleisesti kuvitellaan - joskin entistä useammin tuonikäinen seikkailee internet-foorumiin ihmeellisessä maailmassa. Pisteet ropisevat jo yksin tuosta, mutta kaiken muun hyvän lisäksi Walserin tekstijälki siksakkaa tiuhaan kuin Mummin jalalla poljettava siksak Singer aikanaan: tehokkaasti, kieputtavasti ja monisyisesti lukijaansa sekä hemmotellen että haastaen, kiertäen hänet kerronnan edessä vaivattoman suloisesti pikkurillinsä ympärille henkiselle kippuralla.
Merkille pantavaa on, että Theo on kova poika kirjoittelemaan kirjeitä
sekä lähettämättä jääviä että lähetettäviä, -itselleenkin - ja turvautuu myös sähköpostiin nopeuttaakseen aatostenvaihtoa. Meillä on myös Theo,
joka pitää itseään gravitaatioasiantuntijana ja ihailee Mössbauerin ilmiötä. Pompeiuksesta hän tuumailee: Samapa tuo, Pompeius tai ei, mutta yhdensortin roomalainen konsuli kuitenkin oli. Siihen riitti se historiallinen seikka, että jälkimaailma tunsi nuo lempeää myötätuntoa ilmaisevat kasvot.
Hyväksyvä asenne tuntui olevan tuon ihmisen hyve. Ei siis mikään alituiseen tuimana nykivä suu, vaan koskaan täysin yhteen painumattomat huulet, jotka väristen odottivat seuraavaa mahdollisuutta ilmaista taas ymmärrystä.
Arvoisa herra Kirjailija: - Enemmän kuin kaunis ei ole mikään. Niin te kuulemma olette sanonut tai kirjoittanut tai sanonut ja kirjoittanut. Se on julmin koskaan lukemani lause. En tiedä kuka te oikeastaan olette, en ole lukenut teiltä mitään, mutta koska teitä kerran siteerataan, niin en kai voi välttyä oletukselta, että te olette joku. Siis joku, jota myös kuunnellaan...
- Kun hänelle oli esitetty toive tämän juhlapuheen pitämisestä ja kun hän sitten oli raottanut tietämättömyytensä verhoa Krollin suhteen, hän tunsi tarvetta ottaa yhteyttä tuohon luotaantyötyvyydellä puoleensavetävään runoilijaan.
Ei siis muuta kuin kirjoittamaan hänelle. Ja Krollin vastaus: Arvon herra professori, alkää ymmärtäkö minua, olkaa niin hyvä. Tuollaisen vastauksen joutuu lukemaan useampaan kertaan.
Suurin toivein allekirjoittaen Theo laatii myös erilaisia raportteja hallitukselle ja erässä niistä kertoo Müncheniin 40-vuotta sitten tultuaan ihmetelleensä kuinka ihmiset lukivat julkisissa liikennevälineissä ja kuinka epäkorrektilta se hänestä tuntui ja edelleen tuntuu: - Miksi ihmiset eivät osaa nauttia toisistaan? Jokainen kanssamatkustaja on kohtalo, tarina, jokaisella on kasvot, joihin on kirjoitettu, mitä tuolle ihmiselle on tapahtunut. Ja paljon on tapahtunut, sen näkee kaikilta kasvoilta. Ihmisen kasvot ovat elämän maisemia....
72-vuotias yritysjohtaja Theo joutuu karkean petoksen uhriksi. Hän haluaa pois maailmasta, jossa sellainen on mahdollista, mutta hän rakastuu räjähdysmäisesti. Rakastuminen johtaa kierteeseen Theon puolison ja salaperäisen naisen välillä. Moraali ja sovinnaiset käytöstavat kadottavat merkityksensä. Martin Walser on luonut kuolemankaipuun täyteisen rakkausromaanin, jossa ikääntyminen ja nuoruus esittävät uusia rooleja. Elämä ei ole ohitse ennen kuin se on ohitse." (Takakansi)
Aihe on erikoinen, sillä harvoinpa näinä ageismin auvoisina/ankeina aikoina päähahmona on aikuinen ihminen kuten tässä Theo Schadt 72-v ja harvemmin
- niin yleisesti kuvitellaan - joskin entistä useammin tuonikäinen seikkailee internet-foorumiin ihmeellisessä maailmassa. Pisteet ropisevat jo yksin tuosta, mutta kaiken muun hyvän lisäksi Walserin tekstijälki siksakkaa tiuhaan kuin Mummin jalalla poljettava siksak Singer aikanaan: tehokkaasti, kieputtavasti ja monisyisesti lukijaansa sekä hemmotellen että haastaen, kiertäen hänet kerronnan edessä vaivattoman suloisesti pikkurillinsä ympärille henkiselle kippuralla.
Merkille pantavaa on, että Theo on kova poika kirjoittelemaan kirjeitä
sekä lähettämättä jääviä että lähetettäviä, -itselleenkin - ja turvautuu myös sähköpostiin nopeuttaakseen aatostenvaihtoa. Meillä on myös Theo,
joka pitää itseään gravitaatioasiantuntijana ja ihailee Mössbauerin ilmiötä. Pompeiuksesta hän tuumailee: Samapa tuo, Pompeius tai ei, mutta yhdensortin roomalainen konsuli kuitenkin oli. Siihen riitti se historiallinen seikka, että jälkimaailma tunsi nuo lempeää myötätuntoa ilmaisevat kasvot.
Hyväksyvä asenne tuntui olevan tuon ihmisen hyve. Ei siis mikään alituiseen tuimana nykivä suu, vaan koskaan täysin yhteen painumattomat huulet, jotka väristen odottivat seuraavaa mahdollisuutta ilmaista taas ymmärrystä.
Arvoisa herra Kirjailija: - Enemmän kuin kaunis ei ole mikään. Niin te kuulemma olette sanonut tai kirjoittanut tai sanonut ja kirjoittanut. Se on julmin koskaan lukemani lause. En tiedä kuka te oikeastaan olette, en ole lukenut teiltä mitään, mutta koska teitä kerran siteerataan, niin en kai voi välttyä oletukselta, että te olette joku. Siis joku, jota myös kuunnellaan...
- Kun hänelle oli esitetty toive tämän juhlapuheen pitämisestä ja kun hän sitten oli raottanut tietämättömyytensä verhoa Krollin suhteen, hän tunsi tarvetta ottaa yhteyttä tuohon luotaantyötyvyydellä puoleensavetävään runoilijaan.
Ei siis muuta kuin kirjoittamaan hänelle. Ja Krollin vastaus: Arvon herra professori, alkää ymmärtäkö minua, olkaa niin hyvä. Tuollaisen vastauksen joutuu lukemaan useampaan kertaan.
Suurin toivein allekirjoittaen Theo laatii myös erilaisia raportteja hallitukselle ja erässä niistä kertoo Müncheniin 40-vuotta sitten tultuaan ihmetelleensä kuinka ihmiset lukivat julkisissa liikennevälineissä ja kuinka epäkorrektilta se hänestä tuntui ja edelleen tuntuu: - Miksi ihmiset eivät osaa nauttia toisistaan? Jokainen kanssamatkustaja on kohtalo, tarina, jokaisella on kasvot, joihin on kirjoitettu, mitä tuolle ihmiselle on tapahtunut. Ja paljon on tapahtunut, sen näkee kaikilta kasvoilta. Ihmisen kasvot ovat elämän maisemia....
Vahva teos paitsi Theon/Franz von M:n tarinasta, itse kirjoittamisesta ja tulkinnoista. Walser esittää väittämiään vain oitis kyseenalaistaaksen ne jättäen tyhjää tilaa lukijan oman päättelykyvyn ja harkinnan varaan.
Teos on erittäin kiintoisalukuinen ja verbaliikaltaan laadukas, ehdottomasti hitaasti ajatuksella nautittava herkku kuorrutuksenaan Olli Sarrivaaran huima käännös. Parasta ja laadukkainta eteen tullutta pitkään aikaan!
Vapaasti mukaillen: elämä ja lukeminen eivät ole ohitse ennen kuin ne ovat ohitse:)
Lopuksi Sina Baldaufin, - joka käy milonga-tapahtumissa ja vannoo tandan nimiin -, tapaan ja Osvald Fresedon Vida Queridan tahtiin todeten :
- Tango on kaunein korvike sille, mitä ei ole olemassa...
Mukavasti kieputtelit sanoja tarinan pauloista ja Singerilläkin syntyi siksakkia. Meillä on muuten tosi tosi vanha poljettava Singer poljettava ompelukone saaressa. En tiedä alkuperää, enkä ole kokeillut toimiiko.
VastaaPoistaJotenkin ällöttää vanhan miehen ja nuoren naisen (et kertonut kuinka nuoren) minkäänlainen juttu. Viekoittelit hieman lukemaan kirjaa, kun päähenkilö joutuu petoksen uhriksi. Luin vähän vastaavanlaisen kirjan eli Tohvelisankarin rouvan, jossa nuorempi nainen oli mennyt naimisiin vanhemman miehen kanssa vain rahanahneuksissaan. Aihe on kyllä mielenkiintoinen, vaikka sanoinkin ällöttävä.
Mai,hauskasti tuntuu noita mustakeltaisia/-kultaisia Singereitä mieliin jääneen: enpä ihmettelisi, vaikka tuo saarimasiinasi iloisesti hyrähtäisi käyntiin jos sitä vähän usuttaisi ja voitelisi:)
PoistaVanha mies - nuori nainen tuottaa lähinnä myötähäpeän tunnetta. Nuo Sugar-Daddyt ja neitsyydenmyynnit tuntuvat myös olevan kovasti populäärejä juttuja!?
Teoksessa petos kuitenkin tulee toisaalta puun takaa ja nämä Amorinnuolet puolestaan lentelevät yhteisen intressin, päähänpinttymän tiimoilta...
Minut sait ehdottomasti kiinnostumaan kirjasta. Aivan uusi tuttavuus. Menee varaukseen.
VastaaPoistaSingeristä puheen ollen, meilläkin oli äidillä sellainen lapsuudessani. Harmi vaan, että joutui jonnekin jätelavalle siskoni toimesta, arvioi turhaksi, argh :)
Cara, mukava kuulla; hyvin on osannut Walser siis meiltä piileskellä:)
PoistaJotenkin haluan uskoa, että nuo Singerit olisivat ikuisia, ainakin lujatekoisia eivätkä sisältäneet turhaa tekniikkaa, mutta vastaavaan paikkaan taisi päätyä Mummini masiina, harmi & arghit ymmärtämättömille:)
Kiitos esittelystä, Olisipa jännä tietää kuinka monta kirjaa olet elämäsi aikana lukenut..varmasti kunnioitettava luku! Oikein antoisan mukavia lukuhetkiä sinne♥
VastaaPoistaKiitos Päden Paja; on lukemattomia luettuja, mutta myös lukemattomia lukemattomia:) Sain pienenä hyvän startin, kun Tätini luki minulle useimpina iltoina ääneen Grimmistä ja Andersenista Lindgrenin ja Knutssoniin, kunnes itse ennen koulunalkua taidon opin. Tästä kirjojen maailman avaamisesta olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Auvoisaa viikonloppua!
Poista