tiistai 31. maaliskuuta 2015

"Kimalaispäivä / Kumalasepäev" - ex Libris...


"Kimalaispäivä", Mathura, Basam Books, 2015, 70 s., suomentanut Katja Meriluoto.

"Mathura on julkaissut Virossa  kahdeksan runokokoelmaa ja matkakirjan. Hänet tunnetaan kotimaassaan myös kääntäjänä ja kuvataiteilijana." (Kirjan lievelehti) Mathuran muu nimi on Margus Lattik.

 "Kimalaispäivä on virolaisen Mathuran (s. 1973) ensimmäinen suomeksi julkaistu teos. Kirjan runot on kirjoitettu kolmena peräkkäisenä kesänä pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Ympäröivä merellinen luonto ja paikalliset jäyhät ihmiset, lapsen syntymä ja kasvu sekä väistämätön elämän kiertokulku luovat taustan runoille, jotka vuoroin keskittyvät tutkimaan käsinkosketeltavaa ja läheistä, vuoroin sukeltavat kaikkeuteen ja sen mysteereihin." (Kirjan takakansi)

"Aika (isoäidille)
Toisinaan, kun istun silmät sirrillään
huomaan silmänurkasta piteleväni kädessäni saksia,
jotka silppuavat aikaa värikkäiksi paperisuikaleiksi.
"Aika on suikaleiksi leikattu oleminen", sanon silloin.

Toisinaan, kun suljen silmäni,
tiedän, että toinen puoli minusta
liimaa värikkäitä paperisuikaleita puiksi ja
järviksi ja auringonkeltaisiksi kodeiksi. Ja silloin
en sano mitään."

Mathura piirtää sanoja teemallisiksi  kokonaisuuksiksi herkällä ja kauniilla kädellä!
Tämä pienimuotoinen ja viehko teos toi raikkaan tuulahduksen merentuoksua ja rakkaita muistoja niistä koskaan loppumattomista lapsuuden kesistä, kaislojen ajattomaan aikaan tuudittavasta suhinasta, syksyisistä hiukka inhoista ja silti jännistä meduusalautoista, Mummista & Ukista sekä herätti toiveita jo pilkahtaneesta, mutta uuden lumen alle odottamaan jääneestä keväänkoitosta ynnä sopii kaiken kaikkiaan jo kannen väriltäänkin erinomaisesti pian alkavaan Pääsiäisaikaan...  Kimalaisten surinaa korvat höröllään vartoillessa totean, jotta

somiaa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti