sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Pauliina Vanhatalo: "Vastuulliset"

 

"Vastuulliset", Pauliina Vanhatalo, Tammi, 2022, 252 s., päällys Eevaliina Rusanen.

"Pauliina Vanhatalo (s.1979) on raahelainen kirjailija, joka on julkaissut paitsi useita kiitettyjä romaaneja myös omaelämänkerrallisia teoksia ja lasten kuvakirjan. Kirjailijanimellä Veera Vaahtera häneltä on julkaistu hyväntuulisia chick lit -romaaneja." (Lievelehti) 

 

                                                        ©Maiju Pohjanheimo

 
"On kesä. Lennin perhe muuttaa pohjoiseen tehdaskaupunkiin, taloon, 
jonka synkän historian kaikki tuntevat. Viereisellä tontilla seisoo autiotalo. 
Sinne on asettunut asumaan Pasi, joka on jättänyt entisen elämänsä pitääkseen silmällä naapuritonttia.
Toisella puolen kaupunkia Niina vuokraa asunnon korkealta tornitalosta.
Siellä hän tuntee olevansa pitkästä aikaa suojassa, niin omalta lapseltaan kuin vieraaksi muuttuneelta elämältään." (Takakansi)
 

 
 
Vanhatalo oli itselle upouusi tuttavuus, minkä lisäksi lukemaan houkuttelivat teoksen nimi "Vastuulliset", joita toivoisi ihmiskunnassa olevan enemmälti sekä valintaa tuki Eveliina Rusasen herkkä ja seesteinen kansi. Siispä vaihteeksi kotimaisen kirjallisuuden myötä mars matkaan kuolleen perheen talolle:

- Tiiättekö te mitä teijän kotona on tapahtunut? Lenni kääntyi ääntä kohti. 
Uuden kodin portilla seisoi farkkutakkiin ja mustiin housuihin pukeutunut tyttö koulureppu selässään. Tyttö vaikutti Lennin ikäiseltä, tuijotti silmiin ja kiskoi housuja ylöspäin. Pappa kutsui sen muotoisia lapsia pulleroiksi, mutta äiti korjasi aina, ettei ihmisten kehoja ollut tapana kommentoida ja että jokainen sai olla sellainen kuin oli.

Isä:  - murahti eikä katsonut Lenniin päin. Lenniä ärsytti. Aikuiset toistelivat aina, että kohta helpottaa, ihan pian palataan normaaliin elämään, muttei siihen koskaan kuitenkaan palattu..
 
Äiti:  - He kuulivat oven takaa äidin kiihtyneen ääneen. Ymmärrän että vuosi on ollut sulle rankka, mutta sä et voi purkaa sitä meihin, äiti sanoi. - Jos et pääse omin avuin eteenpäin, täytyy mennä terapiaan tai jotain.
Isä nauroi rumasti. - Se tästä nyt vielä puuttuis, hän sanoi. - Mä teen kaiken teidän eteen. Jätän tutut kuviot, muutan minne sä haluat, mutta riittäkö se. Ei. 

Pasi:   - Autiotalon tuntumassa Pasin olo keveni kuin sydämen ympärille puristunut koura olisi löysännyt hiukan otettaan. Pasi oli käynyt kaupassa ja huoltoasemalla, jonka vessassa hän oli hoitanut tarpeensa ja peseytynyt. 
Reppu oli täynnä ruokaa ja juomaa, ne riittäisivät kai viikoksi. Tarkistettuaan ettei kukaan ollut näkemässä Pasi sujahti portista autiotalon pihaan, ajatteli suoriutuneensa jälleen yhdestä päivästä mutta kuuli sitten koiran haukkuvan. Poika oli siis palannut.

Hyvin avaavaa erilaisten ihmisten ja perhekokoonpanojen sekä elämäntapojen ja valintojen sekä niiden seuraamusten kuvausta. Kertomusta normaalielämästä, mitä nyt sitten sillä itse kukin meistä tarkoittaakaan, sen iloista ja suruista, huolista ja onnistumisista ja ihmisten välisistä  kiemuraisista suhteista.  
 
Aikuiset kipuilevat omien ratkaisujensa ja elämisensä koukeroissa, mutta lasten leikeissä ja ilossa on jotain hyvin ikiaikaista. Nuorilla puolestaan  on omat kasvukipunsa ja häröilynsä tässä tapauksessa huumeongelmineen, joiden rahoittamiseen tarvittavat Valon esiintulevat markkinointimiehen kyvyt, 
jotka toisissa olosuhteissa voisivat poikia hyvää menestystäkin,  menevät ihan hukkaan. 
 
Niina  -  oli tehnyt naiselle (terapeutille) mieliksi ja suostunut monenlaisiin uudelleenmäärittelyihin. He olivat esimerkiksi päässeet yhteisymmärrykseen siitä, ettei hyvä elämä sellaisena kuin Niinan kannatti sitä tavoitella edellyttänyt Valon vapautumista huumeriippuvuudestaan, Sen sijaan Niinan tuli ottaa pieniä mutta määrätietoisia askelia kohti "oman näköistä ja turhasta murehtimisesta vapaata elämää, joka kannattelisi häntä, mitä tahansa valintoja Valo tekisikin.
 
Sujuvasti kirjoitettu ja kulkeva otos ja läpileikkaus elävästä elämästä. 
Teoksessa tulee kauniisti esille huolenpito ja sen välittämisen tarve. Sen sanoma jättää ehkä tilkan yllättäenkin kodikkaan lukujäljen, vahvan ajatuksen siitä, että huominen tulee ja hyvä niin...

Kukin meistä taaplaa omalla tyylillään kantaen elämän repussaan erilaisia taakkoja ja ilon aiheita perustarpeenaan kuitenkin aina selviytyä eteenpäin.

Sen pituinen se:

12 kommenttia:

  1. Vanhatalo toi hienosti esille sen, että jokaisella huumeiden käyttäjällä on omat läheiset ja omat vanhemmat. Samoin sen, että päihteitten käyttäjä voi olla lähtöisin myös ns. paremmista piireistä. Jotenkin vaikutti siltä, että taustalla voisi olla jonkin läheisen ihmisen päihteitten käyttö, sillä niiden käyttö oli niin vakuuttavasti kirjoitettu.
    Sateista sunnuntaita Turusta ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Vanhatalo on taitava perhedymaniikan kuvaaja ja saattaa hyvinkin olla mahdollista.
      Sateen ropinasta huolimatta sujuvaista alkanutta viikkoa Sinulle:)

      Poista
  2. Vanhatalo on minulle uusi tuttavuus. Nyt kun luin arviosi, kiitos siitä, voisin hyvinkin tutustua. Pitänee tutkia olisiko jo e-kirjana lainattavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara! Vähän aprikoiden itsekin tähän tartuin, kun eivät nuo ns. perhehelvetit ja solmuun menneet ihmissuhteet saati huumehäröilyt lukemistona kiinnosta, mutta Vanhatalo ei sorru revittelyihin eikä myöskään siirappisuuteen, vaan teos on hyvin balanssissa ja siitä jäi mukava, "koitoisa" lukukokemus:)

      Poista
  3. Minäkin voisin lukea tämän. Huumeriippuvaisia ei oikeastaan kuvata kirjoissa juurikaan. Korkeintaan dekkareissa taustahahmoina, jos kirjan aiheena ovat huumerikokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki! Tässä teoksessa nuo Valon häröilyt liittyvät saumattomasti yhtenä osasena kerrontaan, joten balanssi säilyy ja asia tulee lukijalle selvästi kuvatuksi.

      Poista
  4. Nämä huumejutut ovat kyllä aika ankeita, vaikka en tätä ole lukenutkaan. Vanhemmille se on hirveä taakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Huumejutut ovat surullinen tarina hukkaan heitetystä elämästä.

      Taakka on oikea sana kuvaamaan huumenuoren vanhempien osaa ja on erittäin vaikeaa olla ystävänä tukemassa huumenuoren vanhempaa, joka koittaa löytää selityksiä tilanteelle eikä mahdollisesta kuolemasta selviä koskaan. Harvoin olen tuntenut itseni niin avuttomaksi ja kömpelöksi kuin ko. tilanteessa...

      Poista
  5. Luin kerran yhden chick lit Veera Vaahteran ja huomasin tykkääväni. Sujuvasti kulkee vähän painavampikin kuvaus ihmisten elämistä näemmä. Teoilla on seurauksia... sen kun selkeästi tajuaisi niin voisi jäädä moni hölmöys kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A ja älä muuta sano!
      Vanhatalolla on yhä harvinaisemmaksi käyvä taito kirjoittaa mukavalukuista tekstiä ilman tarvetta turhaan revitellä tai pyrkiä huomiohakuisuuteen. Tervetullutta vaihtelua tarjontaa, turhia revittelyjä:)

      Poista
  6. Enpä ole minäkään Vanhatalolta mitään lukenut, vaikka kirjailijan nimi on tuttu. Tämä alkoi kiinnostaa eli kenties ensi vuoden lukemistoon voisi laitella. Tosin nytkin kirjastossa pää tyhjeni ja lainailin mitä sattuu, kun ei ollut kirjalistaa mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä: sarjasta: se, mikä ei ole takanapäin voi olla edessäpäin:)
      Listat ovat elämää helpottava asia, mutta kuten toteat, kun erilaisiin sellaisiin on itsensä totuttanut ja eivät olekaan mukana niin...

      Kommentistasi kiitos ja vrkistävää loman jatketta Sinulle!

      Poista