"Palmikko", Anne Tyler, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2023, 254 s., suomentanut Markku Päkkilä.
"Baltimoressa asuva Anne Tyler (s. 1941) on saanut lukuisia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja ja sulattanut lämpimän älykkäällä romaaneillaan myös suomalaisten lukijoiden sydämet." (Lievelehti)
"Garrettit viettävät ensimmäisen ja viimeisen perhelomansa kesällä 1959.
Maalaukselle omistautuvalla Mercyllä on yhä vähemmän aikaa kodinhoitoon
ja aviomiehelleen Robinille. Heidän teini-ikäisillä tyttärillään,
Alicella ja Lilyllä,
ei voisi olla vähemmän yhteistä. Nuorimmainen,
David, pyrkii jo kaikin voimin irti perheen vaikutuspiiristä. Kaikesta irtipyristelystä huolimatta Garrettit eivät voi mitään sille,
että vuosikymmentenkin jälkeen heidän elämänsä ovat yhä sidoksissa
toisiinsa. Aina 2020-luvulle kurottava perhesaaga näyttää, kuinka erottamattomia ja samalla vieraita toisilleen voivat perheenjäsenet olla." (Lievelehti)
Anne Tylerin teoksista - mm. Päivällinen koti-ikävän majatalossa ja Hengitysharjoituksia - tuli nautittua 1980 - luvulta alkaen tannehtivasti ja niiden uudenoloisesta, raikkaasta otteesta majatalossa, joten aikasen utealiaana lähdin letittämään tätä uutukaista, Palmikkoa aprikoiden, josko Tylerin mukavalukuisuus ja omaleimainen tenho vielä purisivat.
- "Minusta tuntuu, että maalaisin mieluummin sisätiloja kuin ulkomaailmaa", Mercy sanoi Alicelle. "Ajattelin, että hmm, kun kerran ollaan lomalla,
minä laajennan aihepiiriäni, mutta tuolla metsässä tunsin itseni yhtäkkiä niin pieneksi. Oli kuin olisin leijunut avaruudessa."
"Minäkin pidän eniten mökkiä esittävistä tauluista", Alice sanoi.
Yhtäkkiä Alicen mieleen iski outo tunne, että hänestä oli tullut vanhempi kuin äidistään - hänen omissa maailmoissaan ajelehtivasta nirsosta äidistään.
Ikävä kyllä totuus oli, ettei Alice pitänyt äidin maalauksista yhtään, mutta hän ei aikonut suurin surminkaan olla niin epäystävällinen, että sanoisi sen ääneen."
Mercy & Alice: - "Sinä et muuta ikinä mieltäsi minusta. Minä olen ikuinen ongelmalapsi. Collegen keskeyttäjä, uskoton vaimo, kodinrikkoja ja yksinhuoltajaäiti. Sinä et voi myöntää, että ihminen voi muuttua.
Minä olen kolmekymmentäkahdeksanvuotias! Hoidan kokonaista kauppa! Minulla on onnellinen avioliitto ja poika, joka kuuluu koulunsa parhaimmistoon!"
Tässä on kyseessä lämpimällä ja ymmärtäväisellä otteella perhedynamiikkaan pureutuva teos: kuinka me itse vanhempina itse ratkaisemme asioita ja määritämme suhtautumistamme omiin vanhempiimme ja sisaruksiimme sekä sukulaisiimme, parina toinen toisiimme, sitten ensin lapsiimme ja heidän tekemiinsä nuoruus- ja aikuisiän ratkaisuihin?
Entäpä, kun kuvioon astuvat mukaan lapsenlapset ja bonussellaiset, jotka sekoittavat pakkaa? Puhummeko mietityttäviä asioita auki vai vaikenemmeko kärvistellen hyväksyen tapahtuneet? Jos, kuten tässä perheen äiti Mercy muuttaa pois yhteisestä kodista ateljeehensa taidetta tekemään, mutta vanhemmat eivät silti eroa, niin kuinka ja josko informoimme jälkikasvuamme uudesta tilanteesta?
- Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Leo Tolstoi, Anna Karenina.
Palmikkoa punoi & rusetilla rutisti:
Olen lukenut Tylerin Jää hyvästi ja ehkä jonkun muunkin kirjan. Hengitysharjoituksia odottaa kirjahyllyssä lukuhetkeään. Pidin kovasti hänen tyylistään kertoa surusta.
VastaaPoistaKiitos Mai! Tykerilla on tosiaan leppoisa ja positiivisesti kotoisa tyyli tarkkailla elämää ja pukea näkemänsä sanoiksi.
PoistaLöysin myös Tylerin 80-luvulla ja aina oli pakko hakea uusin kirja Akateemisesta englanninkielisenä, kun en jaksanut odottaa suomentamista. Kerrassaan viehättävä kirjailija, saa arkisetkin asiat näyttämään oudoilta.
VastaaPoistaOivasti kiteytät Tylerin tyylin! Tämän tyyppisellä kirjallisuudella on ihan oma paikkansa lukemistossa.
PoistaKommentistasi kiitos ja mainiota viikonjatketta Sinulle!
Monesti on niin että perhe on pahin ja paras yhtäaikaa.
VastaaPoistaHyppäsin tänne katsomaan oliko kyseessä palmikointia opettava teos, mutta eipä ollutkaan 😀 Taisi olla WSOY joka on niitä pari julkaissut. 🎀
Kiitos Rita A, toteamuksesi pitää kutinsa! Kyllä niitä palmikointikirjojakin on, sillä aikanaan näin yhden sellaisen tuskastuneen Kuopuksen kädessä, kun hän isänä teki erilaisia lettejä tyttötrionsa hiuksiin:)
PoistaNo tämä alkoi nyt kyllä kiinnostaa. Olen välillä bongaillut Palmikkoa sieltä täältä ja kiinnittänyt huomiota sen nimeen. Taidanpa lisätä lukulistalleni!
VastaaPoistaKiitos Jonna, kannattaa antaa Palmikolle mahdollisuus!
PoistaTyleria on suomennettu hyvin ja olen noteerannut kirjailijan, enää puuttu jonkun opuksen lukeminen 😀
VastaaPoistaKiitos Jokke ja eihän tuo sitten enää kaukaa hae:)
PoistaEhdit taas ensin - luin tämän just mutten ole ehtinyt postailla. En uskalla lukea juttuasi vielä siis tarkemmin. Ihana kirja kyllä!
VastaaPoistaKiitos Arja, jäänpä mielenkiinnolla odottelemaan avaustasi!
PoistaKas hävisikö kommenttini jonnekin. Eipä minulla muuta kuin että tuttu kirjailijanimi mutta lukematta on jäänyt. Kiva että on tullut uusi suomennos!
VastaaPoistaKiitos Anki! Viime aikoina on kommenteilla ollut tapana aina joskus kadota ulkoavaruuteen olen pannut merkille omienikin kohdalla, pirskatti sanon minä.
PoistaTämä uusin on ihan mukavaa, taattua Tayloria:).
Minäkin olen joskus aikoja sitten lukenut jokusen (ehkä vain yhden, en ole varma) Tylerin kirjan. Jostain syystä muistan kirjan kannen värisävyt, mutta itse tarinasta en enää mitään. En edes muista pidinkö siitä :D
VastaaPoistaKiitos Elegia! On mielenkiintoista, minkälaisen muistijäljen lukemamme kirjat meihin jättävät.
PoistaJoistakin tosiaan iskeytyy mieleen kansi väreineen tai/ja kuvineen, joku kerronnan henkilöhahmo, yksittäinen kohtaus tai pidin/en pitänyt tunne.
Samoin aika usein osuu oikeaan lukenut/en lukenut arvuuttelu, jos teos on vanhempaa tuotantoa ja useimmiten tuo tunne osuu oikeaan, mikä sekin on aika erikoista:)
Juu, joskus kirjoista voi jäädä mitä ihmeellisempiä muistijälkiä ja ihan yksittäisiäkin asioita/kohtauksia. Oli pakko etsiä netistä se lukemani Tylerin kirja, koska jäi niin häiritsemään. Kyseessä on Oikukas planeetta – tunnistin heti sen kannesta! Takakannen kuvaus ei kauheasti soita kelloja, mutta luulen että jos alkaisin lukea kys. kirjaa, niin muistikuvia varmasti alkaisi tipahdella mieleen. :P
PoistaPuhutaan selektiivisestä muistista ja tässä aika kiintoisa linkki: https://mielenihmeet.fi/valikoiva-muisti-miksi-me-muistamme-toiset-asiat-ja-toisia-emme/
PoistaKoitin palauttaa mieleeni mitä olen lukenut Tylerilta. Parista kolmesta olen näemmä kirjoittanut ja muistan erityisellä lämmöllä romaanin Pyhimys sattuman oikusta. Se on hyvin valoisa kirja.
VastaaPoistaPerhedynamiikka tosiaan elää koko ajan, kun perheenjäsenet vanhenevat. Lapsista tulee ensin itsekseen pärjääviä ja sitten vanhempiaan vahvempia. Isovanhemmuuskin on asia, johon pitää oppia. Myös se, ketkä ovat läheisiä kulloinkin saattaa vaihdella.
Tämä kirja alkoi kiinnostaa. Ja ei kun kirjaston sivuille tutkailemaan.
Pitää paikkansa. keskinäiset roolit ja vahvuudet vaihtelevat aikojen vieriessä, mutta on onnellista, että aina vaikeuksien tai vastoinkäymisten jotakuta koetellessa, perhe ns. vetää liinat kiinni ja mennään kaikki yhden puolesta.
PoistaIsovanhemmuus, joka ei ole itsestään selvää nykyaikoina, on mielestäni ylimääräinen bonus elämässä.
Kommentistasi kiitos ja mainiota loppuviikkoa Sinulle!
Pidän valtavasti Tylerin tuotannosta. Palmikonkin aion ehdottomasti jossain vaiheessa lukea, kunhan joskus kirjan käsiini saan.
VastaaPoistaKiitos Katja! Tylerilla on kevyesti kulkeva ja tarkkaileva sekä peruspositiivinen kirjoitustyyli, joka harvinaisuudessaan osuu ja uppoaa:)
PoistaKiva kun kirjoitit tästä! Mietin tässä juuri muutama kuukausi sitten, kuka se kirjailija oli jonka kirjoja luin 1990-luvulla ja joista pidin, mutten millään saanut Anne Tylerin nimeä mieleeni. Hauskaa, että hän julkaisee vieläkin kirjoja, ja näemmä edelleen hyviä.
VastaaPoistaKiitos Ariel ja mukavaa, että löysit Tylerin uudelleen!
PoistaTyler jatkaa varmalla otteellaan ja kyllä vaan tämän palmikon punonnan seurassa lukija viihtyy.