Hannu-Pekka Björkman: "Metsä ei kuule neuvojani - Kirjoituksia" - ex Libris...

"Metsä ei kuule neuvojani - Kirjoituksia", Hannu-Pekka Björkman, Kirjapaja, 2022, 204 s., graafinen ilme Satu Kontinen.

"Hannu-Pekka Björkman  on palkittu ja suosittu näyttelijä, kolumnisti ja kirjailija. Hän toimi näyttelijäntyön professorina Teatterikorkeakoulussa 2013–18. Björkman on kirjoittanut mm. teokset  Välähdyksiä peilissä (2014),

Kadonneet askeleet – Matkoja aikaan ja taiteeseen (2011) ja Valkoista valoa (2007."

 

                                                           ©Laura Malmivaara
 

"Vaellamme vieraisiin maisemiin, etsimme yhteyttä luontoon, haemme taiteesta vastausta siihen, mitä ja miksi olemme. Ehkä juuri kaipuumme pitää meidät hengissä. Mitä olisikaan elämämme ilman sitä, salaisuutta?

Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa herkkävireisesti ihmisenä olemisesta ja pyrkimyksistämme kurottautua kohti merkitystä. Metsä ei kuule neuvojani on matka tunnetun taiteilijan mielenmaisemaan, muistoihin, aikaan ja taiteen kosketukseen." (Takakansi)

 

Björkman on näyttelijänä tuttu ja taattu, mutta kirjailijana hän oli tähän asti  lukuunottamatta yhdessä Nina Honkasen kanssa toimittamaansa teosta Pakopiste (2021) minulle tuntematon, joten uteliain mielin heittäydyin lukusille.

Teos on neliosainen ja kukin osa on jaettu lukemaan houkuttelevasti nimettyihin lyhyisiin aihekokonaisuuksiin. Ote nimikkoluvusta:

 

-   Tunnen selvästi, että olen lähestymässä uutta tuntematonta seutua. 

Olen siellä jo fyysisesti, mutta henki on vielä matkalla. Yhden asian olen täällä jo oppinut. Metsä ei kuule neuvojani. Minun on kuultava metsän neuvot.

 

 

Hajanaisia poimintoja: 

Valokuvat:  - ovat tunteidemme rakennusainetta ja muistojemme kiinnekohtia. 

 

Taiteilijaksi kasvamisesta:  -   Mutta, jotta sellaiseksi taiteilijaksi voisi kasvaa, 

pitää olosuhteiden olla suotuisat. Ei välttämättä helpot vaan tarpeeksi vaihtelevat,

että persoona kehittyy. Silloin voi saavuttaa ymmärryksen siitä, että multa ja asvaltti tuoksuvat ja tuntuvat erilaisilta. Että puun voi halkaista sekä pakkanen että kirves. Että kesä on lyhyt ja elettäväksi tarkoitettu. Että ihminen on arvokas kuin myös leppäkerttu ja että sen tuntee todeksi. Että sielu tarvitsee enemmän tilaa kuin ruumis. 

Suru & ilo:  - Sitten tuli rakkaus. Se muutti kaiken. Aluksi ilo oli läsnä koko ajan. Pakahdutti jatkuvalla huomiollaan. Jossakin vaiheessa ajattelin, ettei se ikinä poistu luotamme. Että se jää asumaan kanssamme. Että olemme sen oikea koti. Mutta kutsuttuna tai ei, se toinen muutti luoksemme asumaan. Suru.  

Mutta rakkaudesta en nyt kirjoita. En mene siihen. Aika ei riitä. Ei riitä paperi, ei muste. Ei ihmisikä. Totean vain, että suru ja ilo ovat rakkauden kanssa jotenkin liitossa... kai? Että on olemassa  arvoitus, jota surun ja ilon kanssa voi yhdessä ratkoa. Rakkaus, Siinä on seitsemän kirjainta. Siitä on hyvä aloittaa. 

Asetelmamaalaus:  -  sen saksankielinen nimi  Stilleben, hiljaiselo, onkin osuvampi ja kuvaavampi kuin suomenkielinen vastineensa. Esineen, lasin, hiljaisuus tai hedelmän appelsiinin olemus pöydällä on yhtä ajan kanssa. 

Ne ovat olemassa maalauksessa ainutkertaisina, itsessään täydellisinä muotoina. 

Ehkäpä asetelmamaalauksen opetus omalle ajallemme on kyky nähdä luonnon kauneus yksinkertaisilta tuntuvissa asioissa. 

 

Björkmanin teksti on eloisaa ja lyhyet lauseet toimivat hyvin. Laaja-alaista luonnon, filosofian, uskon ja taiteen maailmassa liikkuvaa,  valoisaa ja balanssissa olevaa pohdiskelua elämämme kirjosta. Teos, josta jäi myönteinen ja positiivinen lukujälki.  Kirjailijan jutusteleva ja ajatuksia virittelevä, valoisa tyyli ottaa vaivihkaa myös lukijansa mukaan kiintoisaan dialogiin, mikä on osoitus Björkmanin herkästä otteesta pukea ajatuksiaan sanoiksi.

Ajankulusta:  -  Miten nopeasti aika kuluu. Sitä ei lapsena ja nuorena suostunut uskomaan. Vanhojen höpinää. Mutta nyt aikuisena, kun vuosi on silmänräpäys ja omat lapaset tuntuvat kasvavan liian nopeasti, alan ymmärtää. Mutta nuorena kaikki on ikuista, ystävyys, rakkaus, elämäkin...

Iloinen yllätys ja tyylipuhdas kokonaisuus,  lukunautinto, josta jäi lukijalle hyvän mielen hyrinää ja sopivasti ajatuksia makusteltaviksi. 

- Metsä ei kuule neuvojani on teoksen nimi.  Entä, onko minulle ja meillä ihmisillä, telluksen tallaajilla puolestamme herkkäkorvaisuutta ja malttia pysähtyä kuulemaan sen neuvot??

Lukemaansa  uppoutuneena & mieltyneenä fundeeraileepi: