sunnuntai 16. kesäkuuta 2019
Jørn Lier Horst: "Hylkiöt / Bunnfall" - ex Libris...
"Hylkiöt", Jørn Lier Horst, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 316 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.
"Jørn Lier Horst (1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut kutkuttavilla ja kantaaottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän lasiavaimen. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan. Kirjoista on tekeillä myös kansainvälinen tv-sarja." (Lievelehti)
©Jesper Magerøy
"Rikostutkija William Wisting saa tutkittavakseen mahdottomalta tuntuvat tapauksen. Wisting epäilee henkirikosta, mutta kaikki muu tuntuu olevan epäselvää. Tutkinta junnaa paikoillaan, eivätkä viimeaikaiset katoamistapauksetkaan ota ratketakseen.
Samaan aikaan toimittajatytär Line tekee juttua vankilatuomion kärsineistä murhaajista. Tekeekö rangaistus tehtävänsä vai ovatko vangit tuomionsa istuttuaan vaarallisempia kuin vankilaan mennessään. Tutkinnan edetessä niin Line kuin jaksamisensa äärirajoilla kamppaleva Wistingkin joutuvat katsomaan syvälle inhmillisen pahuuden syövereihin." (Lievelehti)
Jørn Lier Horst on kuulunut omiin ns. luottodekkaristeihini syystä, että hänen pitkä poliisitaustansa paistaa vankentavasti tekstissä: vaivatonta, viipyilevää kerrontaa, jota ei raflaavuuden tavoittelulla eikä hötkyilyllä rasiteta.
Se on siinä ja riittää hyvin: Suljettu talveksi (2015), Ajokoirat (2016) ja Luolamies (2017) Tämän uunituoreenkin mielenkiintoisesti polveilevassa juonenkuljetuksessaan kirjailija keskittyy rikostutkinnan etenemisen ja peräänantamattoman puurtamisen kuvaamiseen selkeästi ja mukaansa houkuttelevasti revittelyyn sortumatta.
Dekkarin sivuilla tapaamme monia persoonallisuuksia ja saamme käsityksen myös oseanografian tutkijan työstä. Edelleen kirjailija luotaa myös poliisin luottamuksen säilyttämisen ja tiedotusvälineiden odotusten välistä herkkää ja tarkuutta vaativaa nuorallataiteilua yleisön lisääntyvien tiedonsaannin vaateiden paineessa.
Wisting: sulki työhuoneen oven ja istui kirjoituspöydän taakse. Hän työnsi käsittelyä odottavan paperipinon syrjemmälle ja laski vastahakoisesti huokaisten kolmen miehen katoamista koskevat paperit keskelle pöytää. Viime vuosina työtaakka oli kasvanut samaa tahtia kuin resurssit vähenivät. Tapaukset jäivät tutkimatta tai hoidettiin vain pinnallisesti ennen kuin tutkinta lopetettiin,
mikä oli turhauttavaa sekä rikostutkijoille että rikosten uhreille. Asiat eivät olisi näin, jos heillä olisi riittävästi aikaa. Jos heitä olisi enemmän. Nyt lähestyttiin luultavasti hetkeä, jolloin rikos alkoi kannattaa. Rikollisuus lisääntyi nopeammin kuin koskaan eikä tehokkaista vastatoimista näkynyt minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin, poliisi ja tuomioistuimet olivat koko ajan leikkausten kohteena. Oikeusyhteiskunta oli antautumassa...
Audun Vetti, poliisitarkastajan: univormu oli vastasilitetty ja olkalaattojen keltaiset tähdet ja reunukset kertoivat korkeasta virka-asemasta ja se toi mieleen omahyväisen teekannun H.C. Andersenin sadussa. Itsekeskeinen ja koppava kannu kuvitteli olevansa tärkeämpi kuin kaluston kupit ja lautaset, koska sillä oli sekä nokka
että korva.
Kirjailija sijoittelee pieniä pikantteja pointteja perusjuonen keskelle, kuten epäilyksen siitä, johtaako vasempien jalkojen rantautumisen ohella eteen ajautunut siansorkka jäljet sylttytehtaalle?
Eikä Wistingkään suinkaan pelkäksi rikollisten kauhuksi ja torppaajaksi osoittaudu, vaan siellä sielun syyvyksissä on herkkyyttä, huolehtivuutta ja hellyyttä: isän kantaessa syvää huolta tyttärensä Linen miesystävän suspekteista taustoista ja toisaalla ritarillisesti kipaistaessa torille ostamaan punaposkisia mansikoita ystävättärelleen Suzannelle herkuteltavaksi.
Linen tämänkertaisen VG:n toimittajatyön projekti haastatella vankilatuomion kärsineitä murhaajia on psykologisesti kiehtova. Kysymys vankilan "parantavasta" vaikutuksesta on vaikea ja odottanee vaihtoehtojen puuttuessa yhä vastaustaan myös meidän yhteiskunnassamme.
Hylkiöissä Jørn Lier Horst jatkaa omaa vankkumatonta, hyväksi todettua linjaansa, joka takaa lukijalle sanankäytöltään ja kerronnaltaan paitsi hyvätasoista kirjallista nautintoa myös riittävästi pähkimistä ja kysymystenasettelua ilman pelkoa siitä, että joutusi välillä ellottavia ja itsetarkoituksellisia väkivallan roippeita ja pärskeitä kasvoiltansa pyyhkimään. Nomen est omen ei tässä tapauksessa pidä paikkaansa, sillä mikään hylkiösarjalainen nonsolenssi tuotos ei tämä teos todellakaan ole!
Wistingin kannoilla vipelsi & viihtyi:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä ollen ihastunut päähenkilöön. Wistingin ei tarvitse örveltämistä ollakseen uskottava dekkarihahmo.
VastaaPoistaAurinkoa sunnuntaipäivääsi :)
Wistingissä ja jon Lier Hørstissa on sitä jotain...
PoistaKiitos Mai; ilo ja lämpö hellikööt Sinua:)
Tykkään Wistingistä minäkin. Ilmeisesti juuri tuo poliisin työ tuo uskottavuutta tekstiin.
VastaaPoistaAurinkoista juhannusviikkoa!
Kiitos Cara ja mainiota: Wistingin ihailijakerhomme sen kun paisuu!
PoistaPoliisityön kuvaus on uskottavaa ja kirjailija tuo oivasti esiin sen puurtamisosuuden ja turhautumisen sekä sitkeyden, jolla on käyttöä.
Kulkeos hyvillä mielin kohti juhannusta:)
Olisipa se somaa jos vankilalla olisi myönteinen vaikutus !
VastaaPoistaIik, siansorkka ja sylttytehdas. Kamalaa ja samalla kiehtovaa. 🐷
Oseanografia vaikuttaa kiinnostavalta lisältä. Kaikenkaikkiaan taas laatuteos on lepäillyt kätösissäsi 🖤
Kiitos Rita A ja eikös vaan olisikin? Uutta eksakstia tietoa en löytänyt, mutta: https://rikoksentorjunta.fi/uusintarikollisuuden-ehkaisy antaa osviittaa.
PoistaJuupa: kliseinen kysymys kuuluukin, johtavatko jäljet sylttytehtaalle? Siis noin teoriassa, ei kiitos todellisuudessa, iikit sille!
Kiva kun lukiessa löytyy uusia asioita ja termejä, joita voi sitten jäljittää, - ja eksyä toveiksi ihan muualle lukemastaan. Kirjallisuus on...