Merete Mazzarella:" Syksystä syksyyn/Från höst till höst" - ex Libris...

"Syksystä syksyyn". Merete Mazzarella, Tammi, 2021, 336 s., suomentanut

Raija Rintamäki. Päällys Fredrik Bäck

"Merete Mazzarella  ( s.1945) on pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita, jonka ajan ilmiöihin pureutuvat teokset ovat herättäneet poikkeuksetta vilkkaan keskustelun. Kirjallisesta tuotannostaan hän on saanut useita palkintoja." (Lievelehti)

                                                            ©Karoliina Ek

"Merete Mazzarellan päiväkirjamainen teos ulottuu vuoden 2019 syksystä seuraavan vuoden syksyyn, ja ajanjaksoon mahtuu monia mullistuksia. Ilmastomuutoksen kiihdyttämät maastopalot katkaisevat lyhyeen vierailun australialaisten ystävien luokse, ja koronavirusrajoitukset pakottavat kirjailijan peruuttamaan 75-vuotisjuhlansa. Vanhenemisen ja luopumisen tunteet nousevat pintaan eikä oma kirjailijantyökään enää tuota entisenlaista iloa.

Onnellinen parisuhde ja lukuisat ystävyyssuhteet kuitenkin kantavat.  Filosofipuolison kanssa on hyvä miettiä maailman menoa. Ikääntymistä ja elämän haurautta koskevine mietteineen teos on syvästi ihimillinen ja koskettava." (Takakansi)

Oma kirjallinen tuttavuuteni Mazzarellan kanssa alkoi kertaheitolla kulkiessani hänen kanssa Juhlista kotiin v. 1993 ja siitä pitäen ovat tiemme aika ajoin risteilleet pitkän taipaleen mittaan hyvissä merkeissä. Siispä oli silkka ilo hypätä kulkemaan kirjailijan matkassa syksystä syksyyn ja peilaamaan omia ajatuksiani.

-  Ajan kulusta, vanhenemisesta ja katoavaisuudesta olen kirjoittanut jo kaksikymmentä vuotta, ensi kertaa teoksessa "Kun kesä kääntyy. Vanhenemisen taidosta" (2000, suomennos 2001). Suomenruotsalaisen esseistin Hans Ruinin tekstiä, josta kirjan nimi on peräisin, kelpaa siteerata yhä uudestaan:  

"Yksi kesän viikoista on aivan omanlaisensa. Se on heinäkuun puolenvälin viikko. Silloin kesä kääntyy akselinsa ympäri. Silloin kaikki muuttuu muutamassa päivässä. Sitä ennen näemme edessämme rivin päiviä, jotka tuntuvat loppumattomasti työntyvän toisiinsa äärettömyyksiin ulottuvana näkymänä.

Sen jälkeen meillä on jäljellä vain muutaman päivän lykkäysaika. Se viikko vie meiltä enemmän kuin mikään muu kykenee antamaan.

- Eivät asiat elämässäkään ole toisin, Siinäkin kaikki muuttuu parissa vuodessa. Vielä eilen saattoi tuntua, että elämä on edessämme. Ja tänään enin osa vaikuttaa ohitetulta. Rajattomat lupaukset tulevista vuosista putoavat kuin tyhjät norkot, jotka eivät koskaan ole tehneet hedelmää.

Oma kotini on ihan hyvä ja mieluinen. Mutta se - koti - on minulle myös mielentila ja kirjoittaessani olen aina kotona ja voin hyvin. Oma parisuhde on kuluneena vuonna tihentynyt ja syventynyt sekä löytänyt useita uusia uomia.

Kuten Mazzarellakin mainitsee: hyvällä keskustelukumppanuudella on ollut ja on suuri merkitys elämän vuoristoradalla. Sivuhuomiona aika on kummallista kylläkin, tuntunut kuluvan yhä kiihtyvällä vauhdilla, eikä suinkaan seisahtuneen: vähän tapahtumia, vähan käsiteltävää aivoille?

 

Myös yhteiset muistot ovat osoittautuneet yllättävänkin runsaaksi aarrearkuksi, josta on spontaanisti kaivettu esiin herkkupaloja ja naurettu makeasti niin hauskoille sattumuksille ja jaetuille kokemuksille kuin huimille mahalaskuillekin kiitollisina elämälle, jota on täydesti ja rohkeasti eletty...

 

- Me juttelemme keskenämme, varsinkin kun kävelemme ulkona. Mistä?  

Vaikea sanoa. me keskustelemme. Vaikkapa siitä, voiko sanoa, että kirja on kyllä hyvä mutta en pidä siitä. Voi, minä sanon. Kirjallisuudentutkijana olen lukenut paljon sellaista, minkä kirjallista arvoa en kiistä  mutta mistä en silti pidä. Ei voi, sanoo L.  Olemme eri mieltä monesta asiasta, mutta se ei tee keskustelustamme vähemmän hauskaa. 

- Meille on tärkeää voida puhua mistä tahansa, niin pienistä kuin suuristakin asioista. Ratkaisevaa on tunne, ettei toinen arvostele sen takia, ettei minulla ole kyllin painavaa sanottavaa.   

 

- Onhan jonkun täytynyt tutkia, mitä kaunis ympäristö merkitsee terveydelle ja viihtymiselle? Vai onko se aihe, jota ei pysty tutkimaan? Meillä on kaikki oikein hyvin, kunhan voimme olla ajattelematta tulevaisuutta. Emme vain voi, kukaan ei voi. Muistan jälleen äitinäni, joka saattoi viimeisinä elinkuukautenaan tehdä suunnitelmia mutta huomasikin sitten äkisti:"Ai niin, ei"....

Luonto on osoittanu eheyttävän ja terapeuttisen taikavoimansa jälleen kerran kuluneen korona-aikana. Tulevaisuus elää edelleen sydämissämme kuin talviunilla köllivä karhu, mutta kuinka tuttua onkaan, kun hetkeksi rajoitteet unohtaen on hihkaissut loistoidean jollekin tapaamiselle/tapahtumalle silmät ilosta ja hymystä loistaen ja samantien alistuneesti samentuen: Ai niin, -  tilannekomiikkaa kerrakseen... 

 

Mazzarella on ikätoveri ja kuten hän toteaa: on vissi ero 70:n ja 75:n vuoden välillä. Omakohtaisesti ero, joka ei tee surulliseksi, mutta joka ja jonka jälkeinen aika koskettavat herkemmin. Teos ei suinkaan ole kohdennettu vain meille jo kokemuslisiä kartuttaneille, vaan se pitää sisällään  tarttumapintaa  ja ajankohtaisuutta tarjoavaa tekstiä ilman ikäsidonnaisuuksia: näin arvioi lukemaansa (klik) Arja/Kulttuuri kukoistaa blogissa:)

 

Tästä arviosta tuli näemmä yhtä polveileva ja hajanainen kuin on ollut kuluva reilu vuosikin, mutta Mazzarellan, ihmisen, jonka kanssa mielellään lähtisi kahville, kuten seminaarin harjoittelukoulun vahtimestari häntä kuvaa, teos on hyvä ja armollinen peili kaikelle tälle, joten kiitos hyvä Lukijani, jos jaksoit ja päädyit näille viimeriveille asti;)

Mazzarellan äidin viisain sanoin:  Kun jonakin kauniina päivänä kaikki ei enää olekaan hyvin, pitää muistaa että joskus on ollut...

Pidetäänpä tiukasti mielessä: