Yrsa Sigurðardóttir: "Syvyys/ Gatið" - ex Libris...

 "Syvyys", Yrsa  Sigurðardóttir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021348 s., suomentaneet Tuokas Kauko ja Tuula Tuuva-Hietala.

"Yrsa  Sigurðardóttir (s.1963) on islantilainen kirjailija, joka on julkaissut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanlaajuiseen suosioon yltäneitä rikosromaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty jo lähes 30 kielelle. - Oman lisänsä piinaa tihkuviin tarinoihin tuo Islannin karu maisema. Syvyys on Huldar ja Freyja -sarjan neljäs, itsenäinen osa. Kansainvälisesti menestyneen sarjan aiemmat, itsenäiset osat ovat Perimä, Pyörre ja Synninpäästö."

 

                                                 ©Otava, Lilja Birgidsdóttir

 

"Reyjavikin lähellä sijaitseva kallioinen turistinähtävyys näyttää palautuneen vanhaan käyttöönsä teloituspaikkana, kun varakas sijoittaja löydetään sieltä hirtettynä. Miehen rintaan naulattu lappu todistaa, ettei kyse ollut itsemurhasta. Kuolleen miehen asunnolta löytyy pikkupoika, joka ei osaa selittää, mitä tekee talossa. Pojan ja murhatun miehen väliltä ei löydy yhteyttä, eikä poika tiedä, missä hänen vanhempansa ovat. Lapsen piirustukset kuitenkin vihjaavat,

että tämä on todistanut jotain kamalaa. Rikostutkija Huldar ja lastensuojeluviranomainen Freyja voivat vain toivoa, että löytävät pojan vanhemmat elossa." (Takakansi)

 

 

Tämä islantilaisen dekkarikirjallisuuden lahja suomalaisille lukijoille on tullut minulle  tutuksi aiempien lukemieni  Perimä  (2017) ja  Synninpäästö  (2019) tiimoilta, ja kerta kerralta olen yhä enemmän tykästynyt hän rauhalliseen ja oivaltavaan tapaansa kirjoittaa.

Tässä uutukaisessa jatkuu edelleen Huldarin ja Erlan välinen kissanhännänveto ja nuoralla tasapainoilu  ja toisaalta Huldar haikailee Freyjan kanssa virittelemiensä suhdekukkasten perään. Tutkinnassa toki puhalletaan yhteen hiileen, joskin välillä komentosuhteiden välillä kippuroiden, mutta aina kuitenkin ratkaisukeskeisesti.

Kirjailija aloittaa tiivistunnelmaisesti suoraan edellisillan juhlimisesta pöpperöityneen Helgin murhasta, hänen tajunnan väläytyksistään ja havainnoistaan sekä aatoksien poikasistaan sen kestäessä. Hän muistelee lapsuuttaan  isoisänsä kanssa haahkanpesien tarkkailuineen, kunnes:

- Jotakin sujautettiin hänen päänsä yli, ja hän näki paksun käyden roikkuvan rinnallaan kuin kömpelö kaulakoru. Hän oletti köyden olevan jonkinlainen turvatoimi: hän ei voisi pudota alas, jos hänet olisi sidottu kiinni kallioon.  

Mutta sitten köysi kiristettiin hänen kaulansa ympärille. Helgi ei saanut suustaan äännähdystäkään yrittäessään huomauttaa, että tästä ei voisi seurata mitään hyvää. Parempi olisi kietoa köysi keskivartalon ympärille. Hänen hengityksensä oli vaivalloista rinnassa jomottavan kivun vuoksi. Hän ei pystynyt puhumaan. 

mutta ei sillä ollut väliä. Tämä oli unta. Pian hän heräisi, ja silloin häviäisivät sekä kipu että päässä olevan sumun aiheuttama epätodellinen olo...

 

Ja tästä intensiivisestä sytytyslangasta alkaa keriytyä murhatutkinta motiivien selvittämisineen ja syyllisen löytämisineen. Varsin mielenkiintoisen ja maassammekin erittäin ajankohtaisen lastensuojelun ja sen ongelmakenttien kutominen mukaan juonenkulkuun pikku-Siggin  kauniisti ja koskettavasti luonnehditun persoonan myötä tuo lisäbonusta kudelmaan.

 

Myös näin pandemia-aikana ikävästi lisääntynyt perheväkivalta saa ansaitsemansa huomion uhrien sisäisine tunnemyrskyineen: pelkoa, raivoa, rakkautta, vihaa, syyllisyyttä, itsesyytöksiä, ahdistusta, halveksuntaa ja häpeää.

 

Edesmenneen Helgin kaverikvartetilla: Þormarilla, Tommilla, Gunnilla, Bjarnilla on oma someen ja Tor-verkostoon liittyvä kerhonsa, joka ilottelee keräämällä sulkia herrojen hattuun julkaisemalla sängynpäätyvideoita.

Henkilögalleria on huolella laadittu ja personoitu: herkästi kuohahteleva Erla,

joka ei osastolle päästyään ehdi takkia riisua eikä perinteistä kahvikupposta siemailla saati työkavereidensa kanssa jutustella, vaan hyökkää suoraan kynnyksen yli astuttuaan käsiksi töihin, on Lína nuori työharjoittelija Akyreurin yliopistosta, ensimmäinen yliopistotason poliisiopiskelija, joka herättää tarmokkaana ja "tietorikkaana"  ennakkoluuloja tuodessaan raikasta nuoruudeninnon tuulahdusta ryhmään ja  Heiðrún joka tupasentäydessä turvakodissa kaitsee pieniä suojatteja sekä  Guðlaugur, joka sopivasti ja sovitusti  "muljahduttaa" nilkkansa  päästäkseen ahertamaan videoidensa parissa. 

 

Pikku- Siggi tokaisee usein: En  minä tiie, mutta sen  minä tiedän, jotta Sigurðardóttir osaa asiansa ja onnistuu luomaan monitahoisen, elämän kirjoja välittävän saumattomasti islantilaiseen luontokehykseen ympätyn lukukokemuksen, joka on pelkkää perusdekkaria huomattavasti laaja-alaisempi ja antoisampi. Jännite pitää loppuriveille asti, ja eikös vaan  Sigurðardóttir pääse ilkikurisesti naurahtaen riemastuttamaan lukijaansa malliin: luulitko, että kaikki oli tässä?  - Ähäpiti;)

Kirjailija tuntuu parantavan teos teokselta tahtiaan, joten toivottavasti ura iloksemme jatkuu yhtä suotuisissa merkeissä!

 

Islannissa pyörähti: