"Pentti Haanpään parhaat" - ex Libris...

"Pentti Haanpään parhaat", Into Kustannus Oy, 2018, 343 s.

"Kirjailijamestari  Pentti Mikael Haanpää   (1905-1955)  kirjoitti kansasta kansalle yli 350 novellia eli haanpääläisittäin "juttua". Tähän ainutlaatuiseen kirjaan juuri kansa on saanut valita mielestään parhaat jutut. Mukana on nautinnollista kielellistä eloisuutta, terävää yhteiskuntakritiikkiä ja tarkkaa luonnonkuvaustakin. Haanpään kuvaamat henkilöt ovat usein köyhiä ja sinnittelevät kuka mitenkin, parhaansa mukaan. Aina he eivät onnistu edes kehuttavasti, mutta ihmisiä he ovat.

Kokoelman jutut on valittu sanomalehti Kalevan tettämällä äänestykselä. Lukijoiden ehdotusten pohjalta kirjan ovat koonneet toimittaja, tietokirjailija
Petri Laukka ja Haanpää-teoksistaan tunnettu tietokirjailija Matti Salminen. Kirjahankkeen suojelijana on toiminut armoitettu Haanpää-fani, kirjallisuuden Finlandia-voittaja Juha Hurme, jonka mukaan Haanpää on aina ajankohtainen: niin etevä kirjailija ja niin hyytävän hyvää tasoa, että aika tulee aina häviämään hänelle painissa." (Kustantaja)

Haanpää on ollut itseltä sivussa - liian - pitkään, joten tässä tarjoutui mitä mainioin setti muistin  ja lukumuistojen virkistämiseen. Alkuun päästyäni totesin, ettei olisi voinut olla verrattomampaa tapaa aloittaa ikäänkuin verrytellen sukeltaminen syksyn kirjasadon runsauteen ja sen poimintaan, silläkin riskillä, että tässä hetkahti rima aikasen korkealle.
Teos on jaettu selkeästi osioihin: Esipuhe ja kiitokset, Lukijoiden kymmenen suosituinta novellia sekä Muut lukijoiden suosikit  ilmestymisvuoden mukaan eli 1920- 1930-, 1940 ja 1950-luku.

-  Tällaista tietä käveli reppuselkäinen mies. Sää oli murheellisimpia mitä on olemassa tämän taivaan alla. On kevät, vedet läikkyvät sulina, ja maat ja puut vihoittavat jo vihreyttä. Silloin saa piru palkeensa paikatuksi. Tulee pitkäjäykkinen tuuli pohjoisesta ja sataa ilkeää, harmaata räntää. 

-  Lumirimppa (kurki): Se ei ymmärtänyt, miksi kesän eläin, suon liejussa kahlaileva jättiläinen, toikkaili nyt narskuvalla lumella, taivaan holvikaaren kaartuessa korkealla, puiden seisoessa huurteisina ja sulina läikkyneiden nesteiden ollessa jääksi jähmettyneinä.

-  Hän asuu kylän laidassa, mökinlahossa, jota voisi nimittää vaikka ihmispesäksi. Ympärillä on suota ja rämettä, ja vesakkometsää, melkoisen tylyn ja tympeän näköinen maisema, jollaista se usein pyrkii olemaan köyhän ihmisen lähistöllä Suomenmaassa. Hän on jo iäkäs ihminen, jolunnäköinen mökin akka,
jonka kasvoihin aika on kirjoittanut, mitä on kirjoittanut, Suustaankin hän on sellainen, että sivistyneenmakuinen ihminen voi ällistyä. Sellaista käkriäismäistä kieelnkäyttöä, jossa uhkausta pahanjuonisen sikiönkantturan pääkuoren halkaisemisesta ei ole otettava aivan täydestä, sananmukaisesti.


Rehevän luontokuvauksen lisäksi teoksessa riemastuttaa ja ilahduttaa kaksi tärkeää seikkaa:

- ensinnäkin Haanpään tarkkasilmäisyys, joka porautuu timanttiporan tarkkuudella ihmismielen kerroksiin ja syvyyksiin herättäen suurta ihailua.
Ajat ovat muuttuneet, mutta kujeet eivät. Mihinkäs koira kirpuistaan...

- toisekseen Haanpää on on nasevalla sananpyörityksellään ja tekstin nohevalla tuotannollaan vailla vertaa oleva riemastuttava virtuoosi ja varsinainen kunnianosoitus kielemme rikkaudelle ja ilmaisukyvylle. Sanomattakin selvää, että tällaisen sanojen rakastajan sydän kieppaa lukiessa silkasta ilosta sykkyrälle.


Kiitos Into Kustannukselle ja kirjan kokoojille sekä suojelijalle tästä syysherkusta, jolle - samaa mieltä -  aika tulee aina häviämään painissa!

Jep ja  näin vastikään reissulta kotiuduttua:  Suomeen vai kämpille? 
Arpa tuo - arpa vie....

Kuulaita kelejä & sirkeää syysaikaa: