suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.
"Mielenosoittajat kokoontuvat Reykjavikin keskustaan vaatimaan Islantiin uusia vaaleja. He eivät noin vain suostu finanssikriisin maksumiehiksi. Väkijoukosta erottuu pieni ryhmä, joka pitää kylttien kantamista ja iskulauseiden huutamista aivan liian kesynä toimintana. Humalanhuuruisen päivän päätteeksi he tulevat surmanneeksi pankkiirin. Kuolema lavastetaan itsemurhaksi.Kahdeksan kuukautta myöhemmin Lontoossa murhataan vanhempi islantilainen pankkiiri. Iso-Britannian poliisin kanssa yhteistyötä tekevä Magnus Jonson löytää kahden pankkimiehen kuoleman väliltä yhteyden – salaliiton niitä henkilöitä vastaan, joita pidetään suurimpina syyllisinä Islannin talouden romahtamiseen. Magnuksen tehtäväksi tulee löytää salaliittolaiset ennen kuin murhien sarja jatkuu. Surmaajia jäljittäessään Magnus tutkii myös erään islantilaisperheen vaiheita useita sukupolvia taaksepäin. Epämukavat paljastukset viittaavat seikkoihin, joilla saattaa olla tekemistä Magnuksen oman isän kuoleman kanssa." (Kustantaja)
Kun brittikirjailija Ridpath lähtee lyömään kiilaa vankkaan pohjoismaiseen dekkaririntamaan ja tekee sen sijoittamalla tapahtumat Islantiin pankkikriisin jälkeisiin tunnelmiin, voisi varovaisestikin arvioiden väittää hänen ottavan tietoisen riskin ja ainakin islantilaisten harrastavan pilkunviilausta kirjaa lukiessaan. Mutta eipäs käy kuinkaan! Niin vaan Ridpath antaa poliitikkojen vastaisen mielenosoituksen jälkimainingeissa sattuneen kuolemantapauksen etsivä Magnus Jonsonin, synnyinmaahansa palanneen bostonilaispoliisin hoteisiin ja tarinahan kulkee mainiosti.
Islannissa Magnuksen on myös asetuttava kasvokkain omien kipeiden, isoisäänsä liittyvien lapsuusmuistojensa kanssa. Kertomus on kaksitasoinen ja vuonna 1934 elokuulta lähdetään liikkeelle berserkkien laavakentiltä, joilta tämä taustaosuus etenee omia latujansa nivoutuen ja saaden selityksensä kerronnan edetessä varsinaiseen tapahtumavuoteen 2009. Kirjan sivuilla kohtaamme monia herkullisia persoonia: työnsä menettäneen, ex-pankkiirin ja yksinhuoltajaäiti Harpan, Reykjavíkin ainoan mustan naispoliisin Vigdisín, yhden hittilevyn ja "Pääoma raiskaa"-teoksen luojan, vallankumouksellisen ja kansallissankariksi pyrkivän Sindrin, Magnuksen ihanan immen, itseellisen ja omatoimisen galleristi Ingileifin ja ahavoituneen merikarhu-Björnin, Scotland Yardin ylikonstaapeli Sharon Piperin jne. Salamurhien suorittaja paljastuu vasta loppumetreillä hienoisena yllätyspointtina. Myös Halldór Laxnessin teoksella "Läpi harmaan kiven" on oma funktionsa kokonaisuudessa. Kirjailijan ensisuomennosta "Varjojen saartama" vuodelta 2013, en ole lukenut, mutta seuraavan mahdollisen luen kyllä. Siispä: jos ei nyt ihan kiilaa rintamaan, niin tikuntuikkausta kuitenkin kynnen alle...
Tulevana Palmusunnuntaina lähdemme Juniorimurmelitrion kanssa kierrokselle, joten huimanhilpeää temmellysviikonloppua valmistellessa ja sitä vartoillessa:
virpoin, varpoin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti