"Mietteitä / Pensieri, toim. Antonio Ranieri, teoksessa: Opere di Giacomo Leopardi, Le Monnier, Firenze, 1845", Giacomo Leopardi, Savukeidas, 2015, 124 s., esipuhe: Marco Barsacchi, suomentanut ja selityksin varustanut Pauliina de Anna.
Giacomo Leopardi lyhyenä linkkinä ja seikkaperäisempänä. "Italian suurimpiin runoilijoihin kuuluvan, Lauluistaan kuulun Giacomo Leopardin (1798−1837) Mietteet tutustuttavat lukijan Leopardiin ajattelijana ja filosofina. Vuonna 1845 postuumisti ilmestyneet, ihmisen luonteenpiirteitä ja yhteiskuntaa käsittelevät 111 mietettä ovat ajankohtaisia ja puhuttelevia tänäänkin. Pessimistinen Leopardi näkee ihmiskunnan onnettoman tilan taustalla luonnon ja kohtalon vääjäämättömän säätelyn mutta katsoo yhteiskunnan, toisin sanoen ihmisen itse, lisäävän tuskaa heikon ja halpamaisen luontonsa vuoksi ja itsekkäällä käyttäytymisellään." (Kirjan takakansi)Omalla kohdallani oli Giacomo Leopardin mentävä aukko.
Esipuheen luettuani laskin kirjan verkalleen käsistäni yrittäen siinä määrin kuin mahdollista asettua ja samaistua kirjailijan asemaan, maantieteelliseen sijaintiin ja ko. historian aikakauteen.
Aprikoin otsa rypyssä, kuinka paljon - josko lainkaan löytyisi yleistä tarttumapintaa tahi yhteistä inhimillistä kontaktipintaa ja omaa ymmärrystä?
Tämä pieni hintelä ja sairalloinen poika istuu yksikseen pienessä Recanatin kylässä isänsä, kreivi Monaldon omistaman palatsin kirjastossa ja lukee lukemistaan sekä opiskelee opiskelemistaan kunnes kynttilä kulloinkin sammuu. Kotiopettjilta loppuvat eväät, Giacomo oppii itsekseen kreikan ja heprean kielet, kääntää kreikkalaisen filosofin Plotinoksen elämänkerran kreikasta latinaksi, kirjoittaa mm. astronomian historian jne.jne.
Toteaa mm. "Entisaikojen ihmiset vahvemmaksi ja terveemmäksi ihmiskunnaksi, joka kykeni suuriin yleviin ja sankarillisiin tekoihin ja jolta ei puuttunut virtaa eikä luovaa mielikuvitusta.
Ja katsoo kaihoisasti lopullisesti menetetyn onnenajan perään: Silloin elettiin kuoltaessakin,
nyt kuollaan elettäessä." Näitä pystyynkuolleita toteemipaaluja ei itse kunkaan tarvitse kaukaa hakea...
"Se mitä yleisesti sanotaan - että elämä on teatteria, osoittautuu todeksi etenkin siinä,
että ihmiset puhuvat alinomaa yhdellä tavalla ja toimivat alinomaa toisella. Tänä päivänä kaikki näyttelevät tässä komediassa, puhuvat samalla tavalla, eikä kukaan ole käytännössä katsoja,
sillä maailman joutavanpäiväinen kieli ei petä kuin vain pikkulapsia ja typeryksiä. Tämä on johtanut siihen, että esityksestä on tullut täysin kelvoton, ikävistyttävä ja turha." Leopardi ehdottaa korjausliikkeeksi, että elämästä pitäisi tehdä todellista eikä teeskenneltyä, sovittaa sanojen ja tekojen välinen ristiriita ja että puhutaan asioista kerrankin niiden oikeilla nimillä.
Tässä opponoin: pikkulasten huijaaminen, sikäli kuin siihen ylimalkaan on syytä ryhtyä, kielellisesti ei ole helppoa, etenkin jos ilmeet ja kehonkieli samanaikaisesti viestittävät jotan ihan muuta....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti