Hanna Hauru: "Viimeinen vuosi" - ex Libris...

"Viimeinen vuosi", Hanna Hauru, Like Kustannus, 2021, 174 s. 

Kansi Tuomo Parikka.

"Hanna Hauru (s.1978) on oululainen kirjailija, jonka pienoisromaani Jääkansi (2017) huomioitiin kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuudella. Häneltä on ilmestynyt neljä lyhytproosateosta ja viisi pienoisromaania." (Lievelehti)

                                                              ©Vesa Ranta

 "Pohjois-Pohjanmaa, 1950-luvun puoliväli. Ankara pakkastalvi koettelee pientä kylää ja sen laitamilla elävää kynämiestä, jonka nälkä pakottaa kerjuulle lähitienoon taloihin. Syrjään vetäytyvästä, köyhyyden koulimasta miehestä on tullut kylän silmätikku, jonka mielessä heijastelee rakkauden kaipuu ja kuva kaupungin tuuliin kadonneesta nuoruuden valitusta. Onko kirjallisen menestyksen hintana yksinäisyys vai löytääkö hän kaipaamansa?" (Takakansi) 

Hanna Hauru on uusi tuttavuus ja voihan sen solmia näin takaperoisestikin viimeisestä vuodesta lähtien, kehuttua jälkeä tuottanut kirjailija ja kirsikkana kakussa Tuomo Parikan seesteisen kutsuva kansi, joten ei kun kynämiehen matkaan syrjäkylille, nöyrtymään ja nieleksimään, kerjuulle:

-  Otan karvareuhkan päästäni ja menen nurkkaan kumartamaan. Emäntä nousee kiikkutuolista ja viittoo minut siihen istumaan. Hän laskee vauvan syliini ja kiipeää penkille, joka on kuin pitkospuu monisuisen katraan istuttavaksi.  

Emäntä kurottaa katossa roikkuvia reikäleipiä kohti harjanvarsi apunaan. 

Ottaa ensin yhden, mutta vilkaisee sitten minun hikisiä kasvojani ja ottaa alas toisenkin leivän.

- Vaikka tie talolle on entistä kauniimpi tuomineen ja syreeneineen, mielessäni soivat vain tuomion kellot. Kun kukkien kuuluisi tuoksua kuin filmitähden parfyymi, tällä tiellä ne ovat kuin kylän kulutetuimman naisen kainalot. 

 

Kirjoittaminen tuottaa muutakin kuin luomisen tuskaa soljuen kuitenkin välillä virtaavan kevätpuron lailla, mutta aina kuitenkin kyläläisten akkojen asialle lähettämien ukkojen, joiden kanssa kuppiakin kumotaan,  "peitettyjen" uteluiden ja henkisten ronkkimisten, mielen jäädyttämistä aiheuttavien, kiusaannuttamien tunnepilvien alla:

 

- Alan käydä läpi päivien työni tulosta ja liuska liuskalta olen tyytyväisempi. Pitkästä aikaa on olo kuin äiti seisoisi kirjoituspöydän vieressä, silittäisi tukkaa ja nyökyttelisi rohkaisevasti. 

-Edellisestä kirjasta on niin kauan, että Helsingissä huhutaan minun kuolleen. 

 

-  Mitä enemmän kirjan aihetta udellaan, sitä nopeammin sanat karkaavat enkä saa niistä kiinni. Kirvelevä hiki virtaa otsalta kaula-aukkoon ja mielen nyrkit nousevat puolustamaan keskeneräisen työn salaisuutta.

- Ei tukkimieskään kehuskele päivän työllä ennen kuin hänellä on näyttää muille jätkille suurimmat känsät kouristaan. Minun työssäni tikkuiset ja syyläiset kädet ovat viimeinen piste tuhansien virkkeiden jälkeen. 

 

Yksinäisyys on erakoituneella kynämiehelle tuttu toveri ja ajatukset sekä unet karkailevat maailmaan tuuliin kadonneen, kaupunkielämän vieroittaman Liisan perään, haikaillen, kaivaten ja jossitellen:

 

- Olisipa vielä ystävä vierellä puhumassa joutavia, jotka kasvaisivat syväksi keskusteluksi. Tai makaisi vain lähellä kylkeä hiuksiani haromassa - vain sen verran, ettei siinä olisi mitään likaista. Olihan minulla sellainen toveri, 

kun nuoruus oli vasta alkanut emmekä osanneet edes kuvitella olevamme joskus lähempänä hautaa kuin äidin syliä. Liisa kuitenkin valitsi mieluummin kaupungin tuoman elämän kuin minut ja maaseudun muuttumattomat päivät.

Niissä minä olisin osannut rakastaa...  

Hauru on riemastuttava sananikkari vähäeleisyydessään. Hän kirjoittaa vahvaa ja samalla haurasta tekstiä.  Korutonta, kaunista, kerronnaltaan/painoarvoltaan raskassarjalaista, mutta samalla höyhenenkevyttä ja immersoivaa kerrontaa. Lukunautinto, joka jätti viipyilevän ja ilmassa väreilevän tunnetilan oli parasta A-luokkaa ja tähän unnukkaiseen teokseen kynämiehineen ihastuin ikihyviksi.

-  Kun käyn nukkumaan, tupakan haju leijuu sisällä vielä pitkään. Se on kuin rauhallinen aamu-usva, joka ongelle lähtiessä puhaltelee kosteita suudelmia.

 

- Tuuli hipaisee selkääni kuin hamenhelma hiipii naisen nilkoissa.

 

 - Saunan jälkeen ilma lempii ihoa. 

 

Kiinnostava arvio "korpikirjailijan" taipaleesta löytyy klikkaamalla:

Tuijata. Kulttuuripohdintoja:) 

Kynämiehen saappaissa lompsutteli: