Maria Grund: "Kuolemansynti / Dödssynden" - ex Libris...

"Kuolemansynti", Maria Grund, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 394 s., suomentanut Kari Koski.

"Maria Grund (s.1975) on kotoisin Tukholmasta ja työskentelee toimittajana ja käsikirjoittajana. Hän on valmistunut New York Universitysta ja muttanut ulkomaanvuosien jälkeen Gotlantiin." (Lievelehti)

                                                        ©Katarina Grip Höök

 

"Teinitytön ruumis kelluu kalkkilouhoksessa, ja kaikki merkit viittaavat itsemurhaan. Mutta pian poliisi hälyytetään rikkaan keräilijän kotiin: vanhus on surmattu raa'asti, ja seinällä riippuu todiste yhteydestä kuolleeseen tyttöön. Itämeren saari vaikuttaa idylliseltä, mutta synkkä kääntöpuoli välähtää näkyviin: julmia rikoksia tulee lisää, ja johtolangat kulkevat yhteisön  jäsenestä toiseen." (Lievelehti)

 

Hurja, haastava  kansikuva ja uusi kirjailijatuttavuus herättivät kiinnostuksen kuin myös lause: seitsemän paljasjalkaista lasta seisoo rivissä paikassa, joka näyttää kesäiseltä niityltä...

Otetaanpa ensin selvää minkälaisin henkilöresurssein Grund aikoo rikosten sumasta maalinauhan katkaisuun selvitä:

 

Sanna Berling:  - on ei vielä hirveän vanha eikä mitenkään susiruma.

- katselee ympärilleen tyhjässä, palaneessa huoneessa. Auringonvalo tihkuu ruskeana ja likaisena suolan ja pölyn peittämistä ikkunoista. Nieluun hiipii pinttyneen savun katku, johon sekoittuu homeen haju. Huone tuntuu aina vain pimeämmältä joka kerta kun hän palaa tänne. 

Eir Pedersen:  - on arvaamaton ja äkkipikainen, omasta yksiköstään mantereelta hädetty.

- Pienen päivystävän apteekin soittokello kilahtaa kimeästi, kun hän (EP) astuu kynnyksen yli. Hän liikkuu nopeasti ja hieman etukenossa, valppaat silmät täynnä energiaa. Kun hän avaa vartalonmyötäisen nahkatakkinsa ja vie käden povitaskuun, hän huomaa kuinka apteekkari tarkastelee häntä tiskin takaa. Hienovaraisesti mutta huolissaan. Eir tunnistaa katseen, hän on jo tottunut. 

Tässä vaiheessa hän on melko varma siitä että valkotakkisella naisella on toinen käsi hälyytysnapilla.

Ernst "Eken" Erikson:  - on heidän esimiehensä. Rakastettu. Pelätty. Kunnioitettu.

 

Bernhard Hellqvist, rikoskomisario:  -  Hän on masentava näky, Sanna tuumii. Sameat silmät ja roikkuvat posket. Hän haluaa vain pois täältä: sellaista se on ollut viime vuodet, häneltä on kokonaan hiipunut kipinä ja mielenkiinto.

 

Jon Klinga:  -  on jäntevä kaveri, ja kun tukka on siististi kammattu, kuten tänään, hän näyttää ihan tyylikkäältä. Hän tietää sen kyllä itsekin. 

Vaikka hän on virka-arvoltaan Sannaa alempi, hän käyttäytyy arvovaltaisesti tämän seurassa. Ystävällisesti. Päättäväisesti. Juuri hänenlaistaan poliisia  ihmiset kaipaavat silloin kun kuvittelevat jonkun ajelevan ympäriinsä valkoisella pakettiautolla sieppaamassa ihmisiä ja kiduttamassa heitä hengiltä.

 

Sven "Sudden" Svartö:  - Islantilaisvillapaita näyttää melkeinpä siltä kuin se olisi maalattu hänen  lihaksikkaisiin käsivarsiinsa. - Palkittu kemisti, jolla riittää kokemusta ja pätevyyttä. Hän on yksi maan parhaista teknisistä rikostutkijoista.

 

Joukon jatkona mm. syyttäjä Leif Liljegren, joka haluaa pysyä ajan tasalla ym. 

 

Elävästi roolitettua ja persoonallista joukkoa, jotka eivät jää juonen riennossa pelkiksi kalpeiksi haahuilijoiksi, vaan luovat inhimillisyyttä ja persoonallista väriä teokseen. 

 

Oma mystinen merkityksensä tarinan kulussa on Jodie Fosterin Iriksen roolissa tähdittämällä elokuvalla Taksikuski,  hellehatulla, värikkäillä aurinkolaseilla sekä kaulakorulla kolmine sydämineen ynnä kettunaamarilla ja sen yhteydellä 

Marie-Louise Ja Frank Roosin  tummanvihreälle seinälle viimeiseksi ripustettuun tauluun, joka esittää viheriöivällä niityllä  seisovaa seitsemän pikkulapsen rivistöä, joista jokaisella on kasvoillaan eläinnaamio: porsas, riikinkukko, aasi, koira, vuohi, kettu ja susi. Vaikka teos itsessään on valoisa, ovat naamioiden ilmeet sulkeutuneen usvaiset...

Seitsemän eri eläintä symbolisoimassa  seitsemää kuolemansyntiä.

Kaiken kukkuraksi kuviossa haahuilee myös Miltonin Kadotetun paratiisin poltettu nide.

 

Tietoiskuna valkenevat myös sanan  aspergillium eli vihminin arvoitus  kuin myös maran, nukkuvien ihmisten kiusaajan  kalsea vaikutus.

 

Toteavalla tyylillä kirjoitettu aihepiiri on vastenmielinen, joten jäin ihmettelemään, oliko tarkoitus nostaa kissaa hännästä pöydälle vai mikä oli dekkarin juju?

Lasten kesäleiri - tässä auvoiselta nimeltään Sarastus - ja seitsemän kuolemansyntiä eivät nyt kertakaikkiaan omassa ajatus- ja arvomaailmassani kuulu yhteen. Lapset ovat tabula rasa ja on meidän kaikkien aikuisten vastuulla, minkälaisia merkkejä tauluun piirrämme tahi kirjoitamme. 

Ihmismielen kieroutumien esillenostossa ja kuvauksessa ei sen sijaan moitteen sijaa...

Juonekulussa oli havaittavissa lievää hapuilevaa häröilyä, josta osa toki sopii laittaa kipakan pakkasen aiheuttaman kärvistelyn eli  Ukko Luojan luoman toisen lockdownin synnyttämän oman mielen haahuilun piikkiin.

Mutta persoonainpiirto ja verbaliikka sen sijaan olivat mallikkaasti kohdillaan ja henkilökaarti kiinnostavan särmäinen; kiitos myös Kari Kosken laatukäännöksen. Joten ilomielin jätän Grundin mahdollisen kakkosen varaan kokonaiskuvan muodostamisen hänen potentiaalistaan ja ansioistaan, oman polun aukaisemisesesta ja kyntämisestä vahvalle skandidekkaririntamalle.

Lycka till!