Anton Berg: "Kahdeksantoista / De aderton" - ex Libris...

"Kahdeksantoista", Anton Berg, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 428 s., suomentanut Kari Koski.

"Anton Berg  (1978) on ruotsalainen radiotoimittaja ja dokumenttijournalisti, palkittu ja kiitetty erityisesti P3-dokumenteistaan. Hänen Spår-podcastillaan (Martin Johnsonin kanssa) on n. 400 000 kuulijaa. Kahdeksantoista on
Anton Bergin esikoistrilleri." (Lievelehti)

                                                           ©Alexander Dahl

"Radiotoimittaja Axel Sköld tekee yllättävän ja kohtalokkaan havainnon.
Sama salaperäinen mies näyttää olevan sekaantunut sekä Olof Palmen murhaan että asetarkastajan ja asevientiä tutkineen toimittajan selittämättömiin kuolemiin. Jäljet johtavat häikäilemättömään salaseuraan, joka ei kaihda mitään keinoja säilyttääkseen vuosisataisen mahtinsa. Axel yritetään vaientaa, ja joka puolella nousee seinä vastaan. Lannistumaton Axel ystävineen joutuu pian hengenvaaraan. Kannoilla vaani hellittämätön palkkamurhaaja, jolla on salainen valtuutus yhteiskunnan huipulta." (Lievelehti)

Eskoisdekkariin tulee aina tartuttua  aivan erityisella otteella ja odottavaisin mielin. Bergin taustan huomioiden saattoi odottaa asiantuntevaa toimittajan työn kuvausta suoraan etulinjasta.

Berg on sullonut yksien kansien väliin mm: skientologiaa, foliohattuja, Panaman papereita, Palmen murhaa, asekauppoja, salaseuraa, historian siipien havinaa, palkkamurhaajia, selvittämättömiä kuolemantapauksia, politiikkaa, 1700-luvulle ulottuvia aatelissuvun vesoja ja versoja sekä Litvinenkon tapausta, nippuja yhteensattumia tai jäljentynkää...

Tuppaa tuttuuden tunnetta Dan Brownin ja Stig Larssonin tiimoilta. Elementtikattila kiehuu ja porisee uhaten suiskahtaa hellalle ja henkilöitä lappaa näyttämölle sen verran tiukkaan tahtiin, että se saa lukijan haromaan hiuksiaan lievän sekavuuden vallassa ja kysymään itseltään kirjan sanoin: onko tilanne KPH??

Mutta ja kas kummaa: en tiedä kuinka Berg kelkan käännöksensä tekee ja alkaa keriä heittelemiään langanpätkiä siistille, tiukalle kerälle. Noudattaako hän  kenties journalismin luonteeseen kuuluvaa olennaisten seikkojen perkaamiseen käypästä Rudyard Kiplingin runon metodia:

 I keep six honest serving-men

(They taught me all I knew) 

Their names are What and Why and When 

And How and Where and Who

Huomaan  nimittäin yllättäen solahtaneeni sisälle kerrontaan sujuvasti kuin kaarnalaiva puron solinaan:

Axel Sköld & Stina Forss:  - Paukkurauta-Stina! Huomenta! -Törppö-Axel! 
Hyvää aamupäivää! Molemmat hymyilivät. Axel ripusti takkinsa naulakkoon ja laskeutui pari porrasta itse huoneeseen. Toimistotila ei ollut iso, mutta sinne mahtui kaikki mitä kaksi radion freelancetoimittajaa tarvitsi. Kellarin perällä oli keittonurkkaus, jota hallitsi iso espressokone. Stina väitti, että kuppi espressoa päivässä kuului ihmisen perusoikeuksiin, se toi hänelle tunteen, että oli lähtenyt kotoa ja jättänyt taakseen kaikki David-poikaan liittyvät velvoitteet. 

Niin hän ainakin oli sanonut saatuaan sovituksi, että hän ja Axel hankkisivat yhteisen työhuoneen ja sikakalliin espressokoneen. Axelille oli samantekevää millaista kahvia hän joi, kunhan sitä oli paljon. Mutta jos espressohirviö kunnioitusta herättävältä nimeltään La Marzocco auttaisi Stinaa kestämään arkea Davidin kanssa, siinä Axel oli kyllä valmis auttamaan. Siksi hän oli vastannut myöntävästi ennen kuin kuuli hinnan. Konehan oli alessa. Jotkut läksyt tulivat kalliiksi. Tämä maksoi neljäkymmentäkolmetuhatta kruunua. 

- Koska tulet yhdeksän jälkeen, en tee sinulle tänään kahvia, mutta sen sinä tiesitkin jo entuudestaan. Stina toimisi hänen yksityisenä baristanaan ja tarjoaisi hänelle ensimmäisen kupin. Mutta aamu päättyisi tasan yhdeksältä.  Axel oli saanut sopimukseen lisäpykälän nähtyään mitä kone maksoi. Hän oli tavattoman tyyytyväinen sopimuksen nimeen: Lexpresso. 

Henkilöhahmoissa alkaa virrata veri, vimma ja valta sekä persoonat piirteistyvät omaleimaisikseen, henkilösuhteet kiemurtelevat juoheasti ja juonikkaasti.
Kemiat toimivat tai karahtavat kiville.  Kiinnostavaa toimittajan  työtä
- omaa nuoruuden haaveammattiani - avataan kokemusperäisesti  sisältäpäin, Juonenkulku kiihdyttää tahtiaan action-vauhtiin. Tarinan kuljetus ja verbaliikka ovat kohdillaan.

Jatkoa silmällä pitäen ripaus maltti-on-valttia moodia kehiin; kaikkia hyvän dekkarin rakennusaineita ja jännitysmunia ei kannata samaan koriin pinota.
Paukkuraudan ja Törpön seikkailut jatkokoot! Ei pienintä  pelkoakaan KPH:sta vaan runsassisältöinen, kelpo kesädekkari ja esikoinen ilman muuta, eikä lukiessa tarvitse todellakaan lampaita laskeskella!

-  Minustakin tuli vainoharhainen vasta, kun kaikki rupesivat vakoilemaan minua.

Aamupresson nimiin vannoo myös: