"Rikoskomisario Walter Gröhn ei ole ollut oma itsensä sen jälkeen kun hänet siirrettiin pois Ruotsin oikeuslaitoksen huipulle linkittyneestä murhajutusta. Hän päättää ottaa vapaata ja lähtee Ranskaan tapaamaan Europolin kontaktejaan ja etsimään heidän avullaan vastauksia edelleen avoinna oleviin kysymyksiin.Ylikonstaapeli Jonna de Brugge on poliisin sisäisen tutkinnan kohteena, koska syyllistyi virkavirheeseen jahdatessaan etsintäkuulutettua Tor Hedmania. Odottaessaan sisäisen tutkinnan valmistumista Jonna jatkaa murhaajan ajojahtia omin päin. Kohtalokas päätös asettaa vaakalaudalle hänen tulevaisuutensa poliisissa ja johdattaa hänet tietomurtojen ja laittomien tutkimusten kautta keskelle painajaismaista ajojahtia, jossa hän joutuu taistelemaan henkensä puolesta.
Pahan kasvot on dramaattinen päätös Stefan Tegenfalkin kehutulle trilogialle, jonka edelliset osat ovat Vihan aika ja Koston vanki." ( Kirjan takakansi) Tegenfalk on kirjoittanut dekkarisarjalle myös itsenäisen jatko-osan Pianostämmaren. (Kirjan lievelehti)
"Maneetti Turritopsis nutricula on nykypäivän tietämyksen mukaan ainoa elävä olento joka voi kulkea eteen- ja taaksepäin elämänkierrossa. Sillä on toisin sanoen ikuinen elämä."
Tämän kolmosenkin vahvuus on sujuvassa kerronnassa ja kielenkäytössä sekä kauttaaltaan jäntevässä henkilökuvauksessa. Spekuloidaan sielun kloonaamisella; mielenkiintoinen visio olisikin nuori sielu vanhassa kropaasa tai vice versa! Sielu ja sen olemus onkin sen verran innostava ja intressantti aihekokonaisuus, jotta sen pohdiskelun jätän toiseen kertaan, ettei uitaisi aiheen ohi oudoille vesille...
Kirjailija onnistuu luomaan kiinnostavia tyyppejä kuten epäröivä, Camel Boots-mallinen ja tilkan rihveli Walter Gröhn, sitkeän terrierin lailla tapausten selvittämisiin kiinnipureutuva ja telaketjumentaliteetilla etenevä Jonna de Brugge, ikitoiveikas skuuppijahtari Jörgen Blad ja bittiavaruudessa kelluva ja tietokantoihin luikertelija - nikkari Serge Wolinsky. Tarina sisältää edellisen osan tavoin paljon pohdintaa poliisityön menestyksellisestä tekemisestä, moraalisista dilemmoista ja eettistä pohdintaa oikopolkujen käytön oikeutuksesta. Mikä relevanttiuden aste ratkaisee toimintatavan? Mennäkö pienimmän pahan periaatteella vaiko pilkkua viilaten pykälien, säännösten ja paragrafien jälkeen/mukaan? Mikä on kulloisessakin tapauksessa oman syyllisyyden kantokyky vs. onnistumisen tuottama tyydytys siitä, että joku/jotain säästyi ja säästettiin?? Vastaavatko toimintavaltuudet tehtäväkirjon edellyttämiä vaatimuksia?? Mikä on nokkimisjärjestys eri yksiköiden kesken ja ammattiryhmän sisällä?
Trilogian päätösosan ja Nirvanaprojektin sisään saattaa olla vaikea astua luontevasti ja sujuvasti lukematta aiempia taustoittavia kahta teosta. Tegenfalk on kynänkäyttäjänä riittävän taitava eksyäkseen tarpeettomiin istukkaisiin ja ollakseen sortumatta tehosteina tursuaviin suolenpätkiin ja kynsien nyhdäntään tahi kliseisiin intohimon ryöpsähdyksiin, joissa hän vaipuu Hänen käsivarsille enkelkellojen soidessa, vaan itse teema, juonenkulku sekä hahmojen rosoisuus ja rupisuus riittävät luomaan selkeän lukukokemuksen.
"Sattuma ei johdu vain kyvyttömyydestämme tietää mitä tulee tapahtumaan. Se kuuluu kaiken materian olemukseen."
Voihan Turritopsis:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti