tiistai 14. marraskuuta 2017

Alejandro Zambra: "Kotiinpaluun tapoja / Formas de Volver a Casa" - ex Libris...


"Kotiinpaluun tapoja", Alejandro Zambra, Fabriikki Kustannus, 2017, 155 s., suomentanut Laura Vesanto.

"Alejandro Zambra (s. 1975)  on chileläinen runoilija, kirjailija ja kirjallisuuskriitikko, jonka esikoisromaanista Bonsái (2006) on sanottu, että se aloitti uuden aikakauden chileläisessä kirjallisuudessa. Romaanista on tehty myös samanniminen elokuva. Zambran teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle, 
ja nyt suomeksi ilmestyvän teoksen lisäksi erityisesti romaani
La vida privada de los árboles (2007) ja novellikokoelma Mis documentos (2013) ovat menestyneet maailmalla." (Lievelehti)




"Vuoden  1985 maanjäristyksessä  kokonainen chileläissukupolvi oppii,
että maa jalkojen alla voi pettää hetkenä minä hyvänsä. Pinochetin diktatuurin aikana lapset seuraavat vierestä, kuinka heidän vanhempansa muuttuvat joko uhreiksi tai syyllisiksi. Kun ikuisista sivuhenkilöistä vihdoin tulee oman tarinansa sankareita, he joutuvat päättämään, millainen heidän tarinansa on ja millaisen roolin he suostuvat vanhemmilleen antamaan." (Takakansi)

Entuudestaan tuikituntematon kirjailija ja kaukaa Chilestä, - innostavaa ja uteliaisuutta herättävää! Teos on nelilukuinen: Sivuhenkilöitä, 
Vanhempien kirjallisuus, Lasten kirjallisuus ja Kaikki hyvin.
Mielenkiintoisia teemoja siis luvassa.

- Kerran minä eksyin. Olin kuuden tai seitsemän ikäinen. Olin ajatuksissani enkä yhtäkkiä enää nähnytkään vanhempiani. Säikähdin, mutta lähdin heti oikeaan suuntaan ja olin kotona ennen heitä. Vanhempani etsivät minua epätoivoisesti, mutta sinä iltapäivänä minä kuvittelin, että he olivat eksyneet. Että minä osasin palata kotiin, he eivät. Valitsit toisen tien, äiti sanoi silmät yhä itkeneinä. 
Tehän sen toisen tien valitsitte, minä ajattelin, mutta en sanonut mitään. 

Zambra on luonut iloksemme pienimuotoisen ja runsassävyisen kertomuksen siitä, kuinka me ihmiset etenkin kriisien ja mullistusten keskellä ikäpolvina luomme tyhjiä aukkoja, tallennamme mielikuviamme ja yritämme niitä sitten myöhemmin toisten kertomuksiin tukeutumalla selektiivisesti täydentää, paikata ja tarpeen mukaan mieleiseksemme muokata ja muutella. Sittemmin opimme, että  sekä koteja että kotiinpaluun tapoja on moninaisia, tulkinta on kuitenkin aina meidän, omamme ja henkilökohtainen.

- Homman nimi, M, ajattelen nyt, vähän päissäni, hoomma on se, että minä odotan ääntä. Ääntä joka ei ole oma ääneni. Odotan vanhaa, vakaata romaanin ääntä. Tai sitten minä vain haluan olla kirjassa. Haluan mieluummin kirjoittaa kuin olla kirjoittanut. Haluan pysyä, asuttaa sitä aikaa, elää mukana niissä vuosissa, jahdata rauhassa saavuttamattomia kuvia ja kerrata niitä pikkutarkasti. Nähdä ne väärin, mutta nähdä. Jäädä sinne, katselemaan...

- "Mieleen painuvat yleensä pienet, satunnaiset katkelmat, joilla ei ole alkua eikä loppua." Lause jäi pyörimään mieleeni enkä saanut nukuttua. Totta se on.
Emme muista kuvia, vaan niiden kohinan. Ja joskus siistimme kirjoittaessamme kaiken, niin kuin sillä tavalla voisimme edetä johonkin suuntaan.
Mutta kohinaahan meidän pitäisi kuvailla, muistiin tulleita tahroja. 
Sitä sattumanvaraista valikoimaa, ei muuta. Siksi me lopulta valehtelemme niin paljon. Siksi jokainen kirja on aina jonkun toisen, järkälemäisen ja omalaatuisen kirjan kääntöpuoli. Käsittämättömän ja aidon kirjan, jonka me käännämme, 
jonka me petämme, koska olemme tottuneet keskinkertaiseen proosaan... 

"Kotiinpaluun tapoja" on maltillinen, tyylipuhdas ja  vivahteikas tarina, kudelma, joka ikäänkuin hentoisen yöperhosen lailla levottomasti lepattelee pimeydessä loistavan lampun ympärillä, yhä lähemmäs ja lähemmäs kohti valoa, keskiötä  ja totuutta tarkkaan kuitenkin varoen polttamasta siipiään. Varsin kiinnostava ja edukseen poikkeava teos!

Hyväksi lopuksi, por favor: musiikkina, jonka tahtiin sopii myös tanssahdella,  lukemista siivittää kirjailijan mainitsema Los Angeles Negrosin "El tren de hacia olvido".

Kotiin on palattu myös blogissa:  Kirjojen kauneudesta / Syksyn lehti:)

Palailemisiin:

6 kommenttia:

  1. Luin otsikkosi ( = kirjan nimen ) ja ajattelin että on kaksi olotilaa jotka sopivat minulle: kotiin paluu ja varsinkin kotona olo 💜Muutama minuutti sitten kommentoin eräässä toisessa blogissa että kaksi maailman parasta paikkaa ovat metsä ja oman kodin keittiö ❤️Minulla on pari chileläistä tuttua jotka ovat kumpikin jossain vaiheessa muuttaneet Suomeen ja luoneet elämän tänne, ja on paljon muitakin maahanmuuttajakavereita Etelä-Amerikasta... kuka tullut tänne pakolaisena, kuka suomalaisen rakastetun kanssa.

    Kylläpä taas heräsi aatoksia. Borta bra men hemma bäst. When in Rome do as the Romans do. Your home is where your heart is ❤️

    Hieno kirjavalinta 📚Aleneeko pino vai kasvaako ? 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kysymästä: aikasen vakiona pysyy pino:) Kyllä vaan, koti on paraspaikka metsän sylin rinnalla. ilman noita olisin hukassa...

      Ulkomaalaiset tuttavuudet ja ne, joiden kanssa elämänviivat odottamatta risteävät kotvaseksi ovat elämää rikastuttavia suureita. Kiintoisia avauksia oman navan ulkopuolelle. Niitä kannattaa varjella ja ruokkia.

      Oivia aatoksia, joiden jatkoksi lisäisin itselle ensimmäiselle ulkomaanreissulle 13-kesäisenä polvet tutisten startatessani Isäni lausahduksen: Muista, maassa maan tavalla tai maasta pois. Ratevaa viikonjatketta:)

      Poista
  2. Kiitos esittelystä..Täytyy vain ihastella minkä määrän kirjoja oletkaan lukenut♥ Tuo musiikki oli ihanan rentoa..jäin vain jotenkin hypnoottisesti tuijottamaan tuon videon tähtitaivas ympyrää ja sen liikettä:) Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattarimusa on letkeydessään suursuosikkejani, tulee aina rento fiilis.
      Jep: Kanssakulkijan ollessa tiiviisti hirvi- ja peuramailla tähän vuodenaikaan ja toisaalta, kun eivät kelitkään ole suoranaisesti suosineet ulkoilua, ovat kirjat - ja musiikki kutsuneet. Kelpo loppuviikkoa!

      Poista
  3. Sait esittelylläsi kiinnostumaan kirjasta. Menee varaukseen.

    Niin paljon kuin olen (varsinkin nuorempana) matkoista nauttinut, aina parasta on ollut kotiinpaluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin jännä juttu: sitä (etenkin nuorempana) pinkaisi kärppänä reissuun pienenkin mahdollisuuden ilmaantuessa ja kyllä vielä nykyisinkin tilaisuuden salliessa mieluusti kapsäkkinsä pakkaa, mutta: kun eteisen oven palatessaan aukaisee niin siihen sitä niille jaloilleen toppaantuu ympärilleen katselemaan ja kodin omaa ominaistuoksua tyytyväisenä nuuhkimaan... Tapana on ollut keskenämme todeta: On lähdettävä voidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä:)

      Poista