"Ääret", Christoffer Carlsson, Johnny Kniga, 2015, 387 s., suomentanut Tarja Lipponen.
Esittelytekstit oli idearikkaasti sijoitettu mustille pohjille kansien sisäpuolille ja etu- ja takalehdille, jolloin ne kätevästi ponkaisivat silmille, luettaviksi.
"Christoffer Carlsson (s. 1986) on ruotsalainen kriminologi ja sensaatioksi noussut rikoskirjailija. Ruotsin dekkariakatemia palkitsi Carlssonin Varjot vuoden parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi 2013. Carlsson on palkinnon monikymmenvuotisen historian nuorin palkittu. Vuotta aiemmin hänet valittiin Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi kriminologiksi. Carlsson yhdistääkin harvinaisella tavalla kriminologin tietonsa ja kirjailijan taitonsa nautittaviksi lukuelämyksiksi.Tästä alkaa rikosromaanin tulevaisuus." (Kustantaja)
"Ääret on toinen osa Christoffer Carlssonin romaanisarjasta Leo Junkerista, tukholmalaisesta poliisista. Carlssonin hyytävän tarkka ajankuva tämän päivän Ruotsista kertoo poliittisesta väkivallasta ja vihasta, joka siihen vie. Ja sattumanvaraisuudesta. Kun ihminen tietää ja tuntee olevansa oikeassa, hänen tekonsa ovat oikeutettuja. Ja valitettavan usein myös peruuttamattomia. Leo Junker ja hänen esimiehensä Gabriel Birck ajautuvat poliittisten liikkeiden kanssa tekemisiin, kun ääriliikkeitä tutkinut sosiologi löytyy murhattuna. Asiaan voivat liittyä niin äärioikeistolaiset kuin äärivasemmistolaiset piirit. Molemmat ääret." (Kirjan ensilehti)
No niin, aihehan on mitä relevantein ja ajankohtaisin tässä häilyväisessä ja epävakaassa maailmassa, jonka meno ja meininki luovat suotuisat, suorastaan ihanteelliset olosuhteet ääriryhmien runsaistumiselle ja toiminnalle. Ääriliikkeisiin avautumista valotetan yksilön tarpeella kaikessa epävarmuudessaan hakea yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä, omaa viitekehystä:
"yhdessä olemme vahvoja." Carlsson kuvaa luonteikkaasti lapsuudessa alkanutta tiivistä kaverisuhdetta ja sen aikuisuudessa tapahtuvaa eritymistä, vaikkeikaan uskollisuuden ja lojaalisuuden purun hinnalla.Persoonat on rakennettu kätevästi ulkoapäin, ikäänkuin lukijana katselisi eräänlaista nukketeatteriesitystä ja laadukasta sellaista.
Sobrileja nappaileva Junker ja hänen työkykynsä ovat kyllä suuren kysymysmerkin paikka. Ääriliikkeet sinänsä eivät herätä sympatioitani, eivätkä tarkat täysosumalaukaukset toiseen silmään taikka silmämunan purskeat ulospullahdukset nyt vaan ole henkilökohtaisesti kiinnostavuudeltaan mainittavaa suuruusluokkaa. Väkivallan kuvausta kirjassa on vähintäinkin kotitarpeiksi, mutten onnistunut löytämään punaista lankaa, ideaa eikä luetuista palasista muodostunut kansien väliin kantavaa kokonaisuutta, josta olisi saanut napakan otteen, ja joka olisi selventänyt, mitä Carlsson tällä kaikella haluaa sanoa. Kun ihminen tietää ja tuntee olevansa oikeassa hänen tekonsa ovat oikeutettuja!? Onko väkivalta sittenkään, milloinkaan oikeutettua vai onko se silkka avunhuuto, kun sanat eivät riitä tai ne loppuvat, eikä huutokaan enää kuulu?
Carlsson tuottaa tekstiä ihan omalla vaivattoman oloisella, jäntevällä ja reportterimaisella tyylillään, josta kovasti pidän. Kerronta kulkee ja verbaliikka on kohdallaan. Tämän edeltäjään,
"Varjot", kyllä tykästyin ja kyllä vaan: kirjailijan seuraavaankin hengentuotteeseen tartun uteliaasti & mielihyvin, vaikka "Ääret" nyt menikin hienoiseksi ruusu- ja risupuskaksi...
Nipotteli:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti