"Kohtalokas kutsu", Pertti Laine, Myllylahti Oy, 2020, 318 s.
"Pertti Laine (s.1949) on Lempäälässä asuva taloustieteen maisteri.
Hän on tehnyt pitkän uran liike-elämässä sekä teollisuus- että palvelusektorilla. Talousjohdon ja kehitysjohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut yritysten hallituksissa. Laineen dekkarisarjan avausteos Pisto sydämeen ilmestyi 2018 (Myllylahti) ja toinen osa Vainotut 2019 (Myllylahti). Näitä ennen julkaistiin hänen esikoisteoksensa Perheenisä (Warelia, 2016)."
"Kohtalokas kutsu on kolmas osa dekkarisarjaa, jossa toisen polven suomalainen, rikoskomisario Simppa sympaattisine tiimeineen selvittää pirkanmaalaisia murhamysteerejä. Kerrostaloasunnossa on miehen ruumis. Huoneistosta ei löydy puhelinta
eikä tietokonetta, mikä hidastaa tutkintaa.
Kaiken lisäksi ovessa oleva
nimi ei kuulu asunnon haltijalle. Murhatun miehen taustaan ei näytä liittyvän mitään, mikä antaisi syyn
raakaan veritekoon.
Lähipiirin mukaan hän oli viettänyt normaalia
elämää töineen ja harrastuksineen.
Kun kaksi viikkoa myöhemmin löydetään toinen uhri murhattuna omaan
autoonsa, rikoskomisario Simppa tiimeineen tietää etsivänsä
sarjamurhaajaa. Tekojen toteutustapa on samanlainen, ja tämänkin murhan
motiivi on hämärän peitossa. Lopulta poliisien tutkinta johtaa synkän ja
havahduttavan rikollisuuden jäljille, jossa viattomia uhreja on
lukematon määrä. Mutta keneen kohdistuu uhka poliisin omissa joukoissa?" (Takakansi)
Murhaajalla on luvalla sanoen jokseenkin epäesteettinen, jottenpa
sanoisi iljettävä tapansa korvamerkitä uhrinsa. Lukijana riittailemaan jää,
mikä sen psykologinen merkitys tappajalle on? Motiivi painaa tietty oman sormenjälkensä tekotapaan. Mutta nyt katse kohti päähenkilön Simpan eli Simban persoonaa ja omintakeista toimintatapaa:
Simppa oli vain Simppa. Oli hänellä myös sukunimi, mutta sen tiesivät vain harvat. Sitä paitsi Simppakin oli kutsumanimi, virallisesti hän oli Simba.
Nimi selittyi hänen äitinsä afrikkalaisilla sukujuurilla. Simpan isä oli amerikkalainen koripalloilija, joka tuli 1970-luvulla vahvistamaan joukkuetta.
Hän viihtyi täällä niin hyvin, että toi seuraavana kesänä mukanaan raskaana olevan vaimonsa. Tämä oli lähtenyt Afrikasta stipendiaattina opiskelemaan samaan yliopistoon, jossa Simpan isä pelasi. Simppa syntyi Suomessa,
mutta hänelle annettiin nigerialaisen isoäitinsä suureksi iloksi nimi Simba,
joka tarkoitti leijonaa.
Simppa istui yleensä huoneen takaosassa ja kuunteli mielellään tiiminsä keskustelua. Usein hän antoi keskustelun lainehtia pitkään ennen kuin osallistui siihen mitenkään. Hän seuloi mielessään esitettyjä mielipiteitä ja veti niistä omia johtopäätöksiään. Esimiehen vetäytyminen välillä taustalle rohkaisi muita esittämään vapaammin omia, joskus outojakin näkemyksiään. Joku saattoi tuoda keskusteluun uuden näkökulman, joka auttoi eteenpäin. Simppa istui usein silmät kiinni. Oli kuitenkin turha luulla hänen nukkuvan täällä, sillä siihen tarkoitukseen Simppa oli hankkinut työhuoneeseensa sohvan. Silmien sulkeminen auttoi keskittymään täysin kuuntelemiseen ja olennaisten asioiden poimintaan.
Laineen kirjoitustyyli on selkeä ja hän kuvaa tutkinnan etenemistä ja poliisiarjen puurtamista systemaattisesti sekä inhimillisellä otteella tutkintaryhmän jäsenten persoonainpiirteitä väläytellen. Aihepiiri on tärkeä ja ko. rikostyypin kitkemisessä riittää alan ammattilaisile laajalti työsarkaa ja urakoimista. Voimia työhön! Kotimaiselta dekkaririntamalta ihan mukava uusi tuttavuus näin välipäivien ratoksi, ja tällä oli hyvä aloittaa uusi alkanut kirjavuosi.
Tämä kohtalokas kutsui meikätytön myös takaisin taapertelemaan tutuille
tanhuville ja rotvallin reunoille nyssejen maisemiin, joissa tuli asuttua aikanaan yksi rupeama;
tyylipuhtaasti ilman, että Mansen murteelle saati mustamakkaralle
taivuin...
- Vasta sitten kun elämällä on päämäärä, se on elämisen arvoista. Fredrik Wislöff
Som moro:
Mustamakkara on hyvää, sitä saa meidän City Marketista, mutta Tampereen murre on jotain niin hassua että sitä ei voi neutraalisti kuunnella.
VastaaPoistaKatsoin Simban netistä ja taas sivistyin vähän sinun blogisi ansiosta. Se on leijona ainakin swahilin kielellä, ehkäpä myös jollain Nigerian kielistä. Kun sen tiedämme emme kompastu rotvallin reunaan. 😀
Rita A, kommenttisi lukuhymystä iso kiitos:)
PoistaMurteet ovat hauskoja, mutta eipä taipunut tälläisen mie-sie syntyisen kieli mää-sää artikulointiin, vaan se kuulosti korviin lähinnä sairaudelta, kuten sakasalainen suomenopiskelija tokaisi minulle muinoin suomenkielestä.
Kirjojen lisäanti on tosiaan se, että oppii uusia asioita ja mutut tarkentuvat. On hauskaa jäljittää niitä seikkoja, jotka itselle ovat vieraita tai oletuksen varassa.
Kompuroimatta etiäpäin kohti alkavaa viikkoa!
Kun luin postaustasi, siinä oli jotakin tuttua. Ja kun googletin omia postauksiani, siellähän se oli: Laineen Pisto sydämeen, eli tämän dekkarisarjan ensimmäinen osa. Se oli ihan hyvä, mutta olin unohtanut tämän sarjan kokonaan, eli kiitos muistutuksesta. - Antoisaa lukuvuotta sinulle!
VastaaPoistaTuo tuttuuden tunne on jännä ja vahva veijari, mutta siihen kannattaa luottaa. Tarpeeksi kun etsii, niin yleensä fakta löytyy.
PoistaIhan hyvä pitää paikkansa tämänkin rauhallispoljentoisen vaan ei pitkäveteisen teoksen suhteen, ja tuo soffallaan köllöttelevä Simppa oli symppis tutkijatyyppi sinnikkyydessään.
Kommentistasi kiitos ja pysytään lukusilla:)
Murteella puhuttu tai kirjoitettu tarina on rikas ja raikas tuulahdus omaperäisestä ja intiimistä, paikallisuuden elinvoimaisuudesta. Se on yhteinen kielellinen ymmärrys, jossa maakuntaidentiteetin ja heimon merkitys korostuvat positiivisella tavalla.
VastaaPoistaJos saisin päättää, niin liittäisin murteet mukaan koulujen kieltenopetusohjelmaan. Murteet ovat osa identiteettiämme ja suomen kielen monimuotoisuuden rikkautta. Äidinkieli murteineen on tuntojemme paras tulkki ja merkitysten luoja. Se on myös kulttuurinen ja kielellinen itsemääräämisoikeutemme.
Kirjailija Heli Laaksonen nousi mieleeni. Muistelen hänen kirjoittaneen useammankin teoksen kokonaisuudessaan murteella (?)
Murteella kirjoitettu teksti on lukijallekin haasteellista sisäistettävää. Kirjoittajalle onnistuneen murretekstin tuottaminen lienee suuri ponnistus. Murteen sujuva ymmärtäminen ja sen käyttäminen täytynee olla "äidinmaidosta" lähtöjään, ja että sitä puhuu aktiivisesti. Ehkä toisinkin. Olen joissakin lukukokemuksissani käyttänyt apuna murresanakirjaa. Käyhän se niinkin, mutta hitaasti.
Murteiden kieleen ja kirjallisuuteen tuomasta rikkaudesta olen samaa mieltä.
PoistaEn tiedä käsitelläänkö eri murteitamme nykyisin koulussa, mutta se olisi eittämättä mainio lisä äidinkieln opetukseen kuin myös sanavaraston rikastuttaja.
Mainio Heli Laaksonen runoilee Lounais-Suomen murteella ja hyvin runoileekin. Linnan tuntemattomassa esiintyy mainio karjalanmurretta haastava sotamies Antti Rokka, ja iki-ihana Eeva Kilpi puhuu pehmeästi karjalaisittain.
Toisaalta esim. Hj. Nortamon "Raumalaissi jaaritukssi" kaipaisi taatusti vierelleen murresanakirjan...