Jukka Pakkanen: "Tule syyskuu! Helsinki - Bergamo 2020" - ex Libris...

  "Tule syyskuu! Helsinki - Bergamo 2020", Jukka Pakkanen, Aviador Kustannus, 2021, 117 s.

"Jukka Pakkasen   (s.1942) uutuusteos on tekijänsä 17. romaani. Lisäksi hän on julkaissut kahdeksan novellikokoelmaa sekä omaelämänkerran, näytelmiä ja kuunnelmia." (Takakansi)

 

                                                                 ©Lehtikuva
 

"Pandemia riehuu Italiassa. Suomalainen toimittaja Johan kantaa huolta vanhasta ystävästään, johon hän ei ole ollut yhteydessä aikoihin. Gianni kertoo vastauskirjeessään heidän yhteisen ystävänsä kuolleen. Surumielisissä, elämän syviä kysymyksiä pohtivissa kirjeissään ystävykset palaavat yhteisiin muistoihin: jalkapallo-otteluihin ja hienoihin keskusteluihin Bergamon illassa kauan sitten.

Johan haaveilee tulevaisuuteen sijoittuvasta romaanista, kirjoittaakin sitä katkelmittain. Leskeksi jääneenä hän potee yksinäisyyttä, ja hänelle riittää yksinkertainen liikunta ja kirjoittaminen sekä minimimäärä ihmiskontakteja." (Takakansi)

 

 

 

Tähän teokseen tarttumiseen oli kaksi hyvää syytä: aiemmat Pakkasen parissa vietetyt kiinnostavat hetket:  Helsingin tuulia, Stadin valoja (2016) ja 

Ystäväni Martin (2020) sekä vinkeä yhteensattuma Bergamosta ja kirjeystävästä. Minulla oli sellainen, alunperin Tätini ja Äitini Suomessakin vieraillut ystävä parisenkymmentä vuotta, Italo nimeltään alkaen siitä, kun englanninkieli taipui teksteiksi lukiossa ja päättyen yli 20. vuoden jälkeen hänen kuolemaansa. Bergamon kauneutta tuli ihailtua tämän perehtyneen oppaan johdolla 1969 ajetulla Euroopan turneella...

 

-  Syntyneet aine ja aika, Aurinko ja Maa, kehittynyt elämän kirja.

Kädellinen nisäkäs kesyttänyt tulen, luonut jumalat, alkanut laulaa ja kirjoittaa, valloittanut maan ja veden. 

    Muuan virus saanut tilaisuutensa.

 

 

Kuten Pakkanen toteaa: ne muistot... Ne, joita kukaan ei ota meiltä pois, kantavat ja ovat osoittautuneet ensiarvoisen tärkeäksi, aarrearkuksi kuluneen runsaan vuoden aikana, uusia mainittavia kun ei juuri ole syntynyt tallennettaviksi...

Joten annetaan romaaninsa luomistuskissa kamppailevalle Johanille ja lukkitutkimustensa parissa ahertavalle Giannille, kirjeystäville suun- eli kynänvuoro:

-  Toisinaan suggeroin itseni valveen ja unen hauraalle rajalle, mielessäni alkaa soida syysunelmia. Niin ehkä tapahtuu aikanaan olemattomuuden lähestyessä.

Ajauduinpa pitkälle omissa asioissani. Tällaisen aikana mieli herkistyy muistamaan, antautumaan jollekin mikä on ollut kätkettynä.

Oletko huomannut saman itsessäsi? Ikään kuin puhdistut sellaisesta mistä on tullut elämisen rutiinia, samanlaisina toisiaan seuraavia hetkiä joissa ikään kuin olet vain osallisena. Nyt elät niitä kuin lapsi elää, uusina ja puhtaina.

 

-   Oletko tullut ajatelleeksi ajan suhteellisuutta, sitä miten menneisyytensä mieltää. Ajattelen omia ikävuosiani kymmenestä kahteenkymmeneen. 

Murrosikä. Ensimmäinen tyttösuhde. Ylioppilaaksi tulo. Sotaväki. 

Opiskelun aloittaminen. Täyteläisempää kuin puoli vuosisataa sen jälkeen. Muistan hetkiä kun olin kymmenvuotias. En muista mitä tein toissapäivänä.

Oma menneisyys on arvokkainta mitä ihmisellä on, se on vain hänen. 

Vain hän voi kulkea siellä, ja viimeisellä hetkellä saada sen takaisin.

 

-  Nyt vaikeina aikoina muistin kuori ratkeilee ja päästää lävitseen nuoruuden ja lapsuuden hetkiä, mieli terapoi itseään.

-   Luin äsken lehdestä, että pandemian toinen aalto saattaa jäädä tulematta. Miten hyvänsä, kesän myötä Suomi avautuu.

Kevään aikana kävimme itsessämme, kohtasimme jonkun jonka olimme unohtaneet. Odotamme, että hän saisi vielä uuden mahdollisuuden.

Ajan mittaan kaipaamme kevään kuukausia. mennyttä ei saa takaisin. 

Muistot jäävät, kannattelevat vaikean yli. 

 

 

Musiikki on kulkenut myötä elämänkulussa oikeastaan aina. Sitä valitessa ja kuunnellessa unohtuvat useasti nykyhetki- ja todellisuus sen viedessä sävelten taikavoiman siivin omaan maailmaansa ja kulloiseenkin elonvaiheeseen iloineen, riemuineen, suruineen ja menetyksineen, kuitenkin aina lämmittäen ja eheyttäen.

-  Musiikki herättää eloon kadonneita hetkiä, vie maailmaan joka on totta koska muistan sen. 

 

Pakkasen pintaa syvemmälle ulottuva tyyli pureutuu sisimpään kaikessa eleettömyydessään uskottavalla ja rauhoittavalla kerronnallaan. 

Myönteinen, elämän virrassa uiva, harkittu teksti  tavoitti vaivatta lukijansa ja puhutteli. Myönteisestä lukukokemuksesta kuin myös teoksen esiinhoukuttelemista lämpimistä muistoista  kirjailijalle lämmin kiitokseni!

 

-  On sammuva Aurinko ja häviävä Maa, loppuva aika ja koittava olemattomuus. Oli elämän kirja, olivat ihmisen unet..... 

 

Oletettavasti näin, vaan juuri  tällä hetkellä minulle riittää vallan hyvin:

-  pitää mieli tyynenä, hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat. Uteliaisuudesta elämää ja maailmaa kohtaan en luovu. Siinä opastavat lapset...

 

Jämpti on näin: