Aino Krohn: "Mustarastas on minunkin nimeni" - Ex Libris...

"Mustarastas on minunkin nimeni", Aino Krohn, Basam Books, 2022, 75 s. 

kannen kuva: Hannu Hyrske.

"Esikoisrunoilija ja mainonnan suunnittelija Aino Krohn voitti YLE:n ja 

Suomen Luonnon Päivän säätiön luontorunokilpailun 2020." (Takakansi)

 

                                            ©Esko Tuominen/Hämeen Sanomat

 

"Runoja luopumisen kipeydestä ja kauneudesta. Mitä on muistaminen, unohtaminen ja aika?
Esikoiskokoelman näkökulma avautuu äitien, esiäitien ja vielä syntymättömien synnyttäjien ketjuun: miten emoluutio meitä muokkaa, minuus uusiutuu ja alitajunta unien kautta kantaa läpi vaikeidenkin vaiheiden. " (Takakansi)

 

 

Mustarastas , tuo Uudenmaan maakuntalintu,  on  kaunis ja eloisa lintu, 

jonka puuhailuja on mukava tarkkailla. Osa niistä talvehtii meilläkin ja on mukava seurata niiden mustankiiltävää hyppelyä ojanvarsilla juomasiltaan, kuikuilemassa kuusiaidoista ja valkoisella hangella pyrähtelemässä. Ja voi sitä aikaa, kun mustarastaan huilu soi, sillä silloin tietää kevään koittaneen:)

Teos on seitsenosainen, ja kukin runo on eläväisesti sisältöä kuvaten nimetty. Muutamia  otteita::  

Kun unelmat eivät muutu yhteisiksi

itke itsesi kuiviin, uskoudu untuvatyynylle

salli lakanan lohduttaa, unen tulla

        ja aamun koittaa. 

 

Anna itsellesi anteeksi, älä kanna kaunaa.

        Ota pitkä suihku.

Vesi ja viemäri tekevät yhdessä enemmän

kuin yksikään tuomari,

ja yleensä

        elämä voittaa.

 

Kun on rakastanut ja vihannut riittävästi

Syksy heittelee pihatien täyteen kultaa

emmekä me tänään ole samoja kuin eilen.

Josta tuhlataan

    tämä väliaikanen valuutta?

        Pidetään juhlat!

 

 

Ei niin paljon pahaa, etteikö jotain hyvääkin näin silmien vaatiessa yhä enemmän  kontrolleja ja lukuisampia eri tarkoituksiin olevia laseja, (jotka aina ovat väärässä paikassa/hukassa) perspektiivin ottaminen kannattaa:

 

Näillä silmillä 

ei näe enää hyvin

lähelle.

On otettava etäisyyttä

ihmisiin, asioihin, ajatuksiinsa,

katsottava kauempaa

metsän reunaa, kaislikkoa,

vuodenaikaa, joka vaihtuu

muuttuu ja katoaa.

Minussa on muistitilaa
poutapilvipalvelu miljoonat kumpuilevat
kerrostiedostot matalan rintamat
rankkasateet tulvien anarkia
ajattelun luolastoissa loputon solina. 

 

Ajankohtaisuuttakaan ei ole unohdettu niin paljon kuin toivoisikin, 

että kulauttaminen järjestystä ja tasapainoa maailmantilaan mukanaan toisi:

 

Ei ole sellaista selkeyttää

jonka voisin vangita kapseliin

sulkea purkkiin nielaista

kulauttaa vettä päälle

että maailma paranisi

kaaos katoaisi

            herhiläiset häipyisivät amppeleista

            häiriköt linjoilta

    huonot uutiset eetteristä

     perhoset vatsasta.

 

 

Herkkää, havainnoivaa, elämää ymmärtäväistä ja pilkesilmäistäkin runoilua,

joka istui kuin hanska miinusaamuiseen keliin, jolloin tuntui juuri siltä, miltä Hannu Hyrskeen onnistunut ja koominen  kansi näytti:) Antoisaa luettavaa!

 

Nyt olemme myöhäissyksyssä/ talven taitteessa, mutta siitä lähdetän,

että Lassi Nummen sanoin: "Keväällä, kun mustarastas taas laulaa, mikään ei ole keneltäkään pois." 

 

Lisääntyvästi lämmintä ylle ja reippaasti sukeltakaamme juhlia unohtamatta alkavan talven lävitse kohti uutta ja yhä tervetulleempaa kevättä kohden. Sovittu?

 

Mustarastaan & emoluution  nimissä: