perjantai 29. tammikuuta 2021

Joonatan Tola: "Punainen planeetta" - ex Libris...

"Punainen planeetta", Joonatan Tola, Kustannusosakeyhtiö Otava, 344 s.

"Joonatan Tola (s.1983) on suomen kielen maisteri ja tohtoriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän on itseoppinut pianisti ja shakinpelaaja, joka harrastaa dériveä, päämäärätöntöntä harhailua. Tola asuu perheensä kanssa Joensuun puutarhakaupunginosassa." (Lievelehti) 

 

                                                            ©Jyri Keronen

 
"Koko planeetta ei ollut synnyttänyt isääni jännittävämpää miestä.
Joonatan saa puhelun Pohjois-Karjalaan: isoäiti vetelee viimeisiään.
Joonatan pakkaa autoon isänsä sotakypärän ja ajaa isoäidin luo Töölöön. 
Isoäiti luulee poikansa Mikon saapuneen. Joonatan muistuttaa Mikon kuolleen
ja kysyy, mitä isoäiti muistaa pojastaan. Isoäiti ei halua muistella. Joonatan alkaa tutkia ja kirjoittaa omaa ihmeellistä elämäntarinaansa. Lopputulos on karnevalistisen hurjasti elämää sykkivä sekä samaan aikaan sielua ravistavan traaginen kertomus." (Takakansi)
 
 
 

Tämä - eikä syyttä suotta - runsaasti julkisuutta ja palstatilaa saanut esikoinen
on paitsi saavutus kirjailijalta itseltään, todellinen kauden tapaus, joka tarjoaa lukijalleen runsaasti ajatuksia herättävää materiaalia ja houkuttelee omiin retrospektiivisiin ajatuskulkuhin, muistopoluille.
 
Teos on kolmiosainen ja sisältää mukavasti nimettyjä lyhyitä lukuja, jotka ovat Tolan rikkaalle kerronnalle eduksi. Lukemisen edetessä alkoi vallita ristiriita:
itkeä vai nauraa? Kerronta on sen verran rikasta, että vaikka mieli teki ahmia yhdellä rupeamalla, jaoin herkuttelun maksimoimiseksi ja luetun sulattelun vuoksi lukutuokiot useampaan kertaan.
 
Koska tämä on romaani isästä ja pojasta, teos jossa naiset ovat kulisseissa,
niin sitaatin aiheeksi antamaan välähdyksen Tolan hienosta tyylistä valikoitui luontevasti isoäiti:

-  Kävelin rappuset ylös ja pimputin ovikelloa. Odotin. Kun kukaan ei moneen minuuttiin tullut avaamaan, mieleeni juolahti, että hän makaa siellä kuolleena. Kokeilin koputtaa, ensin hellästi, sitten kovempaa, sitten rummutin ja morsetin koodeja kunnes iskin oveen nyrkillä. Silloin ovi aukesi.

- Ovenraosta eteeni ilmestyi röyhelöviittaan pukeutunut, koruihin hukkuva hienostorouva, ajan rypistämä hauras tyttönen. Vitivalkoinen mummontukka tökötti pörröllä, korvat lerppuivat hennon karvapeitteen alla kuin vuorenpeikolla, naama oli rutussa; silmälasit olivat valtavat ja ainakin puoli senttiä paksut ja niiden takaa tuikkivat metsäkauriin silmät joita isoäitini räpytteli niin tiuhaan
että se toi mieleen Corollani pyyhkimet kaatosateella. Hän ei taatusti nähnyt eteensä. Ja äkkiä hän tilttasi.  Hän räpytti silmiään hitaammin ja hitaammin ja lopulta hänen silmänluomensa jähmettyivät puoliväliin silmämunia.
 
- Tuijotimme toisiamme silmiin. Hänen huulensa alkoivat vapista, leuka vaappui, posket nykivät, vaikutti siltä että hän saa sairauskohtauksen,
kunnes kasvoille muodostui ihan oikea ilme. Valloittava mummonhymy. 
"Mikko!" hän sanoi. "Mitä sinä täällä teet keskellä päivää?" Vastasin että hei vaan ja sitten kerroin, että en ollut Mikko vaan Mikon poika Joonatan. Isoäitini katsoi minua kuin vähäjärkistä. Kysyin, muistatko sinä Mikon lapsia, minä olen Mikon poika, Mikko on kuollut. "Mitä sinä horiset?" isoäiti sanoi. "Tule sieltä sisälle juomaan teetä".
 
Ja tasapuolisuuden vuoksi Isän luonnehdinta Isoisästä: Hän oli helvetin sitkeä mies, periksiantamaton ylivoimaisten vaikeuksen edessä, puu jota mikään myrsky ei kaada ...
 
Tyylinäyte: - Psykiatri A. Horsma oli palannut lomilta ja rauhoitteli isäni sukulaisia, sähkötti että itsemurhayritys ei ollut niin vakava kuin miltä se ehkä näytti. Kyseessä oli pikemminkin epäkäytännöllisen miehen runollinen konkurssi...
 
Osin hirtehishumoristinen - liekö tarkoitus näin etäännyttää iholta kipeitä muistoja, sillä huumorinhan  voidaan   ajatella olevan tietynlainen coping-keino jahka on annettu ajan vieriä - , mutta samalla myös viiltävä autofiktiivinen kertomus lähinnä isästä ja perheestä sekä pojasta. Lukijana tuli kaksijakoinen tunnetila kerronnan koko mitaltaan, - ihastuttaen.  Erikoinen ja mielenkiintoinen, immersiivinen kokemus...

Tola välttää virtuoosimaisesti ja tyylipuhtaasti aiheen huomioon ottaen nyyhkytarinan tarjoamisen ja säälipisteiden keruun salakavalat ansat, jolloin lukijan luontainen sympatia ja empatia seuraavat sivu sivulta kertojaa ikäänkuin hänen rinnallaan, varjonaan. Ihailtavaa!

Ja minä, joka olin kuvitellut, että lapsuudenperheessämme vallitsi ainainen viuhto sirkus, tulin pudotetuksi laakista pehmeästi pyllylleni tämän luettuani. 
Yhdellä, nykyhetken mukaan lähinnä narsistiseksi psykopaatiksi diagnosoitavalla, ei näemmä pitkälle tällä saralla pötkitä, - kaikeksi onneksi... Oikeasti: eivät  nämä "pitkävaikutteisesti virkistävät "perhehelvetit" toki mikään kilpailulaji ole, eikä niitä saisi lainkaan ollakaan, mutta mutta...   -  Ei puhuta ikävistä asioista.  - H.R. 
 
Teoksen viimeisellä sivulla ennen lukua Lopuksi, Mikko Tolaa koskevia julkaistuja lähteitä ja Muita painettuja lähteitä sekä Kiitokset-osiota on kaunis runo 
Mikko Tolalta 1954 - 1989, johon on hyvä päättää lukeminen ja sulkea kirjan kannet:
 
Jätä mentyäsi ovi raolleen,
se ovi, anna ruusujen jäädä siihen
vartioimaan valoa joka liikkuu seinillä...

 

Hiljaisena tyttönä:

12 kommenttia:

  1. Ostin tämän kirjan eilen ja luin loppuun tänään. Huh, mikä tarina, vei täysin mukanaan, ja nyt on jälkijäristysten aika. Olen kokenut monta kirjaa viime aikoina niin laimeiksi, etten ole välittänyt edes kirjoittaa niistä. Nyt sain taas kokea sen ihanan olotilan, kun hyvä kirja tempaa mukaansa.
    Sulattelen ja kirjoitan tästä, kunhan olen hieman toipunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Kun kopautti kannet kiinni, olo oli tosiaan mallia: laske - ainakin - kymmeneen ja hengitä syvään...

      Onnistunutta sulattelua, odotan mielenkiinnolla arviotasi. Inspiroitua viikonloppua:)

      Poista
  2. Tämän haluan kyllä lukea vielä. Kiva että Joensuustakin julkaistaan kirjallisuutta, onhan se kotikaupunkini ollut jo pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on niin laaja lukukenttä, että uskon tämän istuvan saumatta siihen, ja sitäpaitsi Sinulla on nyt kotikenttäetu!

      Kommentistasi kiitos ja omanoloista viikonloppua Sinulle:)

      Poista
  3. Onpa tosiaan niin rehevää kerrontaa että ei läpihuutona voi tuota opusta päästää käsistään. Sulattelua ja makustelua se varmaan vaatii 🍇🍎🍐

    Hirtehishuumori on yksi coping-metodi, niin minäkin olen kuullut. 🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A, tästä tosiaan oli yllättää melkoinen ähky-puhku, mutta mainiolla tavalla! Kaikinpuolin rikas teos!

      Huumori ja hirtehismallinen on hyvä tapa etäännyttää asia, jolle emme mitään voi ja auttaa päättämään, kuinka suhtaudumme siihen ja lykkäämään ne mahdottomat/kestämättömät tikulla pihalle...
      Mm. tuon taidon sain Mummiltani, kahteen kertaan evakkoon lähteneeltä, jolla oli tapana tiukissa paikoissa tokaista: "Ilo pintaan, vaikk' syän' märkänis'" Ja sitten eteenpäin.

      Humoreskia sunnuntaita:)

      Poista
  4. Teitpä mielenkiintoisen postauksen kirjasta. Odotus siis kannattaa.
    Perhehelvetit ovat kammottavia, mutta valitettavasti niitä on. Korona-aika taitaa vaan lisätä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Kyllä kuuluvat poliisitehtävät näinä aikoina enenevässä määriin siirtyneen kaduilta koteihin... Surullista.

      Odotus ehdottomasti kannattaa, sillä Tola on todella taitava sekä kerronnassaan että tarinansa kuljettamisessa, häneltä sopii odottaa paljon.

      Poista
  5. Sait minut toisiin ajatuksii, sillä jokin ennakkojutuissa on saanut minut ajattelemaan, etten ehkä tartu tähän. Kiinnostukseni heräsi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Ennakkojulkisuus kirjan ympärillä sai minutkin empiväiseksi, mutta tämän rohkean ja kieliasultaan mainion teoksen lukeminen kannatti.

      Toivottavasti Tola ei tuota Sinullekaan pettymystä, vaan tunteen uteliaisuudesta, mitä tämän jälkeen hänen kynästään ilmoille irtoaa.

      Hyvää ja kirjarikasta alkanutta helmikuuta!

      Poista
  6. Nyt kyllä alkoi kiinnostaa, jos ei jo aiemmin. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolan teksti on oman- ja uudenoloista, positiivisesti käsittäen aivan viuhtoa, ja aiheen huomioonottaen yhtälö toimii oivasti.

      Kommentistasi kiitos, talvista viikonjatkoa ja mielenkiintoisia tuokioita Punaisella planeetalla:)

      Poista