"Piisamiturkki ja muita kertomuksia", Hannu Väisänen, Otava, 2015, 286 s.,
kannen suunnittelu Anna Lehtonen, kannen kuva-aiheet Hannu Väisäsen seinävaatteesta
Les caractères.
Hannu Väisänen on oikea kulttuurin montoimilahjakkuus,eikä petä nytkään! Kiintoista kansikuva enteilee hauskasti sisällön monimuotoisuutta. Kaksitoista kertomusta maantieteelliseltä akselilta: Ranska, Karibia, Japani, Yhdysvallat ja Suomi ja tarinaa piisamiturkin sisälle piiloutuneesta äitipuolesta viilipurkkeineen, Kouvolassa parvekkeella tupruttelevasta miehestä aina bunrakuteatterin nukkemestariin. Näin laajalta alueelta kotoperäisten teemojen sijoittaminen yksien ja samojen kansien väliin ilman, että lukukokemus pirstoutuu, on haasteellista ja siinä onnistuminen jo taidonnäyte sinänsä! Teos pysyy kuitenkin tiiviisti kasassa ja langat lujasti kirjailijan hyppysissä muodostaen tyylipuhtaan lukurupeaman.
Itse katsoin parhaaksi alun ahmimisen jälkeen jakaa kertomukset muutamiin valittuihin,
niille omistettuihin lukuhetkiin ikäänkuin herkullisiksi jälkiruuiksi mainioiden aterioiden päälle. Molempien tultua nautittuiksi kelpasi sitten kaikessa rauhassa köllötellen makustella ja mutustella kokemaamansa...
Väisänen liikkuu rikaskielisesti, vaivattomasti ja varmaotteisesti aihepiiristä toiseen ja tekee sen omakohtaisella asiantuntemuksella. Paikoitellen ironisestikin ihmisyyttä havannoiden, mutta aina kunnioittaen ja vailla pienintä pahansuopuutta sekä tarkkanäköisesti tiiraillen ilman ryppyotsaisuutta.
Huh-huh; tulipa nyt kehua retosteltua kerrakseen, vaan Väisäsen iloisesti kuplivasta pidätellyn pirskahtelevasta aatoksenjuoksusta kun isosti
tykkäsin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti