Pierre Lemaitre: "Kyykäärme / Le serpenti majuscule" - ex Libris...

"Kyykäärme", Pierre Lemaitre, Minerva Kustannus Oy, 2022, 286 s., 

suomentanut Kaila Holma.

Pierre Lemaitre (s.1956)  on yksi Ranskan suosituimpia kirjailijoita, jonka romaaneja on myyty yli 20 maahan. Lemaitrelta on aiemmin julkaistu suomeksi rikosromaanit Alex, Camille, Iréne, Rosie, Silmukka, Verihäät ja Petoksen hinta. Hän on saanut peräti kolme kertaa International Dagger -palkinnon ja vuonna 2017 Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan. (Lievelehti)

 

                                                     ©Roberto Frankenberg

 

"Mathilde Perrin on 63-vuotias leskirouva – ja palkkamurhaaja.

 Kolmekymmentä vuotta hän on kylmähermoisesti toteuttanut salaisin koodein saamiaan toimintakäskyjä. Johtolankoja jättämättä ja epäilyksiä herättämättä.      Viime aikoina Mathilden toiminta on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin ammattimaista. Hän sekoittaa ohjeet, unohtaa hävittää murha-aseen, tappaa väärän henkilön…

Väärinkäsitykset, virheet ja epäonnistumiset herättävät huolta Mathilden toimeksiantajissa. Pitäisikö hänestä hankkiutua eroon ennen kuin on liian myöhäistä?" (Takakansi)

 

Yhdeksän aiemmin luettua Lemaitrea  postattuina ja näistä viimeisin

Tuhon lapset  (2020) kertonee omaa kieltään suhteestani tähän kirjailijaan.  

 

Suurella mielenkiinnolla lähdinkin ottamaan selvää tämän vastarintaliiketaustaisen, pyyleväksi kuvatun, ei enää tytönhupakon,  Paukkurauta-Mathilden, jolla useimmiten tehtävää suorittaessaan oli lempiaseensa Desert Eagle kätösissään, ja joka oli ketterä kuin apinanleipäpuu aikaansaannoksista sekä joka on koiranomistaja, vaikka hänen kasvatusmetodeistaan voi olla vain montaa mieltä ynnä hänen kiemuraisesta suhteestaan esimieheensä Henri Latourelleen, jonka mukaan Matrhilde oli aave ja innoittaja, muusa ja onnenkalu, jumalatar ja demoni. Ja minulle ensimmäinen dekkarikirjallisuudessa vastaan tullut naispuolinen palkkatappaja!

 

-  Kuluneen toukokuun ja onnettoman Quentin-tapauksen jälkeen  

Henri Latournelle on ollut huolissaan Mathildesta. Hän ei ole soittanut naiselle uudestaan eikä muutenkaan kuullut mitään. Siinä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta nyt hän potee huolta. Ohjeiden mukaan yhteydenpitoa tulee välttää, ja yhteydenotto olisi huomattava poikkeus protokollasta. 

Mutta pimennossa ole arveluttaa. Onko naisella kenties jokin hätänä? Jotain mikä vaikeuttaa työntekoa? Se ei edes ole ainoa huolenaihe, onhan Henri huolissaan naisesta muutenkin...

 

-  Henri löytää myös väärään paikkaan joutuneen haalistuneen valokuvan,

 joka esittää Mathildea kuviokuosisessa mekossa. Hän katsoo kuvan kääntöpuolelle: 1943. Nainen poseeraa  Citroën Traction Avantin vieressä. 

Henri katselee kuvan nuorta naista tarkkaan ja aistii nyt selvemmin kuin koskaan tämän kauneudesta johtuneen seksuaalisen viehätysvoiman ja synnynnäisen julmuuden ihmeellisen lumon. Juuri siitä paradoksista syntyy se vetovoima, 

jota vastaan Henri on ollut aseeton.

Ja aseeton olin minäkin lukijana mieluusti tämän kyykäärmeen, -joka muuten on ihan veikeä eläin, kunhan siihen pitää kunnioittavan hajuraon -   kiemurtelun edessä. Lemaitre näyttää jälleen kerran kykynsä ja kyntensä laaja-alaisen kerronnan mestarina.

Alkusanat:   -  Rikosromaanien juonet tapaavat usein olla kehämäisiä: kerronta muodostaa silmukoita itsensä kanssa. Siksi minusta tuntui tavallaan johdonmukaiselta, että viimeisin minulta julkaistava rikosromaani on samalla ensimmäinen, jonka (1985) olen kirjoittanut.

Lemaitren toteaa lisäksi, että alkuperäisteoksen puutteet korjatakseen hänen olisi pitänyt kirjoittaa koko kirja uudelleen ja että hänestä oli kuitenkin rehellisempää antaa kirja lukijoilleen suunnilleen sellaisena kuin se oli kirjoitettu.

Tämä valinta kannatti, sillä kaikesta Mathilden tarmokkaasta ja lopuksi vähän kohdevalinnan repsuamisesta huolimatta tai ehkä juuri jälkimmäisen vuoksi  sekä Mathilden ja Henrin pitkän yhteisen taipaleen vivahteikkaasta kuvaamisesta johtuen, lukijana uppoudun täysin ja vaivatta teoksen antiin.  Välillä ei tiennyt itkeä vai nauraa, joten päätin vain nauttia matkasta Lemaitren kyydissä. Herkullinen ja humoreskeja sävyjä estoitta viljelevä rikosromaani, jonka kruunaa odottamaton loppu:)

Miksi kyykäärme? Gérard Aubert: Le Differend:

NAAPURIN NAINEN:  - Taitaa olla juoppo tuo akka. Näitkö miten sen huuli nyki?

NAAPURIN MIES: -  Hätkähti koko nainen. Taitaa olla pirulla sormensa pelissä.

Sillä on varmaan kyykäärmeitä päässä.

 

Kyykäärmeen luikertelua on tarkkailtu mm.  myös blogeissa: Kirja vieköön! ja Kulttuuri kukoistaa. Minkälaisin johtopäätöksin, selviää vahvennoksia klikkaamalla:)

 

C'est la vie: